torstai 8. joulukuuta 2011

Eksyksissä

Välillä oikeita sanoja ei tule, oikeita lauseita ei synny. Katsot vilkuttavaa kursoria ja mietit, mistä lähteä liikkeelle. Mihin, ja ehkä tärkeimpänä - miksi.

Milloin.

Milloin teksti valmistuu? Jaa-a, sanopa se, siinäpä se. Silloin kun tietää sen olevan valmis. Mistä sen tietää? Riippuu, mihin rimansa asettaa. Jos tavoittelee jotakin enemmän, saattaa lopputulos olla jotakin vähemmän.

Eksyksissä.

Sitä huomaa olevansa eksyksissä aika ajoittain, kuka milloinkin, kuka missäkin. Oikeita sanoja ei synny, oikeita lauseita ei tule. On vain pää täynnä erilaisia solmuja, joista ei ota mitään tolkkua.

Umpisolmussa. Hukassa. Kadotuksessa.

Kello tikittää, työnantaja kiirehtii, työt seisovat.

Stressaa ja ahdistaa sekunti sekunnilta enemmän.

"Kiire kiire kiire, pitäis olla jo valmista!"

Minuutit kuluvat täydellistä lausetta hakiessa. Sitten tunnit. Sitten huomaatkin tehneesi koko päivän ihan kaikkea muuta mitä piti.

"Hei, tuossapa vasta jännittävä Facebook-linkki, hei tuossapa oivaltava kolumni, kylläpä oli tuossa sitten hölmö uutinen."

Tätä on kai tavattu kutsua luomisen tuskaksi.

Olo on kuin 110 metrin aitajuoksussa.

Paikoillannee... Valmiiiit... HEP!

Lähtölaukaus on ammuttu ja juoksijat painuvat matkaan. Huomaat laahustavasi 50 kilon sementtipunnukset jaloissasi. Kaadut rähmällesi heti ensimmäisellä aidalla. Voi vittu. Muut ovat tällä välin jo ehtineet maaliin ja nauttivat virvokkeita juomapulloistaan. Toinen aita.

Pläts.

Stadionin valot sammuvat ja kansa painuu koteihin. Yksinäinen siivojan ja ratavalvojan virkaa toimittava vanhahko herrasmies koputtaa olalle ja kysyy, eikö kannattaisi jo luovuttaa. Mutta miksi ihmeessä enää tässä vaiheessa, kun on enää kolme aitaa jäljellä.

Vittu, runnotaan maaliin vaikka väkisin ja veren maku suussa, vaikka lopputuloksena olisi jumbosija ja luokaton tulos.

Deadlinet heittävät häränpyllyä ja vanne pään ympärillä kiristyy kiristymistään.

Välillä se on semmoista.

Piti tuossa taannoin käydä hoitelemassa pankkiasioita uudella asuinpaikkakunnallani. Katselin kelloa, että kyllähän tässä ehtii vartissa pyöräillä konttorille, meneehän konttori kiinni vasta 16.30.

Kello on 16.02.

Päätän kokeilla oikoreittiä. Yhtäkkiä huomaan olevani hevonkuusessa. Missä ihmeessä oikein olen? Ei muuta kuin puhelimen GPS-paikannin käyttöön ja tutkimaan. Ei verkkoyhteyttä. Kello tikittää. No onhan tässä vielä aikaa. Menenpä tuonne.

Yhtäkkiä olen vielä syvemmällä skutsissa! Ei vittu ei saatana. Nythän sitä vasta ollaan ohi reitistä. Nyt olen vielä kauempana konttorilta kuin lähtiessäni!

Kello on 16.22.

Luovutan.

Mutta mikäs tuolla oikein siintää? Käynpä katsomassa. Osto- ja myyntiliike. Mitäköhän sieltä löytyy. Oho, oven vierustalta löytyy läheisen tietokonehuollon mainoslappu, kunnostettuja tietokoneita, 159 euroa! Nythän minun pitäisi saada uusi laite, kun vanha on alkanut temppuilla.

Irroitan lapun ja laitan takataskuun.

Katselen ympärilleni. Ilmassa tuoksuu tunkkainen ajan patina. Kuulen kolmen teinitytön joukon kikattelevan viereisen pöydän luona. Astelen halliin. Vanhaa ja tarpeetonta roinaa. Tutkin erään myyntikojun aikuisviihdekokoelmaa lähemmin.

Liian hapokasta, ei pysty.

Poistun osto- ja myyntiliikkeestä tyhjin käsin, mutta yhtä kokemusta rikkaampana. Aurinko paistaa. Tuollahan vaikuttaa olevan mukavan oloinen penkki. Auringonsäteet lämmittävät mukavasti. Päätän soittaa äidille. Ei tullut pankkiasioista mitään.

Aina eivät asiat mene niin kuin on suunnitellut.

Kotona kaivan tietokonehuollon mainoksen takataskustani. Tutkin laitteiston tehoa. 159 euroa tästä, ei paha. Päätän huvin vuoksi käydä Suomen suosituimman verkkohuutokaupan Huuto.Netin verkkosivuilla katsomassa, millaisia laitteistoja siellä on myynnissä.

Oho! Parempi, modernimpi ja tehokkaampi kone, vain 60 euroa! Teen euron korotuksen huutoon. Pidättelen hengitystä ja peukkuja, ettei kukaan muu iske apajille. Hetkeä myöhemmin myyjä ottaa yhteyttä. Sovimme kaupat 61 eurosta.

Seuraavalla viikolla parinkymmenen kilometrin päässä asuva mies tuo myymänsä käytetyn tietokoneen kotiovelleni kympin kuljetusmaksua vastaan.

Tällä 71 euron tietokoneella kirjoitan parhaillaan tätäkin blogia.

Onko tällä tarinalla jokin opetus? En tiedä.

Ehkä.

Ehkä se on se, ettei kaikki mene aina niin kuin tahtoisi tai - kuten ah niin trendikäs sanonta kuuluu - niin kuin Strömsössä.

Välillä suunnitelmat heittävät häränpyllyä.

Mutta, sen ei tarvitse aina olla huono asia. Siitä ennustamattomasta käänteestä saattaa löytyä se kultajyvä. Yhtenä kertana se saattaa olla käytetty tietokone, toisena kadonnut luovuus, kolmantena jopa elämänkumppani.

Elämä on niin ihmeellistä. Omissa luovuuden tuskissani yritin etsiä täydellistä tarinaa ja lausetta olemalla kirjoittamatta. Ilmankos tuo kirjoittaminen tuntui niin takkuiselta ja tukkoiselta, kuin 50 kilon punnukset sormissa. Syntyykö täydellinen lause kirjoittamatta?

Jos syntyy, kertokaa se minulle, niin kirjoitan sen blogiini.

Oli aika palata perusasioihin. Ylläpitää tätä blogia ja kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Ehkä kaiken sen hölynpölyn kautta löytää joskus kultajyvän - tai edes ajatuksen.

Kuten eilen.

Eilisen vuodatuksen jälkeen tunsin jotain. Siitä vitutuksesta johtanut vimma synnytti erään tekstinpätkän, joka kosketti ja vavahdutti. Tunsin jotain. Menin tiloihin. Enhän minä voi tällaista kirjoittaa. Tunsitteko tekin sen?

Niin tai näin, annan tuon ajatuksen nyt olla. Se saa olla tässä blogissa hautumassa. Kenties palaan sinne jonakin päivänä. Aivan kuten palaan siihen eksyneenä löytämääni osto- ja myyntiliikkeeseen.

Kenties löydän silloin uuden aarteen.

Mukavaa joulun odotusta kaikille blogini lukijoille!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kuvitellaan tilanne (K-18)

En tiedä, onko otsikon mukainen kehotus yleistynyt, vai kuvittelenko tilanteen vain? Joka tapauksessa minusta nyt vain tuntuu siltä. Ja minusta nyt vain tuntuu siltä, että näen joka kerta punaista, kun luen kyseisen fraasin jonkun mediatyön ammattilaisen kirjoittaman lauseen alussa.

Tämäkin kuva löytyi googlesta
sanaparilla "kuvitellaan tilanne".

Ei, tämä punainen väri ei ole sitä rakkauden punaista. Sitä, millä sydämen sisältö kuvissa yleensä väritetään. Ei, tämä punainen on verta. Janoan verta. Haluan sen pään pölkylle, joka on kehittänyt moisen ylimalkaisen lausahduksen, jota lampaat mantran tavoin kirjoittavat juttujensa ja lauseidensa alkuun silloin, kun haluavat lukijan kuvittelevan tilanteen.

Kuvitellaan tilanne: Ihmiskunta on tyhmentynyt. Heillä ei ole enää aivoja. Heitä voi pallotella miten sattuu. He ovat vain karjaa. Lampaita. Aivottomia aivopestyjä imbesillejä, joilla ei ole lainkaan enää omia ajatuksia. Vain ne, jotka joku kunakin päivänä tarjoaa Facebookissa ja Twitterissä sen päivän viisauksina tai tyhmyyksinä. Oletko sinä tyhmentynyt vai ihmiskunta? Pitääkö sinua kehottaa kuvittelemaan tilanne vai pystytkö siihen itse?

Kuvitellaan tilanne.

Mitäs tuossa nyt sitten on? Kaksikymmentä merkkiä välilyönteineen sisältävä kehotus. Tuon hakufraasin googlaamalla löytää 17 000 hakuosumaa. Tämän vuodatuksen jälkeen ehkä muutaman lisää. Kenties tuo fraasi kannattaisi lisätä jokaisen fiktiivisen romaanin alkuun, että lukija varmasti osaisi kuvitella tilanteen eikä vain olla kuvittelematta.

Tämäkin kuva löytyi googlesta
sanaparilla "kuvitellaan tilanne".
Kuvitellaan tilanne.
Kiitos, mutta ei minua tarvitse teititellä. Vai mistä tilasta puhutte? Mutta en minä osaa kuvitella tiloja. Onko tilani tämä maailma? Vai pieni bajamaja? Vai se tila, joka perustuu jatkuvaan talouskasvuun?

Onko tätä jotain uutta journalismioppia, mitä niissä kouluissa opetetaan, vai kuvittelenko vain tilanteen? Väliäkö sillä. Tai ehkä minua pännii se, että minua kehotetaan tekemään niin laimeita kuvitelmia.

Siksi en tule koskaan kehottamaan lukijoitani kuvittelemaan tilannetta.

Paitsi tämän kerran.

Poistu siis kiireen vilkkaa tästä blogista, mikäli haluat säilyttää mielenterveytesi!
Mikäli kuvittelet tilanteet, teet sen täysin omalla vastuullasi!
Älä ainakaan kuvittele näitä tilanteita yksin kotona tilanteen tullen!
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

1) Kuvitellaan tilanne: Olet vannoutunut perussuomalainen. Eräänä aamuna heräät ja huomaat olevasi Jani Toivola. Kerrotko muutoksestasi Homma-foorumilla vai menetkö takaisin nukkumaan?

2) Kuvitellaan tilanne: Eletään natsi-Saksassa. Olet vaikeiden päätösten edessä. Puna-armeijan joukot tekevät tuloaan. Lähdetkö vielä hyökkäyksen polulle vai piiloudutko syvemmälle bunkkeriin ja teet itsemurhan?

3) Kuvitellaan tilanne: Kuljeskelet yksin metsäpolulla. Vastaasi kävelee pieni yksinäinen lapsi. Himosi heräävät. Kiihko ja kiima valtaavat mielesi. Et voi pakkomielteellesi mitään. Kaikki käy hyvin nopeasti. Lapsi jää yksin tielle makaamaan. Pyyhit roiskeet päältäsi. Jaatko salaisuuden vai pidätkö sen omana tietonasi?

4) Kuvitellaan tilanne:
Törmäät Adolf Hitleriin kauppajonossa. Vedätkö turpaan vai onnitteletko vaalivoitosta?

5) Kuvitellaan tilanne: Huomaat maassa lojuvan 200 euroa. Kun kumarrut ja pyllistyt nostamaan setelin ylös, on johtava EU-diplomaatti takapuolesi kimpussa ja lupaa sinulle 200 000 euroa, jos annat hänen jatkaa. Sallitko vai kieltäydytkö?

6) Kuvitellaan tilanne: Suomeen tulee uusi bändi, jota kuuluu digata. Menetkö virran mukana, vaikka et artistin musiikista niin välittäisikään?

7) Kuvitellaan tilanne: Huomaat olevasi masentunut. Elämä ei enää maistu. Missään ei ole enää mitään mieltä. Menet lääkäriin. Lääkäri määrää sinut mielialalääkitykselle. Mielesi kirkastuu. Luet lehdestä, kuinka joku surmaa koulutovereitaan mielialalääkityksellä ollessaan. Jatkatko lääkitystäsi vai lopetatko?

8) Kuvitellaan tilanne: Kuvittelet parantavasi maailmaa. Yhtäkkiä muu maailma kertoo sinulle, että tekosi pilaa maailman. Oletko sinä väärässä vai maailma?


9) Kuvitellaan tilanne: Olet joutunut pahoinpitelyn uhriksi. Tiedossasi on, että henkilö on syyllistynyt vastaavanlaisiin pahoinpitelyihin aiemminkin. Annatko olla vai yritätkö tehdä jotakin sen eteen, että moinen ei enää jatkuisi?

10) Kuvitellaan tilanne: maailma on ihana ja harmoninen paikka, missä kaikki kansat elävät sulassa sovussa toistensa kanssa ja kaikki vauraus olisi jakautunut tasan kaikkien maailman kansalaisten kesken. Olisitko onnellinen?

* * *

Mielikuvitus on ihana, upea ja hieno asia. Sen avulla on maailmassa syntynyt uskomattoman kauniita ja hienoja asioita. Toki myös hirveitä. Ehkä en siksi pidä siitä, kun joku kehottaa minua kuvittelemaan tilanteen, että joku päättää puolestani, mitä minun tulisi kuvitella.

Penetroiden ja raiskaten mieleni.

Entä jos en haluakaan kuvitella tilannetta?

Mitäs siihen sanot? Heitätkö tyrmään? Annatko jälki-istuntoa?

Minä en PERKELE VIEKÖÖN halua kuvitella tilannetta ENÄÄ KOSKAAN!

Minä haluan lukea tekstin ja muodostaa siitä oman johtopäätökseni tai olla muodostamatta. En halua enää ikinä lukea mistään tuota kehotusta. Heitän lehden ja jutun välittömästi syrjään, jos ja kun siihen törmään.

Meillä kaikilla on mielikuvitus ja mahdollisuus käyttää sitä ilman, että joku ulkopuolinen taho käskee meidän sitä käyttää.

Kuvittele tilanne, jossa minä en enää koskaan käske sinua kuvittelemaan tilannetta - paitsi tämän yhden ainoan kerran.

Ole onnellinen siitä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Eläköön vitutus!

Tämä kuva löytyi googlesta hakusanalla "vittu".
Näitä tulee. Yhtäkkiä sanatulva vain lakkaa. Yhtäkkiä huomaatkin, että virta on loppunut. Yksikin sana tuntuu ylivoimaisela. Hampaat irveessä yrittää pusertaa viimeisiä pisaroita.

Vittu kun vituttaa.

En ole syys- tai talvi-ihmisiä. Vihaan kylmyyttä ja pimeyttä. Onko tämä sitä vihapuhetta? En tiedä. Yritän pukea ajatuksiani sanoiksi. Ehkä tähän kaikkeen tulee silloin jotain järkeä. Vai tuleeko?

Tuskin.

Välillä sitä huomaa olevansa hukassa milloin missäkin, oli sitten kolmen promillen humalassa vieraassa kaupungissa tai istuessaan neljän seinän sisällä näyttöpäätteen edessä. Teenkö enemmän töitä silloin, jos puserran kahdeksassa tunnissa yhden lauseen näyttöpäätteelle vai lallattelemalla kirjoitan artikkelin parissa tunnissa?

Inhoan pimeitä aikoja. Mieleni synkkenee ja ahdistun. Kun ahdistun, olen yleensä kaatanut siihen ahdistukseen kurkusta alas viinaa. Nyt olen ollut yhdeksän kuukautta ilman. Minulla menee ihan hyvin. Oikeastaan todella hyvin. Ei löydy valittamisen aihetta oikein mistään.

Ja sekös vasta vituttaa.

Miten hienoa olisikaan velloa itsesäälissä ja masentavassa krapula-angstissa. Manata maailman epäoikeudenmukaisuutta ja omaa surkeaa kohtaloaan. Nyt ei ole edes sitä iloa.

Vituttaa.

Välillä kaikki kirjoitukseni vituttavat. Voi, miksi aloinkaan kuunnella musiikkia? Miksi olinkaan niin tyhmä, että aloin kirjoittaa rokkijuttuja? Mitä minusta olisikaan tullut, jos Venomin ja Ozzyn sijasta olisinkin laulanut muiden koulutovereitteni kanssa Ooa hela nattenia tai Sommartider hej hejiä? Olisiko minusta silloin tullut systeemiin sopeutunut laupea lammas? Olisinko silloin onnellisempi? Vai vituttaisiko minua vielä enemmän?

Luin äsken Ilta-Sanomien verkkosivuilta uutisen, jonka mukaan Lauri Tähkän vaimo hakee eroa miehestään. Jotenkin se ei herätä minussa hilpeyttä, pikemminkin surua. Onkohan Lauri nyt onnellinen? Miltäköhän Laurista tuntuu? Entä hänen vaimosta? Lapsista nyt puhumattakaan. Miehellä on kaksi lasta, vaimo, tuloja kuin rosvopäälliköllä ja sellainen kyky, että jokainen sävel minkä mies kitarastaan irroittaa muuttuu kullaksi.

Minulla on vain kyky muuttaa jokainen kitarastani irroittamani sävel mullaksi.

Vituttaa.

Tämäkin kuva löytyi googlesta
hakusanalla "vittu".

Vittu miten hienoa olisi ollut olla menestyvä rocktähti, kuten vaikka Aki Tykki. Olisi voinut olla morsian joka sormelle ja helvetisti flätää, ilmaista viinaa silmänkantamattomiin ja ystäviä loputtomiin. Sen sijaan istun täällä päätteen edessä kirjoittamassa näistä sankareista vaeltamassa halki maiden ja mantujen, kultaa ja kunniaa vuollen.

Vaan olisiko sekään nyt sitten niin hienoa? Vähän aikaa sitten luin erään menestyvän suomirokkarin Facebook-statuksesta, kuinka hän viime keikkareissullaan oksenteli verta ja sai imeä letkua vatsahuuhtelun jälkimainingeissa.

Happy happy, go go, rock'n roll! Vitun kova meno, känni päälle, paskat housuun, hei beibi lähdetäänks nussimaan?

Enää ei vituta.

Meillä jokaisella on omat oravanpyörämme. Onnen voi löytää vähästä, mutta sen voi helposti myös kadottaa, jos ei pidä varaansa. Oli sitten rikas rokkitähti tai epäonnistunut muusikko, kaikken kovinta mahdollista sarjaa kulttuuritoimittajissa tai apukoulugonzoa (kiitokset loistavasta termistä Axa Sorjaselle!) työstävä rokkitoimittaja.

Minulla on ihana ja mukava koti, tuhansien levyjen monipuolinen kokoelma musiikkia, elämäni ilo ja valo viereisessä huoneessa sekä mukava konttorituoli, jonka päällä istua naputtelemassa tätäkin jonninjoutavaa vuodatusta näyttöpäätteelle. Tänään ei irronnut tämän parempaa, mutta väliäkö sillä, tehdään sitten huonompaa.

Ehkä joku tästäkin roiskaisusta tykkää.

Ja toista vituttaa.

Välillä vituttaa.

Meitä kaikkia.

Ilman vitutusta ei tätäkään tekstiä olisi syntynyt.

Eläköön vitutus!
Gadgetissa oli virhe