perjantai 20. huhtikuuta 2012

Minä, Anna Eriksson ja Happoradion Aki Tykki

Tamperelainen Aamulehti julkaisi tänään perjantaina 20. huhtikuuta 2012 harvinaisen avomielisen haastattelun Anna Erikssonilta, missä yli 400 000 levyä myynyt laulajatar haukkuu suomalaisen musiikkiteollisuuden pystyyn. Annalla on asiaa - vai mitä sanotte tästä!?!
- Kaikki muut tahot tällä alalla, siis levy-yhtiö, keikkamyyjä ja keikkapaikat, pyrkivät saamaan sinusta maksimaalisen tuoton. Tietysti voisin tehdä 20 keikkaa kuukaudessa ja korjata helvetilliset rahat, mutta olen mieluummin kotona, teen kappaleita ja elän kuitenkin ihan ok. Käyn Lidlissä ruokaostoksilla ja olen onnellinen siitä, että minulla on tasapaino.
Anna Eriksson vuonna 2012.
Olen todella iloinen Erikssonin puolesta, kun hän kertoo löytäneensä tasapainon elämäänsä. Ilmankos hänestä ei kohujuttuja tai juoruja kirjoitetakaan. Siis sellaisia, jotka pahimmassa tapauksessa päättyvät nekrologiin ennen aikojaan.
Erikssonin saarnan mukaan näiden aikojen palvotuin epäjumala on äärimmilleen mennyt radiosoiton hamuaminen.
– Jos musiikkia lähdetään tekemään tuolla ajatuksella, ollaan jo heti menossa vahvasti pieleen. Musiikin tarkoitus on herättää tunteita ja kaikki laskelmointi on väärää.
Minä en itse kuuntele lainkaan radiota. Tai no, en kuuntelisi, ellei parempi puoliskoni laittaisi sen keittiössä aina päälle siellä ollessaan. Joudun siis päivittäin kuulemaan latteita ja laskelmoituja kappaleita, jotka saavat minut hyvin vihaiseksi. Jos se on ollut tekijöiden tarkoitus, onnittelen heitä. Minussa se herättää tunteen eliminoida nämä musiikilliselta maailmankartalta helvettiin!
Erikssonin mielestä alan paradoksi on yksinkertainen: musiikkia tehdään aiempaa enemmän, ja se on koko ajan huonolaatuisempaa. Levytysbudjetit ovat enää kolmasosa siitä, mitä ne ennen olivat, mutta pahin löytyy sisällöstä.
– Levyjä tehdään vain radiosoittoa ajatellen, ja sen myötä musiikista häviää persoonallisuus.
Anna Eriksson vuonna 1997.
Onko siis ihme, jos ja kun levyt eivät myy!?! Jos raha tulee radiosoitosta, on riski olematon. Miksi siis edes yrittää tehdä ajan patinaa kestäviä äänitteitä, jos radioista saatavilla pikavoitoillakin pärjää?
– En usko ikäkriisiin. Se on vain kapitalismin luomaa paskaa, tapa myydä ryppyvoiteita ja moottoripyöriä.
Minä huomaan tykkääväni tästä naisesta koko ajan enemmän ja enemmän. Mikä persoona, mikä huumorintaju! WAU!!!
– Suosio taiteessa on täysin epäolennainen asia. Oikeastaan pitäisi pyrkiä olemaan mahdollisimman epäsuosittu. Silloin ainakin tekisi asioita sydämellä, eikä vain suosiota miettien.
Minulta on tässä vuoden mittaan kysytty aika ajoittain, paljonko suomirockista kertova, viime vuoden huhtikuussa julkaistu Härmägeddön-kirjani on myynyt. Olen sanonut, etten tiedä. Se kysymys on ollut irrelevantti, sillä ne tekstit eivät koskaan syntyneet kaupallisista syistä. Ne syntyivät ilmaisun tarpeesta. Tarpeesta herättää ajatuksia ja reaktioita. Ettei tämä koko suomalainen populaarimusiikin kenttä kuolisi pystyyn vesitettyjen, tunneköyhien, latteiden ja laskelmoitujen äänitteiden ja tekstien myötä.

– Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän on osaamista, sitä enemmän pitää ottaa riskejä.

Esikoiskirjani Härmägeddön
on tähän mennessä myynyt
ainakin 518 kappaletta.

Nyt tiedän, paljon Härmägeddön on myynyt. Myyntiraporttien perusteella se on myynyt 01.01.2011 - 31.12.2011 välisenä aikana 518 kappaletta. En tiedä, onko se paljon tai vähän. Se on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää minulle. Nuo tekstit kun eivät koskaan syntyneet kaupallisista syistä. Tuloja se on kuitenkin kerryttänyt minulle 1 358 euroa, miinus verot.

Jollekin se voi olla paljon, toiselle taas kovin vähän. Ei sillä ole mitään merkitystä. Sillä on, että riskejä ottamalla sekä heittäytymällä tekstin ja musiikin vietäväksi sain kaiken sen, jonka luulin jo kadottaneeni. Kirjoittamisen ja luomisen ilon. Elämänhalun. Tasapainon. Fiiliksen. Rock'n rollin! Fuckyeah!
Sopeutumattomuus johti siihen, että kymmenen vuotta sitten Eriksson harkitsi vakavasti lopettamista, 25-vuotiaana iskelmäveteraanina.
– Tuli täydellinen stoppi. Sitten aloin tehdä kappaleita itse ja rakastuin taas musiikkiin.
Ymmärrän Annaa täydellisesti. Tämän haastattelun myötä rakastuin Anna Erikssoniin. Se lienee jo selvää niille, jotka ovat Facebook-ystäviäni. Anna Eriksson ei kuulu Facebook-ystäviini. Sen sijaan Happoradion säveltäjä ja laulusolisti Aki Tykki kuuluu. Hän reagoi Erikssonin mielipiteisiin hieman toisenlaisella tavalla Facebook-seinälläni.
Aki Tykki "Kukaan levy-yhtiöissä ei ole kiinnostunut luomaan artistille pitkää uraa, koska siinä pitää miettiä asioita, tehdä työtä, suunnitella." <- paskapuhetta.
Happoradion laulusolisti Aki Tykki tunnetaan
myös lempinimellä "Pipo-Aki".

Happoradio on menestynyt hyvin. Menestys ei tullut Happikselle yhdessä yössä vaan pitkäjänteisen työn tuloksena. Nyt Aki ja kumppanit voivat nauttia työnsä hedelmistä täysin palkein. Ilman levy-yhtiön pitkäjänteistä työtä sellaisetkin suomirockin klassikot kuten Che Guevara sekä Pelastaja olisivat saattaneet jäädä kuulematta.
Aki Tykki "– Eihän levy-yhtiöissäkään ole enää ketään muita kuin markkinaihmisiä. Eivät ne tiedä musiikista mitään." <- täyttä paskaa. Vaihtas firmaa jos tilanne on tuo.
Anna Eriksson levyttää tätä nykyä Warnerille. Tätä ennen Universalille. Happoradio puolestaan Sony Musicille. Isoja levy-yhtiöitä kaikki tyynni. Miten näiden toimintatapoihin suhtautuu on varmaankin ihan näkökulmasta kiinni. Tässäkin olisi oiva puheenaihe Annalle ja Akille keskusteltavaksi.
Aki Tykki "Oikeastaan pitäisi pyrkiä olemaan mahdollisimman epäsuosittu. Silloin ainakin tekisi asioita sydämellä, eikä vain suosiota miettien." <- paskaa ja paradoksi itsessään.
Jaahas, Aki Tykki alkaa selvästikin hermostua. Tykki facebookkaa lisää seinälleni: "Pitäisi olla niin että tekee sydän edellä mitä huvittaa, eikä välitä suosiosta tai suosiottomuudesta. Sitä kai siinä haetaan mut minua nyt näemmä keikkabussissa ahistaa!" Mutta miksi ihmeessä, Aki Tykki? Eihän sinulla ole syytä huoleen: levyt myyvät, keikkasuosiota riittää sekä ilmaista viinaakin. Vai hiipiikö Anna Erikssonin kirjoituksista pieni pelko Aki Tykin perseeseen? Onko Eriksson sittenkin oikeassa?
Aki Tykki Tasapainon vuoksi mainitsen vielä että on hän usein oikeassakin, kuten: "– Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän on osaamista, sitä enemmän pitää ottaa riskejä."
Tämäkin kuva ilmestyy, kun laittaa Googleen
hakusanoiksi Aki Tykki ja Anna Eriksson.
Minäkin otan näin 38-vuotiaana vapaana toimittajana, kirjailijana sekä epäonnistuneena muusikkona riskin ja julkaisen Aki Tykin Facebook-kommentit seinältäni röyhkeästi ilman miehen lupaa, olemmehan miltei kollegoita. Olen itsekin nimittäin nauttinut suuresti niin miehen säveltaiteesta kuin terävästä blogikynästäkin, jolle soisin ehdottomasti jatkoa.

Samalla teen tiettäväksi, että tekisin ilomielin Anna Erikssonin sekä Aki Tykin yhteishaastattelun johonkin valveutuneeseen suomalaiseen mediaan. Keskusteltavaa suomipopin ja -rockin nykytilasta näemmä riittäisi.

Kursivoidut lainaukset Anna Erikssonin sanomalehti Aamulehden verkkohaastattelusta 20. huhtikuuta 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe