keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tylsä ja ankea blogikirjoitus

Nalle Österman kesällä 2012 Helsingin
Kalliossa (kuva: Santtu Särkäs).

Ohhoh! Huomasin äsken, että olen päivittänyt viimeksi tätä blogia 15. elokuuta 2012.

Se on pitkä aika.

Yksinkertainen syy on se, että olen toteuttanut itseäni kirjoittajana muilla foorumeilla. Eli siellä, mistä maksetaan palkkaa. Tästä syystä kirjoittaminen täällä on jäänyt ns. vaiheeseen.

Toivottavasti ymmärrätte.

Siksi ajattelin nyt linkittää joitakin kirjoitustyöni hedelmiä tässä blogissa niille, jotka ovat teksteistäni kiinnostuneet. Onhan tuota tekstiä kieltämättä syntynyt tänäkin vuonna.

Pidin Idols-blogia Hymy-lehden verkkosivuilla 3.1.-8.5.2012 välisen ajan. Tuona aikana kirjoitin 22 Idols-aiheista blogikirjoitusta Idolsin viimeisimmältä tuotantokaudelta. Se oli aika raskas setti. Kunnioitukseni ohjelman tuomareita kohtaan kasvoi valtavasti tämän session aikana. Tämä oli rankempaa kuin etukäteen kuvittelin. Luin hiljattain, ettei Idols palaa ruutuun vuonna 2013. Se teki minut iloiseksi. Toivottavasti blogillani oli jotain osuutta tässä ratkaisussa. Vanha ja väsynyt formaatti kaipaa päivitystä - tai armokuoleman.

Suosikin verkkosivuilla olen pitänyt Viihdekäyttäjät-nimistä blogia yhdessä Anita Hartikaisen kanssa 20. lokakuuta 2010 lähtien. Reilussa parissa vuodessa blogimerkintöjä on syntynyt 61 kappaletta viihteen eri osa-alueista - kirjallisuudesta, teatterista, elokuvista, peleistä ja musiikista. Se blogi on suurimmaksi osaksi hieman kiltimpää ja nössömpää Nallea, mutta on siellä joukossa kunnon tylytystäkin. Nyt kun Suosikin taru päättyy vuoden 2012 lopulla, päättyy myös Viihdekäyttäjät - ainakin tällä foorumilla. Kenties se löytää uuden kodin jostain muualta?

Yleisradio lähestyi minua 20. elokuuta 2012, tarjoten mahdollisuutta pitää blogia raskaan rockin ja metallimusiikin historiasta kertovan 11-osaisen Metal Evolution-dokumentin yhteydessä. He hyväksyivät koetekstin ja minä aloin naputella - oikeastaan enemmän kuin laki, lääkäri ja työnantaja määrää. Sellaista se on tämä bloggaaminen: kirjoittelee niitä näitä mitä mieleen juolahtaa, kun tilaa on rajattomasti. Pidän siitä, sopii minulle.

Tämä blogikirjoitus on tylsä ja ankea, myönnän. Vasta heräsin enkä ole nauttinut aamukahvia. Vielä tämä talven kylmyys ja pimeyskin... hohhoijaa.

Onneksi tiedän, että yllä olevien linkkien takaa löytyy pirteämpääkin kamaa. Ota haltuun, jos et parempaakaan tekemistä keksi.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

"Tämä on taiteija urani suurin sopimus!" Laske, kuinka monta virhettä löydät Tauskin lehdistötiedotteesta!

Tämä mies tuossa vasemmalla on Tauski. Oikealla
Ile Vainio, tuttu myös Kreisi Karaoke-ohjelmasta.

14. elokuuta 2012 kirjautuu varmasti aikakirjoihin Tauskin elämän tärkeimpänä päivänä. Ainakin, jos artistin - anteeksi, taiteijan - kirjoittamaan lehdistötiedotteeseen on uskominen. Kuka on Tauski? Jos joudut esittämään moisen kysymyksen, olet elänyt perunakellarissa tai kiven alla viimeiset pari vuotta. Silloin yo. linkki avaa asiaa hieman paremmin.

Muussa tapauksessa siirry välittömästi ehkä päivän piristävimpään sähköpostiviestiin, eli Tauskin lehdistötiedotteeseen, joka on kenties vuoden 2012 paras tiedoite! Jonka julkaisen alla nyt sellaisenaan niille, jotka eivät ole Tauskin uuden levy-yhtiön AXR Musicin sähköpostilistalla.

Tämän tiedotteen pohjalta voitte järjestää ja kehitellä kotona, työpaikalla tai muissa illanistujaisissa vaikka mukavan seurapelin, kuinka monta erilaista virhettä Tauskin riemastuttavasta kirjoituksesta löydätte! Seuraavan tekstin parissa aika ei todellakaan käy pitkäksi!

Tämä on taiteija urani suurin sopimus! Iloitsee Tauski Peltonen

14.8. Tauski ja Ilkka Vainio paiskasivat kättä levytyssopimuksen merkeissä

"Olen tänään tehnyt suurimman sopimksen mitä olen saavuttanut koko urani aikana! Tuntuu kuin rakas isoveli olisi ollut kadoksissa 20 vuotta ja sitten se vaan kävelee levyyhtiön käytävällä vastaan Ile Vainio seisoo edessäni ja lyö olkapäälle sanoen että nyt alettiin poika hommiin ja heti! Ehotin Ilkalle pientä vapaapainia kaikkien vuosien jälkeen ja sitten siirytään pöytään keskustelemaan! Olen taistellut suurimman osan näistä vuosista yksin ja osan nyt jo vuosia ilman minkäänlaista levytys sopimusta ja aina aika ajoin se suuri palo tehdä musiikkia on sammunut sisälläni kun olen huomannut että kanavat eivät aukea kun yksin taistelen suurien virtojen viemänä ja monesti lopputulos on ollut se että niin paljon on musiikkia jäänyt julkaisematta! keikkailu vauhti on ollut kaiken aikaa lujaa kyytiä ja nyt taakseni on kasattu 10 hengen viihderymä jonka kanssa kiertueet alkavat naantalin kaivohuoneelta 7.9 Yhteistykumppaneina toimii myös auraviihde oy sekä Pop G ohjelmatoimistot! Sovittiin että kun ollaan saatu hommat käyntiin, niin sen jälkeen lennetään veljen kanssa Turkin Alanyaan viettämään vapaaviikkoa, johon kuulluu muunmuossa villisikojen metsästyreissu ja siitähän Johtaja vainio innostui, laukoen perkele tauski se on meidän hommaa! Matkalla sopimusten allekirjoituksen jälkeen Turkuun vuodatin monta ilon ja hepoituksen kyyneltä, tämä on ollut todella suuri päivä!"

AXR Musicin tuotantopäällikkö Ilkka Vainio kommentoi taiteilija Tauski Peltosen kanssa tehtyä sopimusta:
"Miehellä on loistava ääni. Rakastettu ja vihattu taiteilija joka ei jätä ketään kylmäksi. Hän on särmikäs laulaja joka on jo jättänyt jälkensä Suomen viihdemusiikin historiaan, mutta matka jatkuu edelleen entistä kovempana"

Joten, suuret kiitokset Tauskille tästä kirjoituksesta! Sekä valtavat kiitokset myös Ilelle, joka ilahdutti tätä suurenmoista suomalaista viihdyttäjää näin riemuisasti tarjoamalla hälle sellaisen levytyssopimuksen, joka sai taiteijan runosuonen sykkimään näin iloisesti ja eloisasti! Tämä on todellakin suuri ilon ja hepoituksen päivä!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Yö-yhtyeen joutsenlaulu? Yön ja Jussi Hakulisen tiet erkanevat - taas.

Tervehdys pitkästä aikaa! Olen viime aikoina keskittynyt täysin muihin asioihin kuin tänne bloggaamiseen (mm. kirjan kirjoittamiseen ja reissaamiseen), joten päivitykset ovat olleet kortilla. Tänä aamuna Facebook-postilaatikossani odotti kuitenkin sellainen pamaus eräältä legendaariselta pitkän linjan suomirock-lauluntekijältä, eli porilaiselta Jussi Hakuliselta.

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm sekä hovisäveltäjä
Jussi Hakulinen.
Kuten monet blogini lukijat jo varmasti tietävät, on Hakulinen opittu tuntemaan Yö-yhtyeen lauluntekijänä. Klassikot kuten Joutsenlaulu ja Rakkaus on lumivalkoinen ovat jo osa suurta suomalaista musiikkiperimää, halusi sitä tai ei.

Hakulisen ja Yön tiet erkanivat riitaisissa merkeissä 1980-luvun puolivälissä Yön kakkosalbumin Nuorallatanssijan jälkeen. Myöhemmin välit saatiin jälleen kuntoon ja 2000-luku onkin ollut suurta kulta- ja platinajuhlaa niin Yölle kuin Hakuliselle, joka on kynäillyt valtaosan Yön solistin Olli Lindholmin tulkitsemista ikivihreistä.

Yö-yhtye vuonna 1984, Hakulinen äärimmäisenä
vasemmalla, Lindholm äärimmäisenä oikealla.
Hakulisella punaista, Lindholmilla sinistä yllään.
Sattumaako?

Historia näyttää toistavan itseään, sillä nyt on ilmaantunut jälleen ryppyjä rakkauteen. Tarkalleen ottaen tulehtuneet välit eivät näytä vuodessa juurikaan parantuneen. Tänä aamuna Facebook-postilaatikossani odotti seuraavanlaiset päiväkirjamerkinnät Jussi Hakuliselta.

4.8.2011

Olli soitti tänään että "Kun nuoruus katoaa" jää syksyn setistä pois vaikka toista oli sovittu. Se on henkilökohtaisin biisi minkä koskaan oon tehnyt. Jos tuo Ollin lausuma pitää niin mut nähdään viimeistä kertaa kautta aikojen lavalla YÖ:n kanssa rundin viimeisellä keikalla. Ja saavat alkaa itse tekemään seuraavan levyn biisejä.

9.12.2011
Mä sanoin Ollille että huomaako hän ettei ihmiset oikein välitä "Tällaisina aikoina"-biisistä? Pian se jäikin setistä pois mutta tilalle ei tullut "Kun nuoruus katoaa", vaan yksi taustalaulajista alkoi vetää vanhaa Skädämin biisiä. Silloin mä lopullisesti tiesin että mun aikani on ohi.
Oliko tämä enne? Yö-yhtyeen syksyn ja talven 2011-12
"Kiitos ja kunnia" 30-vuotisjuhlakiertueella fanit saivat
kuvatuttaa itsensä pahvisen Yön riveissä, kun Hakulisen
pään kohdalle oli leikattu tyhjä aukko. Sattumaako?

Lopettaako siis Hakulinen Yölle säveltämisen? Sen tietävät vain asianomaiset itse. Kuten on usein kuultu kerrottavan, muistuttaa bänditoiminta hyvin paljon parisuhdetta. Hakulinen ja Lindholm ovat tunteneet toisensa yli 30 vuotta. Kun joku kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi, synnyttää se helposti reaktioita, joilla on johdannaisvaikutuksia. Hakulisen ja Lindholmin yhteenottoa voi kuvailla kahden eri maailman kohtaamiseksi: kun Hakulinen on suuri taiteilija, on Lindholm opittu viime vuosina tuntemaan piinkovana liikemiehenä. Mutta voiko kapitalisti koskaan todella ymmärtää taiteilijaa? Tämäkö on kiitos ja kunnia?

Hakulisen viestiä voinee kutsua hätähuudoksi. Mutta kuunteleeko kukaan?

Hakulisella näyttää ilmiselvästi olevan vielä jotain annettavaa Yölle, mutta eikö se enää kelpaa? Ei käy kiistäminen, että Yö-yhtyeen suurimmat maineteot on tehty Hakulisen lauluilla. Nyt, jos Hakulinen aikoo todella toteuttaa uhkauksensa, näyttää Yön tulevaisuus jälleen astetta haasteellisemmalta - kuten oikeaoppinen termi kuuluu kaupallisissa yhteyksissä. Ehkä syytä on palauttaa mieliin kappale, jonka Hakulinen sanoitti Lindholmin sävellykseen vuonna 1983, eli Appendixin Ei raha oo mun valuuttaa.

Mä en tahdo jäädä alle sen tylsän unelman
jossa seitsemällä oikein voi voittaa miljoonan

Ja rakkaudesta mammonaan

ja vielä kääntyy haudassaan
mut ei raha oo mun valuuttaa
mä tahdon jotain kauniimpaa

Mä osaan humaltua ilman kallista shampanjaa

Mä osaan vapautua ilman henkivartijaa

Ei raha oo mun valuuttaa

ja vielä kääntyy haudassaan
ei raha oo mun valuuttaa
mä haluun jotain kauniimpaa

Mä en tahdo jäädä alle sen tylsän unelman

jossa seitsemällä oikein voi voittaa miljoonan

Ja rakkaudesta mammonaan

ja vielä kääntyy haudassaan
mut ei raha oo mun valuuttaa
mä haluun saada jotain kauniimpaa


EDIT: Yö-yhtyeen basisti Jukka "Jay" Lewis kommentoi tätä blogikirjoitusta Facebookin Pori-rock 1980-> -ryhmässä tänään iltapäivällä näin: "Ei Jussin lähtö Yökuvioista liity rahaan vaan henkilökemioihin." Niin tai näin, voi Lewiksen kommentista päätellä vahvistuksen sille, että Yö jatkaa vastaisuudessa jälleen ilman Hakulisen sävellyksiä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten onnistuneesti.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Kun Saatana saapui Suomeen - hevimusiikin lyhyt oppimäärä

Kuvassa maailman saatanallisin yhtye, Venom.
Hevimusiikkia on soiteltu 1960-luvun loppupuolelta lähtien tähän päivään asti, reilut 40 vuotta. Miten hevimusiikki on vuosien saatossa muuttunut? Ja olisiko Saatanaa olemassa ilman heviä? Nalle Österman uppoutui hevimetallin ihmeelliseen maailmaan Tuska-festivaalin kunniaksi.

Teksti: Nalle Österman


- Iskä, mitä tehtiin silloin kun ei ollut heviä?
- Lapseni, ei yhtikäs mitään. Ei niin yhtikäs mitään.

Virallisen luomisopin mukaan maailma syntyi miljardeja vuosia sitten. On ollut dinosauruksia, nälänhätää, Jeesuksiakin.

Paskanmarjat.

(Anteeksi kielenkäyttöni nuortenlehden verkkosivustolla, mutta minua vain niin sapettaa moinen typerä luomisoppi, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.)

Todellisuudessa maailma syntyi silloin, kun neljä työväenluokkaista nuorukaista Englannin Birminghamissa - Ozzy Osbourne, Tony Iommi, Geezer Butler ja Bill Ward - löivät hynttyyt yhteen 1960-luvun lopulla ja alkoivat soittaa yhdessä. He antoivat orkesterilleen kauhistuttavan pelottavan nimen, Black Sabbath.

Heviksi sitä alettiin kutsua. Nuorukaiset kiertelivät maailmaa levittäen evankeliumiaan. Alkuvaiheessa uraa yleisö loisti poissaolollaan, kuten vaikkapa Pariisissa, Ranskassa, vuonna 1970.



Pikkuhiljaa aIemmin kotisohvillaan peukaloitaan pyöritelleet immeiset alkoivat nostella takapuoliaan sohvilta ja lähtivät ovesta ulos katsomaan, mistä tässä maailmassa oikein on kysymys.

No, hevistä tietenkin.

Kun Black Sabbath lähti Ameriikkaan vuonna 1975, oli maine jo kiirinyt ja sana levinnyt. Siellä yleisöä oli jo aika helvetisti paljon enemmän kuin Pariisissa, kuten kuvasta näkyy.



Kaikkia tämä kehitys ei miellyttänyt.
- Tarttis tehrä jotain, tuumasivat kirkonmiehet ja -naiset ympäri maan ja mantujen, jotka näkivät yleisönsä katoavan pyhättöjensä penkeiltä Black Sabbathin keikoille.
- Paholainen, he riemastuivat, tämä on Saatanan tekosia!

Näin muun muassa Jumalasta, rauhasta, sodasta ja kannabiksen autuudesta laulaneet Black Sabbathin poijaat saivat kuulla olevansa saatananpalvojia. Lopputulos: yleisöä tulvi keikoille entistä enemmän.

Kehitys saavutti viimein Suomenkin.

1980-luvulla useat moraalinvartijat kokivat hevimusiikin olevan rappiollista nuorisolle. Mieluiten he olisivat nähneet hevimusiikin hävitettävän maailmankartalta tyystin.

Yhtyeet kuten Venom ja W.A.S.P. koettiin erityisen vahingollisiksi: W.A.S.P.:in jäsenet heittivät raakaa lihaa yleisöön ja lauloivat "nu**ivansa kuin eläimet". Venom oli taas avoimesti saatanallinen yhtye, joka oli ilmoittanut jo varhain soittavansa "black metallia", mustaa metallia. Kuinka iljettävää!



Venom oli kuin päivitetty versio Black Sabbathista: kovaäänisempi, törkeämpi ja räjähtävämpi. Nämä kolme nuorukaista koillisenglantilaisesta tehdaskaupungista Newcastlesta olivat ymmärtäneet saman, mistä Eppu Normaali lauloi Suomessa, "mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua".



Kun isossa Ameriikassa Tipper Gore saarnasi hevimusiikin vaaroista ja saatanallisuudesta, hoiti Suomessa samaa tehtävää herra nimeltä Leo Meller.

Meller mm. julisti, että päästääkseen hevimusiikin pauloista eroon, pitäisi hevi-ihmisen polttaa kaikki omistamansa levyt ja kasetit roviolla, vain siten voisi vapautua. Niitä ei siis saisi myydä eteenpäin, koska ne rahat olisivat Saatanalta saatuja verirahoja.

Helluntailaiset saivat sanomansa läpi jopa valtakunnallisella lupamaksurahoilla rahoitettavalla televisiokanavalla.



Siinä ei paljoa auttanut se, kun amerikkalainen Kiss-yhtye lauloi "God gave rock'n roll to you", miten Jumala antoi meille rock'n rollin, hard rockin ja hevimusiikin.

Lopputulos oli, että myös Kiss-yhtye julistettiin saatananpalvojiksi ja natseiksi.

Perusteeksi riitti se, että yhtyeen logossa olevat kaksi salaman muotoista S-kirjainta muistuttivat natsien käyttämää SS-tunnusta. Tähän tulkintaan ei paljoa vaikuttanut se, että Kissin nokkamiesten Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin tiedettiin olevan juutalaisia, eli niitä, joita natsit nakkasivat 1930- ja 1940-luvulla kaasukammioihin miljoonittain.



Hevi nähdään useimmiten miesten musiikkina. Hevin soittajat ovat lähes poikkeuksetta miehiä. Hevimuusikoista kiinnostuneet tytöt ja naiset saavat helposti kuulla olevansa vähempiarvoisia "bändäreitä".

Hevissä naisiin kohdistuu helposti suurempia ennakkoluuloja. Erityisesti, jos kyseessä on kaunis nainen. Onneksi hevimaailmastakin löytyy saksalaisen Doro Peschin kaltaisia pioneereja, jotka ovat taistelleet tasa-arvoisen kohtelun eteen.

Tässä Doro vuonna 1985 Lontoossa Warlock-yhtyeen kanssa. Ottakaapa oppia, pojat!



1980-luvun puolivälin jälkeen Venomin tähti alkoi hiipua. Sellaiset yhtyeet, kuten Metallica, Slayer ja Megadeth soittivat tykimmin ja tekivät parempia kappaleita. Slayerilla oli tukenaan vielä Venomiakin tylympi ja saatanallisempi sanoma.



Metallican uran alkuvaiheessa yhtyeessä soitti mies nimeltä Dave Mustaine.



Saatuaan potkut Metallicasta päihdeongelmiensa vuoksi, perusti Mustaine Megadeth-nimisen yhtyeen.

Metallica lähti puolestaan vuonna 1986 Ozzy Osbournen kanssa kiertueelle, markkinoidakseen kolmatta albumiaan Master of Puppets. (Tällä videolla bassoa soittava Cliff Burton kuoli bussiturmassa 27. syyskuuta 1986 Ruotsissa moottoritiellä Tukholman ja Göteborgin välillä kesken Metallican kiertueen.)



Muutamaa vuotta myöhemmin Metallicasta tuli maailman isoin hevibändi, kun taas Megadeth päätyi kiertämään maailmaa Slayerin kaltaisten retkueiden kanssa. (Ironisesti Slayerin toinen kitaristi Kerry King vaikutti muutaman keikan ajan Megadethissä yhtyeen uran alkutaipaleella.)

Dave Mustaine vaikutti usein katkeralta tilittäessään potkujaan Metallicasta, sillä hänkin halusi olla maailman suurin metallitähti. Megadethissä kun se ei Mustainen mielestä onnistunut.



Suomalainen speed metal-ylpeys Stone pääsi jopa lämmittelemään Dave Mustainen Megadethiä Helsingin Lepakon pihalla järjestetyssä ulkoilmatapahtumassa 28. toukokuuta 1988.

Näihin aikoihin suomalaisen Mustosen sukujuuria omaavan Mustainen heroiinikierteen tiedetään olleen pahimmillaan. Heroiinilla kun sai loistavasti lievitettyä muun muassa sitä tuskaa, että joutuu Metallican sijasta soittamaan joidenkin suomalaisten urpojen kanssa.



Slayerin, Venomin, Metallican ja Megadethin innoittamana rankempi hevi löysi tiensä myös muualle Eurooppaan, puhuttiin speed-, thrash-, power-, black- ja death metallista. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Muun muassa saksalaiset Sodom, Destruction ja Kreator nauttivat suurta arvostusta.



Sodom aloitti uransa black metal-yhtyeenä - tai sitten se johtui vain soittotaidottomuudesta. Olihan yhtyeen SPV-yhtiölleen kiinnittänyt Manfred Schütz tokaissut Sodomia kuultuaan, että "tämän on pakko oltava maailman huonoin bändi - minun on tehtävä sopimus heidän kanssaan!"

Vuonna 1988 Sodomin taidot olivat kehittyneet sen verran, että yhtyeeltä kehtasi julkaista jopa live-videon! (Tällä videolla rumpuja soittava Chris Witchhunter kuoli 7. syyskuuta 2008 maksakirroosiin alkoholisminsa seurauksena.)



Kun Sodom lähti 1990 kiertueelle Englantiin, lämmitteli yhtyettä brasilialainen Sepultura. Myös Sepultura oli aloittanut uransa black metal-yhtyeenä maskit naamassa. Ja aivan kuten Sodomin tapauksessa, tippuivat nuo maskit alkuhuuman jälkeen pois kasvoilta.

Lontoossa 1990 Sepulturan kyvyt olivat jo sitä luokkaa, että se kykeni soittamaan illan pääesiintyjän suohon, kuten tästä Lontoon keikkataltioinnista voi päätellä. Joka ilta.



Kuten tässäkin tapauksessa, janosi heavykansa koko ajan jotain nopeampaa, kovempaa, rankempaa. Pelastusta tarjottiin niin Ruotsista kuin Yhdysvalloista death metallin muodossa.

Tässä amerikkalaisen Morbid Angelin taidonnäyte Englannin Nottinghamista vuodelta 1989.



Kun tukholmalainen Entombed saapuu Viking Linen verenpunaisilla lautoilla Helsinkiin, on koko Helsingin death metal-kerma vastassa.

Entombedin kaikkien aikojen ensimmäinen keikka Suomessa, Helsingin Lepakossa 18. elokuuta 1990, on kirjattu aikakirjoihin ehkä kaikkien aikojen energisimpänä keikkana Suomessa! (Lepakko purettiin talvella 1999-2000 Nokian konttorirakennuksen tieltä.)



Seuraavana kesänä Sepulturan ensimmäinen keikka maamme kamaralla, Hämeenlinnan "Giants of Rock"-festivaaleilla 7. heinäkuuta 1991, päädyttiin jopa televisioimaan! Aikojen saatossa tämä televisiointi on osoittautunut perin merkittäväksi kulttuurityöksi.



Jossain vaiheessa myös speed-, thrash-, death- ja power metal alkoi olla ihan lällärikamaa. Muutamat pohjoismaalaiset pioneerit päättivät jalostaa Venomin kehittämän black metal-tyylisuunnan entistä ankarammaksi, synkemmäksi ja vaarallisemmaksi.



Kun Suomessa Impaled Nazarenen kaltaiset yhtyeet vetivät maskit sekä sukkahousut päähän ja esiintyivät munasilteen (kuten Paltamossa 14. marraskuuta 1992) oli kehitys huomattavasti huolestuttavampaa Norjassa, missä kirkkoja poltettiin ja ihmisiä surmattiin. Aika velikultia.



Näiden tapahtumien johdosta Yleisradion makasiiniohjelma MOT päätti valistaa suomalaisia metallimusiikin vaaroista syksyllä 2001 "Saatanalliset sävelet"-nimisellä jaksollaan.

Suomalaisen "black metal mafian" pääarkkitehdiksi nimettiin Impaled Nazarenen solisti Mika Luttinen, jota oli kuvattu salaa Suomen suurimmaksi metallifestivaaliksi kohonneella Tuska-festivaalilla. Videokuvassa miehen liikkeitä on jopa hidastettu pelottavamman vaikutelman luomiseksi.

Vaikuttaa likaiselta peliltä.

Eihän tämä ollut tietenkään ensimmäinen kerta: olihan jo vuonna 1986 Seinäjoen helluntaiseurakunnan nuorisotiimi varoitellut meitä suomalaisia rock- ja heavymusiikin vaaroista "Rock'n rollin maailma"-valistuskasetillaan.



Samalla, kun metallimusiikista on tullut Nightwishin, Sonata Arctican, Lordin ja Hevisauruksen kaltaisten artistien myötä koko perheen viihdettä Suomessa, ovat moraalinvartijat ja uskonnolliset tahot hiljentyneet ja alkaneet keskittyä tärkeämpiin aiheisiin.

On jotenkin hellyttävää ajatella, millaisia tunteita Iron Maidenin, W.A.S.P.:in, Dion ja Kissin kaltaiset yhtyeet ovat aikoinaan herättäneet suomalaisissa uskonnollisissa piireissä.



Tiedä siis, että kun kuuntelet heavy-musiikkia, kuuntelet Saatanan musiikkia - mikäli uskot Seinäjoen helluntaiseurakunnan nuorisotiimiä. Tai sitten kuuntelet Jumalan musiikkia, jos uskot Kiss-yhtyettä.

Tai sitten kuuntelet vain musiikkia.

Järjestyksessä 15. Tuska-festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 29.6.-1.7.2012. Kolmen päivän aikana lavalla nähdään muun muassa Megadeth, Ministry, Sonata Arctica, Apocalyptica, Exodus ja Napalm Death.

Tuska-festivaalin kotisivut löydät täältä!

torstai 17. toukokuuta 2012

Näin hyytävästi Jone Nikula hehkuttaa uutta Idols-voittajaa - katso!

Viime sunnuntaina 13. toukokuuta 2012 MTV3-televisiokanava esitti viimeisen kerran Idolsia tällä tuotantokaudella, ns. voittajan erikoisjakson, eli Winners Specialin. Tunnin mittainen erikoislähetys ei mitään ikimuistoista televisioviihdettä tarjonnut - yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Jone "Joonas" Nikula (s. 1970) on toiminut Idols-tuomarina vuodesta 2003.
Ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien Idols-tuomarina vaikuttanut Jone Nikula venyi kovin psykoottiseen suoritukseen uutta Idols-voittajaa Diandra Floresia ylistäessään. Jonen olemus oli niin häiriintynyt, että minun oli oikein pakko avata tietokoneelleni MTV3:n verkkosivuston Katsomo-palvelu ja napata otos kuvankaappauksia ikuistaakseni tämän suomalaisen televisioviihteen helmen aikakirjoihin ikiajoiksi. Katsokaapa itse!

Jone Nikulalla on pistävät pupillit, lasittunut katse ja leveä virnistys.
Tässä osiossa Jone Nikulan tehtävä on vakuuttaa katsoja vuoden 2012 Idols-voittajan Diandra Floresin ylivoimaisuudesta.

Nikulan hammasraudat tuovat jotenkin mieleen James Bond-elokuvien pelottavan Jaws-hahmon.


"Täs maas on aika vähän tilaisuuksia, jossa sä voit ottaa 17-vuotiaan tytön pystymetsästä, pistää sen täyden Jäähallin lavalle, ja olla ihan varma siitä, et nyt toimii! Isolla kädellä!", Jone hehkuttaa.

Onko Jone oikeasti häiriintynyt ja psykoottinen vai näyttääkö hän vain siltä?
Pienet pupillit ja lasittunut katse saattavat joskus kieliä opiaattien (esim. heroiini, Subutex, Temgesic) käytöstä. Tiettävästi tästä ei ole Nikulan tapauksessa kuitenkaan kysymys, vaan mies näyttää huumaantuneen vain 17-vuotiaasta hyvinkääläisestä laululinnusta.

Ostaisitko Sinä tältä mieheltä käytetyn auton - saati Idols-voittajan levyn?
"Etkös sä itekin haluaisi nähdä - herranen aika - et se koko jengi menee totaalisen banaaneiks, kun Diandra kiskasee sen tulemaan?", Nikula vaahtoaa.

Kiitos Jone, olen vaikuttunut. Näin irvokkaalta se pahimmillaan näyttää, kun pitää vakuuttaa katsoja jonkin artistin ja tuotteen ylivertaisuudesta. Jostakin, jota ilman yksinkertaisesti ei voi elää. Tai näin markkinavoimat haluavat meille uskotella.

Diandra Flores voitti Suomen Idolsin vuonna 2012.
Diandra Flores on lahjakas nuori nainen, siitä ei ole epäilystäkään. Vaan kun sitä yritetään tunkea väkisin tajuntaan, saattaa moisesta syntyä ostopäätöksen sijaan oksennusrefleksi.

Joskus voi nähdä valokuvatoksia varustettuna kuvatekstillä, "ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton?" Yleensä näihin kuviin on kuvattu lipevältä vaikuttava mieshenkilö, joka yrittää väen vängällä vakuuttaa ostajan tuotteen korvaamattomuudesta.

Kun katsoi Jone Nikulan olemusta Idolsin "Winners Special"-jaksossa, heräsi mieleen kysymys, ostaisinko minä uuden Idols-voittajan levyn tuolta mieheltä? Ostaisitko Sinä?

Uuden Idols-voittajan levy sisältää neljä Diandralle sävellettyä kappaletta sekä kuusi lainabiisiä MetroLiven haastattelun mukaan (8.5.2012). Levy sisältää sekä suomen- että englanninkielisiä kappaleita. Näin kommentoi puolestaan Universal-yhtiön kykyjenetsijä Kari Hynninen Diandra Floresin sekavalta vaikuttavaa debyyttilevyä YleX-radiokanavalle (15.5.2012).

Näiden linkkien perusteella lienee selvää, että mikäli Diandra Floresin heinäkuussa ilmestyvä esikoisalbumi ei myy, ei se ole yksinomaan Diandran syy.

Katso Jone Nikulan hyytävä myyntipuhe Diandra Floresin puolesta Idolsin "Winners Special"-päätösjaksossa MTV3:n Katsomo-verkkopalvelusta täältä (kohdasta 25.29).

Teksti: Nalle Österman
Kuvat: Ruutukaappauksia MTV3:n Idols "Winners Special"-lähetyksestä (Jone Nikula), MTV3 (Diandra Flores)

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Minä, Anna Eriksson ja Happoradion Aki Tykki

Tamperelainen Aamulehti julkaisi tänään perjantaina 20. huhtikuuta 2012 harvinaisen avomielisen haastattelun Anna Erikssonilta, missä yli 400 000 levyä myynyt laulajatar haukkuu suomalaisen musiikkiteollisuuden pystyyn. Annalla on asiaa - vai mitä sanotte tästä!?!
- Kaikki muut tahot tällä alalla, siis levy-yhtiö, keikkamyyjä ja keikkapaikat, pyrkivät saamaan sinusta maksimaalisen tuoton. Tietysti voisin tehdä 20 keikkaa kuukaudessa ja korjata helvetilliset rahat, mutta olen mieluummin kotona, teen kappaleita ja elän kuitenkin ihan ok. Käyn Lidlissä ruokaostoksilla ja olen onnellinen siitä, että minulla on tasapaino.
Anna Eriksson vuonna 2012.
Olen todella iloinen Erikssonin puolesta, kun hän kertoo löytäneensä tasapainon elämäänsä. Ilmankos hänestä ei kohujuttuja tai juoruja kirjoitetakaan. Siis sellaisia, jotka pahimmassa tapauksessa päättyvät nekrologiin ennen aikojaan.
Erikssonin saarnan mukaan näiden aikojen palvotuin epäjumala on äärimmilleen mennyt radiosoiton hamuaminen.
– Jos musiikkia lähdetään tekemään tuolla ajatuksella, ollaan jo heti menossa vahvasti pieleen. Musiikin tarkoitus on herättää tunteita ja kaikki laskelmointi on väärää.
Minä en itse kuuntele lainkaan radiota. Tai no, en kuuntelisi, ellei parempi puoliskoni laittaisi sen keittiössä aina päälle siellä ollessaan. Joudun siis päivittäin kuulemaan latteita ja laskelmoituja kappaleita, jotka saavat minut hyvin vihaiseksi. Jos se on ollut tekijöiden tarkoitus, onnittelen heitä. Minussa se herättää tunteen eliminoida nämä musiikilliselta maailmankartalta helvettiin!
Erikssonin mielestä alan paradoksi on yksinkertainen: musiikkia tehdään aiempaa enemmän, ja se on koko ajan huonolaatuisempaa. Levytysbudjetit ovat enää kolmasosa siitä, mitä ne ennen olivat, mutta pahin löytyy sisällöstä.
– Levyjä tehdään vain radiosoittoa ajatellen, ja sen myötä musiikista häviää persoonallisuus.
Anna Eriksson vuonna 1997.
Onko siis ihme, jos ja kun levyt eivät myy!?! Jos raha tulee radiosoitosta, on riski olematon. Miksi siis edes yrittää tehdä ajan patinaa kestäviä äänitteitä, jos radioista saatavilla pikavoitoillakin pärjää?
– En usko ikäkriisiin. Se on vain kapitalismin luomaa paskaa, tapa myydä ryppyvoiteita ja moottoripyöriä.
Minä huomaan tykkääväni tästä naisesta koko ajan enemmän ja enemmän. Mikä persoona, mikä huumorintaju! WAU!!!
– Suosio taiteessa on täysin epäolennainen asia. Oikeastaan pitäisi pyrkiä olemaan mahdollisimman epäsuosittu. Silloin ainakin tekisi asioita sydämellä, eikä vain suosiota miettien.
Minulta on tässä vuoden mittaan kysytty aika ajoittain, paljonko suomirockista kertova, viime vuoden huhtikuussa julkaistu Härmägeddön-kirjani on myynyt. Olen sanonut, etten tiedä. Se kysymys on ollut irrelevantti, sillä ne tekstit eivät koskaan syntyneet kaupallisista syistä. Ne syntyivät ilmaisun tarpeesta. Tarpeesta herättää ajatuksia ja reaktioita. Ettei tämä koko suomalainen populaarimusiikin kenttä kuolisi pystyyn vesitettyjen, tunneköyhien, latteiden ja laskelmoitujen äänitteiden ja tekstien myötä.

– Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän on osaamista, sitä enemmän pitää ottaa riskejä.

Esikoiskirjani Härmägeddön
on tähän mennessä myynyt
ainakin 518 kappaletta.

Nyt tiedän, paljon Härmägeddön on myynyt. Myyntiraporttien perusteella se on myynyt 01.01.2011 - 31.12.2011 välisenä aikana 518 kappaletta. En tiedä, onko se paljon tai vähän. Se on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää minulle. Nuo tekstit kun eivät koskaan syntyneet kaupallisista syistä. Tuloja se on kuitenkin kerryttänyt minulle 1 358 euroa, miinus verot.

Jollekin se voi olla paljon, toiselle taas kovin vähän. Ei sillä ole mitään merkitystä. Sillä on, että riskejä ottamalla sekä heittäytymällä tekstin ja musiikin vietäväksi sain kaiken sen, jonka luulin jo kadottaneeni. Kirjoittamisen ja luomisen ilon. Elämänhalun. Tasapainon. Fiiliksen. Rock'n rollin! Fuckyeah!
Sopeutumattomuus johti siihen, että kymmenen vuotta sitten Eriksson harkitsi vakavasti lopettamista, 25-vuotiaana iskelmäveteraanina.
– Tuli täydellinen stoppi. Sitten aloin tehdä kappaleita itse ja rakastuin taas musiikkiin.
Ymmärrän Annaa täydellisesti. Tämän haastattelun myötä rakastuin Anna Erikssoniin. Se lienee jo selvää niille, jotka ovat Facebook-ystäviäni. Anna Eriksson ei kuulu Facebook-ystäviini. Sen sijaan Happoradion säveltäjä ja laulusolisti Aki Tykki kuuluu. Hän reagoi Erikssonin mielipiteisiin hieman toisenlaisella tavalla Facebook-seinälläni.
Aki Tykki "Kukaan levy-yhtiöissä ei ole kiinnostunut luomaan artistille pitkää uraa, koska siinä pitää miettiä asioita, tehdä työtä, suunnitella." <- paskapuhetta.
Happoradion laulusolisti Aki Tykki tunnetaan
myös lempinimellä "Pipo-Aki".

Happoradio on menestynyt hyvin. Menestys ei tullut Happikselle yhdessä yössä vaan pitkäjänteisen työn tuloksena. Nyt Aki ja kumppanit voivat nauttia työnsä hedelmistä täysin palkein. Ilman levy-yhtiön pitkäjänteistä työtä sellaisetkin suomirockin klassikot kuten Che Guevara sekä Pelastaja olisivat saattaneet jäädä kuulematta.
Aki Tykki "– Eihän levy-yhtiöissäkään ole enää ketään muita kuin markkinaihmisiä. Eivät ne tiedä musiikista mitään." <- täyttä paskaa. Vaihtas firmaa jos tilanne on tuo.
Anna Eriksson levyttää tätä nykyä Warnerille. Tätä ennen Universalille. Happoradio puolestaan Sony Musicille. Isoja levy-yhtiöitä kaikki tyynni. Miten näiden toimintatapoihin suhtautuu on varmaankin ihan näkökulmasta kiinni. Tässäkin olisi oiva puheenaihe Annalle ja Akille keskusteltavaksi.
Aki Tykki "Oikeastaan pitäisi pyrkiä olemaan mahdollisimman epäsuosittu. Silloin ainakin tekisi asioita sydämellä, eikä vain suosiota miettien." <- paskaa ja paradoksi itsessään.
Jaahas, Aki Tykki alkaa selvästikin hermostua. Tykki facebookkaa lisää seinälleni: "Pitäisi olla niin että tekee sydän edellä mitä huvittaa, eikä välitä suosiosta tai suosiottomuudesta. Sitä kai siinä haetaan mut minua nyt näemmä keikkabussissa ahistaa!" Mutta miksi ihmeessä, Aki Tykki? Eihän sinulla ole syytä huoleen: levyt myyvät, keikkasuosiota riittää sekä ilmaista viinaakin. Vai hiipiikö Anna Erikssonin kirjoituksista pieni pelko Aki Tykin perseeseen? Onko Eriksson sittenkin oikeassa?
Aki Tykki Tasapainon vuoksi mainitsen vielä että on hän usein oikeassakin, kuten: "– Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän on osaamista, sitä enemmän pitää ottaa riskejä."
Tämäkin kuva ilmestyy, kun laittaa Googleen
hakusanoiksi Aki Tykki ja Anna Eriksson.
Minäkin otan näin 38-vuotiaana vapaana toimittajana, kirjailijana sekä epäonnistuneena muusikkona riskin ja julkaisen Aki Tykin Facebook-kommentit seinältäni röyhkeästi ilman miehen lupaa, olemmehan miltei kollegoita. Olen itsekin nimittäin nauttinut suuresti niin miehen säveltaiteesta kuin terävästä blogikynästäkin, jolle soisin ehdottomasti jatkoa.

Samalla teen tiettäväksi, että tekisin ilomielin Anna Erikssonin sekä Aki Tykin yhteishaastattelun johonkin valveutuneeseen suomalaiseen mediaan. Keskusteltavaa suomipopin ja -rockin nykytilasta näemmä riittäisi.

Kursivoidut lainaukset Anna Erikssonin sanomalehti Aamulehden verkkohaastattelusta 20. huhtikuuta 2012.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Mitä tapahtui Voice of Finlandin semifinaalilähetyksen kulisseissa?

Voice of Finland-laulukilpailun semifinaalilähetys kuvattiin Turun Logomossa 13. huhtikuuta 2012.
Olin eilen perjantaina 13. huhtikuuta 2012 seuraamassa Voice of Finlandin semifinaalilähetystä pääkallopaikalla Turun Logomossa. En poistunut saniteettitiloihin tai virkistäytymään missään vaiheessa, vaan istuin kiltisti omalla paikallani alakatsomossa rivillä 15 paikalla 42 koko parituntisen lähetyksen ajan sinne iltakymmeneen asti.

Toiseksi viimeisen mainoskatkon aikana tapahtuu mielenkiintoinen episodi.

Tuolloin Michael Monroen luo ryntää Voice of Finlandin väreihin pukeutunut blondi nainen, joka aloittaa intensiivisen keskustelun herra Monroen kanssa. Monroe on yksi ohjelman tähtivalmentajista, jonka suojatteihin kuuluu tässä vaiheessa enää enkeliääninen Saara Aalto sekä yleisön suursuosikki Mikko Herranen.

Nyt muistutan, että Nelonen Medialta 11. huhtikuuta 2012 saamassani tiedotteessa Voice of Finlandin sekavasta pistelaskujärjestelmästä kerrotaan muun muassa seuraavaa: "Jokaisella tähtivalmentajalla on käytössään 100 pistettä, jotka hän jakaa omien laulajiensa kesken haluamallaan tavalla. Pisteiden välisen eron tulee olla vähintään 51/49 ja enintään 1/99. Tähtivalmentaja antaa omat pisteensä ensimmäisenä tietämättä muita pisteitä."

Toiseksi viimeisellä mainoskatkolla on pituutta viitisen minuuttia. Tiivis neuvottelu blondin ja Monroen välillä jatkuu tauotta. Se päättyy vasta, kun mainoskatkoa on jäljellä enää 10 sekuntia. Tuolloin juontaja Axl Smith huikkaa mikrofoniin sanat, "Anne, pois."

Voice of Finlandin yhden tuottajan nimi on Anne Wahlström.

Puoli tuntia myöhemmin on pisteiden laskun aika. Äänet jakaantuvat Monroen, Spotify-kuunteluiden sekä yleisöäänestyksen pohjalta. Potissa on jaossa yhteensä 300 pistettä.

Aiemmissa puheenvuoroissaan herra Monroe on ollut hyvin tasa-arvoinen mielipiteissään. Nyt hän kuitenkin tekee radikaalin tempun ja jakaa Saara Aallolle ja Mikko Herraselle käytössään olevat 100 pistettä 70-30 Aallon hyväksi. Sattumaako?

Aika raju piste-ero.

Spotify-kuunteluissa äänet menevät Herraselle (44-56), kuten yleisöäänetkin (46-54).

Palataan siihen Voice of Finlandin tiedotteeseen: "Tähtivalmentaja antaa omat pisteensä ensimmäisenä tietämättä muita pisteitä."

Näinkö on?

Jos Monroe olisi noudattanut pisteidenjaosssa yhtä tasa-arvoista linjaa kuin tähän astisissa tuomarikommenteissaan, olisi tilanne ollut toinen. Esimerkiksi 55-45 pisteenjakotilanteessa finaalissa olisi ollut Saara Aallon sijasta Mikko Herranen.

Tällöin finaalissa olisi ollut neljä miestä - ei yhtäkään naista.

Olisiko tällöin toteutunut Voice of Finlandia tuottavan tuotantoyhtiön Solar Filmsin pahin pelko?

Minä en tiedä, mistä Michael Monroe ja Anne keskustelivat, sen tietävät asianomaiset itse. Kerron vain sen, minkä itse näin.

Annen kanssa keskusteltuaan Michael Monroe antaa
puolisen tuntia myöhemmin 70 pistettä Saara Aallolle ja 30 Mikko Herraselle.

Saara Aalto menee The Voice of Finlandin finaaliin äänin 160-140.

The Voice of Finlandin ensimmäisen tuotantokauden finaalilähetys kuvataan Turun Logomossa ensi perjantaina 20. huhtikuuta 2012 ja näytetään suorana lähetyksenä Neloselta klo 20.00-22.00. Tilaisuus on loppuunmyyty.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Tämä hetken ehkä kovin kotimainen televisiosarja...

Myös Henna, Martina ja Maisa
ovat Viidakon tähtösiä.

...ei ole Viidakon tähtöset, vaikka kaikki sitä hehkuttaakin. Niin minäkin. Onhan se kieltämättä aika hauskaa katsoa suomalaisen viihdekentän kaunottaria (lue: bimboja) jakamassa "viisauksiaan" sekä kissatappelemassa keskellä viidakkoa.

Rakennehan on yksinkertainen: laitetaan naaraspedot (lue: aasit) taistelemaan 30 000 euron rahapalkinnosta (lue: porkkanasta), jolla voivat taas hankkia vaikka lisää täytettä tai poistuketta johonkin ruumiinosaansa.

Ei, en hehkuta nyt Viidakon tähtösiä. Ei, en hehkuta myöskään Helsingin herraa, joka tuntuu onnistuvan siinä, missä Elias Koskimiehen käsikirjoittama ja ohjaama Likainen pommi epäonnistui.

Ei, hehkutan tätä.

Iina Kuustonen ON Helsingin herra.
Kun kaikki ovat vaahdonneet kymmenestä naaraasta kuumassa ja kosteassa viidakossa, tai suomalaisen estradiviihteen legendasta Matti Nykäsestä, on katsojilta - no, ainakin minulta - mennyt täysin ohi kahden urpon radiotoimittajan hölmöilyt Helsingin keskustassa sijaitsevassa texmex-ketjuravintolassa.

Puhun tietysti HOMMA HALTUUN-ohjelmasta! Kaikkien odotusten vastaisesti nämä NRJ:n aamuohjelman vastustamattomat puupäät Anssi Honkanen ja Renne Korppila ovat luoneet timantin olohuoneeseen hykerryttän hauskan ja hölmön piilokameraohjelman muodossa! Tässäkin on porkkana, 500 euroa, mikä saa aasit tekemään tietysti kaikenlaista älytöntä.

Koska peli on osallistujille ja katsojille selvä, ei se ole lähestulkoon niin julma kuin se paljasta pintaa ja pintaremonttia tihkuva viidakkosarja, mikä leikataan ja muokataan mahdollisimman ilkeämieliseksi, jotta saadaan revittyä mahdollisimman isot otsikot ja katsojaluvut. Eihän sekään tietysti väärin ole, se on vain bisnestä.

Renne ja Anssi ovat kaikkien odotusten vastaisesti ottaneet homman
haltuun. Suomen parhaan televisiosarjan valtikka on HEIDÄN!!
Tätä lisää - 40 jaksoa ei millään riitä!!

Homma haltuun-ohjelman nettisivuilla surffatessani saan tietää sen perustuvan Deal with it -formaattiin. OK. No, se selittää tietysti paljon: eivät nämä puupäät olisi mitään näin nerokasta itse voineetkaan keksiä. Mutta huomattavasti suurempi järkytys on tieto, että ohjelma on pyörinyt Nelosen sisarkanavalla Jimillä jo viime syksystä lähtien!!!

Tarkalleen ottaen 26. syyskuuta 2011.
Seuraava luonnollinen kysymys onkin: MIKSEI KUKAAN OLE KERTONUT MINULLE MITÄÄN!?!?!?!?

Muistakaa Viidakon tähtösten, Nykäsen Mattien ja Helsingin herrojen lomassa ottaa siis homma haltuun ja katsoa ainakin yksi jakso tätä neroutta, joka pyörii Nelosella uusintoina parhaillaan.

"Höhö, Anssi ja Renne, höhöhöhöhöhö!!"

maanantai 27. helmikuuta 2012

Haluatko ainutlaatuiselle yksityiskeikalle? Näin se onnistuu!


Haluatko Sinä Öögien yksityiskeikalle?
Oletko kiinnostunut ainutlaatuisista yksityiskeikoista? Haluatko kuulua eliittiin? Nyt sinulla on elämäsi tilaisuus tehdä unelmistasi totta!

Tämän mahdollistavat amerikkalainen tietoturvayhtiö Symantec ja helsinkiläinen pitkän linjan rokkijyrä The 69 Eyes, jotka yhdessä mainostavat tulevaa Norton Rocks-tapahtumaa ja The 69 Eyesin yksityiskeikkaa helsinkiläisessä The Circus-yökerhossa perjantaina 20. huhtikuuta 2012!

Ai niin, tuolle ainutlaatuiselle yksityiskeikalle pääsee ainoastaan ostamalla Norton-tietoturvatuotteen Anttiloista ja NetAnttiloista 69 euron sopivaan tarjoushintaan.

Klikatkaa tästä, ellette usko!

Hetkinen, maksaisitko Sinä 69 euroa The 69 Eyesistä vuonna 2012?

Ai niin, mutta eihän tässä olla myymässä keikkalippuja vaan tietoturvatuotetta. No, haluaisitko Sinä mennä katsomaan The 69 Eyesia vuonna 2012 vittumaiseen keikkapaikkaan ostettuasi 69 euron hintaisen tietoturvatuotteen  jonottaaksesi ulospääsyä tuntikausia? Och samma på svenska!

Niinpä.

Mutta kuten muistetaan, hullu ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

Sanotaan, että musiikkibisnes on kriisissä. Mitä pitäisi sanoa The 69 Eyesin ratkaisusta? Ehkä Öögat tarjoavat ratkaisun kaikkiin musiikkiteollisuuden ongelmiin. Kenties kaikki maailman yhtyeet voisivat alkaa järjestää avointen yleisötilaisuuksien sijasta tarkoin rajattuja ja sponsoroituja yksityiskeikkoja 69 euron sopivaan tarjoushintaan?

Kyllä hyvästä tuotteesta kannattaa aina maksaa kunnon hinta, eiköstä niin?

Tieto lisää turvaa. Minä taidan nyt käydä lukitsemassa oveni, etteivät moiset turvallisuusriskit varmasti eksy kukkarolleni.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Näin Ibi Love kommentoi Whitneyn kuolemaa!


Takavuosien "Idols-häirikkö" Ibi Love uskoo näkevänsä Whitney Houstonin keikan seuraavaksi taivaassa.


Suomalaiselle laulajattarelle Ibi Lovelle tuli amerikkalaisen laulajattaren Whitney Houstonin kuolemasta jotenkin kaunis fiilis.

- Aina tulee jotenkin kaunis olo kuolemasta, kun siinä pääsee lepoon ja pohtimaan elämäänsä. Syitä miksi elettin miten elettin ja mitä on oppinut.

Ibi ei ymmärrä, miksi kaunisääninen ja lahjakas laulajatar sotkeentui huumeiden kyllästämään ghettoelämään. Kenties siinä oli kyse naisellisesta heikkoudesta, Love pohtii.

- Hän vaikutti niin vahvalta, hän jotenkin antautui jollekin suuremmalle voimalle. God bless Whitney Houston! Amen! Hallelujah! Rest in peace, Love suree.
Ibi Love Idolsin koelauluissa
Helsingissä vuonna 2011.



Whitney on ollut Ibi Lovelle suuri ja tärkeä esikuva.

- I Will Always Love You on ehdoton klassikko ja ehkä kaunein kuulemani kappale, Love ylistää.

Whitneyn suuruus häkellytti Ibi Loven hänen ollessaan pieni.

- Kuvittelin, ettei kukaan voi laulaa niin. Kunnes tajusin, että itsellänikin on upea ja komea ääni.

Whitneyn äkillinen kuolema kosketti Ibi Lovea syvästi. Se tuli täytenä yllätyksenä. Love harmitteleekin, ettei ehtinyt nähdä Houstonin konsertteja hänen eläessään. Houston esiintyi Suomessa kahteen otteeseen, vuosina 1999 ja 2010.

- Olisin suonut hänelle vielä kasapäin konsertteja. En ole itsekään vielä koskaan päässyt hänen livekonsertteihinsa, mutta viimeistään taivaassa odotan pääseväni, surutyötä tekevä Ibi Love päättää toiveikkaana.

Teksti: Nalle Österman
Kuvat: MTV3

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Näin Nalle Österman kommentoi Whitneyn kuolemaa!


Whitney Houstonin kuolema ei tullut rocktoimittaja Nalle Östermanille yllätyksenä.


Suomalaisen musiikkimaailman konkari, Björn "Nalle" Österman kertoo, ettei varsinaisesti yllättynyt Whitney Houstonin kuolemasta.

- Hänellä oli vuosien ajan ollut ongelmia päihteiden kanssa. En ollut kauhean yllättynyt kuultuani hänen kuolemasta, Österman sanoo.

Whitney Houston kuoli 48-vuotiaana, ja hänen tiedettiin kamppailleen päihdeongelmiensa kanssa jo kauan. Österman harmitteleekin, että yleensä nuorena menehtyneiden artistien kuolemaan liittyvät päihteet.

Österman myöntää, ettei ollut kova Whitney-fani.

- Mutta oli hän merkittävä artisti.

Houston kävi viimeksi keikalla Suomessa kaksi vuotta sitten, mutta Österman ei itse päässyt keikalle.

- Monet kertoivat minulle silloin olleensa pettyneitä keikkaan. Ei hän tainnut enää silloin olla aivan täydessä terässä, Österman arvelee.

Houstonin merkittävin ja ikimuistoisin työ on Östermanin mielestä klassikkoleffa The Bodyguard, jossa kuullaan kestohitti I Will Always Love You, ja Houston näyttelee itse elokuvan pääosaa.

Inspiraation tätä muistokirjoitusta varten sain tästä Ilta-Sanomien "uutisesta".

tiistai 3. tammikuuta 2012

Mennyt vuosi 2011 ja tuleva vuosi 2012

Heippatirallaa!

Tämän foorumin päivittely on jäänyt hieman vähemmälle, pahoittelut siitä. Voisin tietysti tehdä uuden vuoden lupauksen kirjoittaa enemmän tänne, mutta en taida jaksaa vaivautua.

Turku. 
Minusta kun tuntuu siltä, että uuden vuoden lupaukset on tehty ennemmin rikottaviksi kuin noudatettaviksi.

Tulen siis jatkossakin kirjoittamaan tänne epäsäännöllisen säännöllisesti, kun aika välttää. Joskus vaan on sellaisiakin töitä tehtävä, mistä maksetaan rahaa. Ja kun työskentelee kirjoitustyöläisenä, ei silloin pysty päällään venymään kirjoittajan työ-moodista kirjoittajan blogi-moodiin niin helposti.

Ainakaan minä en pysty.


Koska vuodenvaihteessa kuuluu yleensä tapoihin summata mennyt vuosi, alennun minäkin tähän toimenpiteeseen. Vuonna 2011 minulle tapahtui paljon ihmeellisiä ja ainutlaatuisia asioita, mm. seuraavia:
- Julkaisin elämäni ensimmäisen kirjani, minkä koen pienen elämäni toistaiseksi hienoimmaksi tapaukseksi
- Muutin pois ensimmäistä kertaa synnyinkaupungistani Helsingistä 38 elinvuoden jälkeen - ja vieläpä Turkuun
- En soittanut tahtiakaan rumpuja rummuilla
- En juonut pisaraakaan alkoholia su 6.3.2011 jälkeen
- Olen päässyt eroon vuosia vaivanneesta epämääräisestä ahdistuksesta
- Olen tehnyt valintoja, jotka ovat osoittautuneet oikeiksi
- Elämästäni on pyyhkiytynyt pois ikäviä elementtejä ja iloisia on tullut tilalle
- Olen sairastellut vähemmän kuin vuosiin
- Ostin uuden tietokoneen Huuto.Netistä 61 eurolla
- Aloin uskoa siihen, että elämä alkaa nelikymppisenä

Vuosi 2012 alkaa puolestaan muutosten merkeissä. Hymy-lehdelle numerosta 5/2010 pitämäni musiikkipalsta Pop Korni lakkautettiin vuodenvaihteessa ilman sen suurempia fanfaareja, kuten tarkkasilmäisimmät Hymyn lukijat ovat kenties jo huomanneet. Ehkä tulen palaamaan tähän aiheeseen joskus paremmalla ajalla, nyt tyydyn vain kiittämään niitä artisteja, jotka ovat palstaani sulostuttaneet olemassaolollaan. Teissä on munaa!

Tämäkin kuva löytyy googlaamalla
hakusanoilla "voice of finland".

Tuon musapalstan sijasta olen sen sijaan alkanut pitää omaa musablogia Hymylle - aiheena tositelevision musaohjelmat, kuten Idols, X-Factor ja Voice of Finland.

Ainakin näin aluksi.

Mihin suuntaan blogi kehittyy vai kehittyykö mihinkään, jää nähtäväksi. Eilen Hymyn verkkosivuilla julkaistun mainoksen kommenttiosion perusteella ainakin jotkut vaikuttavat kiinnostuneilta.

Ajattelin tehdä pari juttua selväksi tässä ja nyt: joskus ennen vanhaan "entisessä elämässäni" (lue: 2-10 vuotta sitten) saatoin "viihdyttää" itseäni googlaamalla nimelläni itsestäni kirjoitettuja juttuja. Kas kummaa, nyt kun olen lakannut moisen hulluttelun, olen mystisesti päässyt eroon epämääräisestä ahdistuksesta.



Hän on Martina Aitolehti.
Siispä, voin kertoa lukijoilleni tässä ja nyt, etten viitsi vaivautua enää moisia kommentteja lukemaan. Uutisen neljän ensimmäisen kommentin vilkaisu riitti. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi ehkä minä.

Jos joku haluaa antaa palautetta teksteistäni, voi hän tehdä sen esimerkiksi tämän blogin kommenttiosioon, sähköpostilla tai Facebookilla. Nimettömiin provoihin en ajatellut uhrata aikaa.

Niin ja näin, vuosi on siis alkanut muutosten merkeissä, enkä itse ainakaan koe näitä muutoksia negatiivisesti.

Päinvastoin.

Uusi vuosihan on alkanut ihanasti!

Senkin perusteella, kun eilen vastasin puhelinsoittoon tuntemattomasta numerosta. Vastatessani puheluun sain viettää miellyttävän juttuhetken puhelimitse viehättävän suomalaisen naispopparin kanssa. Tämä seksikkään käheän puheäänen omaava tumma kaunotar on nimeltään Martina Aitolehti ja hänen yhteydenottoonsa oli hieno syy. Hän haluaa nimittäin kertoa minulle taipaleestaan suomalaisessa musiikkibisneksessä syvähaastattelun muodossa. Mukavaa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan kaikille blogini lukijoille oikein loistokasta uutta vuotta 2012!

Ainiin, Hymyn Idols-blogi kulkee nimellä Tähdenlento ja se löytyy täältä!
Gadgetissa oli virhe