maanantai 11. helmikuuta 2013

Lehtikatsaus - Soundi 1/2013 (osa 3/5)

Vuoden 2013 ensimmäisen
Soundi-lehden kansi
näyttää tältä.

Soundi on perinteikäs tamperelainen musiikkilehti, joka on ehtinyt jo 39. vuosikertaansa. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Soundin levikki on 25 000 kappaletta ja lehdellä on viimeisen Kansallisen Mediatutkimuksen KMT:n (2011) mukaan 101 000 lukijaa. Soundi on Aikakauslehtien liiton jäsen. Lehden päätoimittajana on vuodesta 1975 toiminut Timo Kanerva, 62, joka sai vuonna 2012 Valtion journalistipalkinnon merkittävästä työstään suomalaisen populaarimusiikin hyväksi.

Lehtikatsauksen aiemmat osat löytyvät ao. linkeistä:
Osa 1.
Osa 2.


Sivut 32-34:
"On juhannuksen jälkeinen sunnuntai kesällä 2011 ja vielä alkuillastakin porottava aurinko hellii Helsingin Kalasatamaa." Näin alkaa Soundin luottoavustajan Timo Isoahon, 39, kirjoittama kolmen sivun artikkeli skottitrio Biffy Clyrosta. Minä olin tuona sunnuntaina tuolla Kalasatamassa Foo Fightersin keikalla peräti kaksi kertaa, sen ensimmäisen ja viimeisen. Kalasatama keikkapaikkana ei helli kuin masokisteja - aivan kuten Biffy Clyron musiikki ja Timo Isoahon artikkelit.

Aurinko aurinko plaa plaa plaa.
Kaksi kertaa vuoden musiikkitoimittajaksi Tampereella vuosittaisessa Musiikki & Media -ammattilaistapahtumassa valittu Isoaho omaa maneereita, jotka tuntuvat toistuvan joka artikkelissa. Yksi on, että hän aloittaa artikkelin jollakin tapahtumalla menneisyydestä tyyliin "Eletään tammikuuta 2013. Nalle Österman on juuri vääntänyt vessanpönttöön mojovat paskat." Ja katso: menneisyyden tapahtumalla alkaa myös tämä Biffy Clyron artikkeli. Toinen Isoahon artikkeleiden määräävä tekijä tuntuu olevan, että vaikka tekstiä riittää vaikka muille jakaa, on sisältöä kovin vähän. Kolmanneksi mies sortuu välillä turhan koukeroisiin lauserakenteisiin. Helpomminkin voisi asiat sanoa.

Yritän jaksaa lukea tylsän artikkelin loppuun ankeasta bändistä, mutta lopulta alistun tappiooni. Ei pysty.

Kirjoitettua: "On lapsellisen helppoa ennustaa The Joke's On Usin kaltaisten tarttuvien menopalojen ja Oppositen tyylisten balladimaisempien raitojen soivan ylväinä niin festivaalien päälavoilla kuin radioasemien tehorotaatiossakin."

"Moikka, mun nimi on Jonkka,
sukunimi Bonkka!"


Sivut 35-37:
Isoaho on seuraavalla aukeamalla saanut puhelimen päähän myös amerikkalaisen supertähden, Bon Jovi -yhtyeen laulusolistin Jon Bon Jovin. Nyt Isoaho suoriutuu jo paremmin - tosin se lienee enemmän kokeneen haastateltavan ansiota kuin itse kirjoittajan. Isoaho osoittaa tietävänsä Jon Bon Jovin 19-vuotiaan tyttären huumeongelmasta sekä näyttää arvostavan myös solistin pitkää avioliittoa. Kuten odottaa sopii, ei näistä kuumista aiheista keskustella lopulta itse artikkelissa lainkaan.

Kirjoitettua: "Vuonna 1988 ilmestyneen ja pelkästään Yhdysvalloissa yli seitsemän miljoonaa kopiota myyneen New Jerseyn jälkeinen 232 esiintymistä sisältänyt The New Jersey Syndicate -kiertue oli koitua jopa Bon Jovin kohtaloksi."

Sivut 38-40:
Toimituspäällikkö Tero Alanko ja Ville Ahonen keskustelevat Minä ja Ville Ahonen -orkesterista kiinnostavasti ja innostavasti. Alangon jutut svengaavat. Hän ujuttaa heti kärkeen koukun ja kelaa sitten lukijan sisään rytmisesti rokkaavalla teksteillä, joissa on imua ja potkua. Välillä tiputetaan puolihuolimattomasti muutamia faktoja uuden levyn tekijäkaartista, sitten mennään taas tarkoin valikoitujen sitaattien kautta. Leppoisa jutustelu muotoutuu kahden kolmasosan jälkeen pohdiskelevammaksi ja syvällisemmäksi, mikä tuo artikkeliin artistista huokuvaa ajatonta arvokkuutta. Lopussa voidaan taas palata kepeämpään pohjavireeseen. Kyllä Tero Alanko osaa nämä hommat.

"Minä ja hän", laulaa Jesse Kaikuranta,
mutta laulaako hän Ville Ahosesta?

Kirjoitettua: - Onneksi huomasin jossain vaiheessa, että tärkeintä on nautinto laulujen tekemisestä. Sieltä se merkitys löytyy. Muuten ne ovat tyhjiä lauluja.

Sivut 42-49:
Suomalaisen rockjournalismin elävä legenda Juho Juntunen, 59, on luonut parin viimeisen vuoden aikana hieman suurempia artikkelikokonaisuuksia, jotka pohjautuvat johonkin tiettyyn teemaan. Tämän numeron 8-sivuinen artikkeli otsikolla "Pelastaako bändikama rock'n'rollin?" on jatkoa tähän sarjaan. Parhaimmillaan Juntusella on kyky saada tekstinsä svengaamaan kuin hirvi ruotsinlaivalla, joka on ensin vetänyt salakuljettajien amfetamiinit huiviin ja tämän jälkeen laivan taxfree-myymälän tyhjäksi. Mielestäni kepeä tyyli sopii Juntuselle kuitenkin paremmin, nämä suuremmat juttukokonaisuudet ovat välillä tuntuneet turhan raskassoutuisilta.

Soundin erikoistoimittaja Juho Juntunen innostui
Yö-yhtyeen maatuska-nukeista.

Onneksi aihe on tällä kertaa sen verran veikeä ja vallaton, että Juntunenkin vaikuttaa tekstin perusteella innostuneelta. Hän on kaivautunut fanituotteiden mystiseen maailmaan ja kaivanut sieltä muun muassa Yö-yhtyeen maatuska-nuket, Apulanta-uistimet, Jenni Vartiaisen muruliinan ja Kotiteollisuus-jääkiekon. Muun muassa Amorphiksen kitaristi Esa Holopainen sekä Mr. Lordi, Tomi Putaansuu, kertovat omasta suhteestaan fanikrääsään. Vastausta otsikon kysymykseen ei kuitenkaan pitkässä artikkelissa saada. En tiedä oliko edes tarkoitus.

Kirjoitettua: "Kun Yö-yhtye ja sen manageri ideoivat Yö-maatuskanuken eli sisäkkäin pinottavat pienet puunuket, ne teetettiin Venäjällä. Fanit olivat hieman ihmeissään tuotteesta."

(Jatkuu ensi numerossa.)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lehtikatsaus - Soundi 1/2013 (osa 2/5)

Vuoden 2013 ensimmäisen
Soundi-lehden kansi
näyttää tältä.

Soundi on perinteikäs tamperelainen musiikkilehti, joka on ehtinyt jo 39. vuosikertaansa. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Soundin levikki on 25 000 kappaletta ja lehdellä on viimeisen Kansallisen Mediatutkimuksen KMT:n (2011) mukaan 101 000 lukijaa. Soundi on Aikakauslehtien liiton jäsen. Lehden päätoimittajana on vuodesta 1975 toiminut Timo Kanerva, 62, joka sai vuonna 2012 Valtion journalistipalkinnon merkittävästä työstään suomalaisen populaarimusiikin hyväksi.

Lue lehtikatsauksen ykkösosa täältä.

Sivut 18-19:
Maineikas suomalainen blueskitaristi, Honey B & T-Bones -yhtyeestäkin tuttu Esa Kuloniemi, 56, isännöi tällä aukeamalla E-liike -palstaansa. Tälle aukeamalle on löytynyt kaksi elävää legendaa, niin suomenruotsalainen Dave Lindholm, 60, kuin amerikkalainen B.B. King, 87. Vasemmassa alakulmassa kerrotaan uudesta kitaraefektistä, Lovepedal Amp 50. Muille kuin kitaristeille nämä jutut saattavat ymmärrettävästi jäädä etäisiksi, mutta blueskitaristeille tämä on puhdasta pornoa.

Kirjoitettua: "B.B. King on levittänyt Lucille-kitaroineen bluesin ilosanomaa jo 70 vuoden ajan."

Esa Kuloniemen palsta on bluesdiggarille puhdasta pornoa.
Sivut 20-25:
Soundi-haastattelu on artikkelikokonaisuus, jossa haastatellaan jo hieman pidemmän uran tehnyttä suomalaista rockveteraania. Tällä kertaa haastateltavana on kitaristi, säveltäjä ja tuottaja Jarmo Saari, 42, joka loi maineensa vuosina 1991-2004 XL-yhtyeensä kanssa, jota ei pidä sotkeman suomalaiseen 1990-luvun poikabändiin XL5. XL:n jälkeen Saari on työskennellyt muun muassa Don Huonojen, Tuomari Nurmion sekä Emma Salokosken kanssa.

Soundi-haastattelut ovat muodoltaan kysymys-vastaus -muotoon tehtyjä artikkeleita. Joskus tyyli toimii fantastisesti, kuten taannoin Pää Kii -yhtyeen Teemu Bergmanin haastattelun tapauksessa. Toisinaan jutusta voi jäädä ylimalkainen kuva, jos haastattelut tehdään suurpiirteisesti tai mikäli artisti ei ole entuudestaan kovin läheinen. Omissa kirjoissani Soundin toimituksen toimittajan Petri Silaksen kirjoittama artikkeli sijoittuu jälkimmäiseen kategoriaan.

Myös kitaristi Jarmo Saari on nyt ikuistettu
sarjakuvapiirtäjä Ville Pirisen toimesta.

Kirjoitettua: - Kun kävin Pekan (edesmennyt bassovirtuoosi Pekka Pohjola, 1952-2008) luona, piti toisinaan suodattaa pois vaikka se, että mies on karmeassa krapulassa. Sillä silloin kun asiaa tuli, se oli kallisarvoista. Ihmiset pitää ottaa karvoineen päivineen, mutta valita itse mitä keneltäkin omaksuu.

Sivut 26-29:
Helsinkiläisten naisrokkareiden Barbe-Q Barbiesin jutussa sen kirjoittaja, Soundin toimitussihteeri Mikko Meriläinen muistaa noin kymmeneen otteeseen painottaa, kuinka haastateltavat kittaavat terästettyä glögiä. Tällä halutaan kenties viestiä, että nämä kolmekymppiset kimulit osaavat kyllä juoda ja rokata siinä missä körmyt karjutkin. Vaan niin ronskiksi eivät nämä kissat sentään heittäydy, että olisivat versioineet Scorpionsin ex-rumpalin Herman Ze Germanin bändille tarjoamaa tekelettään Rubber Fucker, jonka teksteissä lauletaan muun muassa "be a lover, undercover, be a rubber fucker". Tässä jutussa ei juurikaan puhuta musiikista vaan viinasta, yhtyeen uusista promokuvista ja kansainvälisestä rocktähteydestä. Ja viinasta.

Barbe-Q Barbiesin meininki on aika ysäriä.

Aika ysäriä.

Kirjoitettua: "Baaritiskivierailuni aikana nauhurille oli tallentunut kaikenlaista mielenkiintoista, muun muassa tarina Mintun epäonnisesta koesoitosta erääseen rockbändiin. Mutta siitä ei kuulemma saa kirjoittaa."

Sivut 30-31:
Lehden toimituspäällikkö Tero Alanko kirjoittaa Palma Violets -yhtyeestä otsikolla "Britannian paras uusi bändi osa 35", josta maineikas brittiläinen musiikkilehti NME on vaahdonnut Alangon otsikon kaltaisesti. Olen viime aikoina havainnut nauttivani suuresti Tero Alangon kynäilemistä artikkeleista. Niin tästäkin. Viiltävää analyysiä, herkullisia anekdootteja sekä teräviä kysymyksiä. Näistä aineksista syntyy kiinnostava artikkeli, joka pitää otteessaan alusta loppuun, vaikkei yhtyeestä tai brittipopista niin välittäisikään.

Tero Alanko on jälleen kirjoittanut hyvän jutun.
Kirjoitettua: - Mielestämme olemme todella, todella hyvä bändi, mutta olisi aika isopäistä sanoa itsestään, että olemme parhaita. Ainakin sille pitäisi olla vähän enemmän tukea kuin kourallinen keikkoja ja yksi single.

Lue blogin kolmososa täältä.

Lehtikatsaus - Soundi 1/2013 (osa 1/5)


Soundin irtonumero maksaa tällä
hetkellä lehtipisteissä 3,95 euroa.

Lehtipisteessä nökötti uusi Soundi. Koska kansi mainosti kirkkaankeltaisella pohjalla lehteä erikoishintaan (TARJOUS VAIN 3, 95), päätin investoida muutaman kulta- ja hopearahan tähän Suomen johtavimpaan populaarimusiikista kirjoittavaan aviisiin. Lehden normaalihintahan on 6,20 euroa. Säästämilläni rahoilla ostin suklaapatukoita R-kioskin tiskiltä: kaksi Fazerinaa ja yhden Geishan tarjoushintaan 1,98 euroa.

Soundi on perinteikäs tamperelainen musiikkilehti, joka on ehtinyt jo 39. vuosikertaansa. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Soundin levikki on 25 000 kappaletta ja lehdellä on viimeisen Kansallisen Mediatutkimuksen KMT:n (2011) mukaan 101 000 lukijaa. Soundi on Aikakauslehtien liiton jäsen. Lehden päätoimittajana on vuodesta 1975 toiminut Timo Kanerva, 62. Kanerva sai vuonna 2012 Valtion journalistipalkinnon merkittävästä työstään suomalaisen populaarimusiikin hyväksi.

Sivu 1:
Uuden Soundin kannessa on mainittuna kahdeksan artistin nimet. Kansikuvassa suomirockin veteraani Ismo Alanko katsoo kameraan keskittyneesti värikkäässä pitkähihaisessa kauluspaidassaan. Tunnelmallisessa kannessa todetaan, että ISMO ALANKO PISTI PALETIN UUSIKSI.

Kannen artistien voidaan ajatella edustavan modernia rockmusiikkia, mutta onko todellakin näin? 52-vuotias Alanko aloitti aktiiviuransa jo vuonna 1975, eli 38 vuotta sitten - ja Haloo Helsinki! 2006, Biffy Clyro 1995, Barbe-Q Barbies 2002, Bon Jovi 1983, Slash 1981, Aerosmith 1970 sekä Stam1na 1996. Yhteenlaskettuna näillä artisteilla on n. 200 vuoden kokemus rockmusiikista - keskimäärin 25 vuotta per akti.

Näyttää siltä, että aikoinaan niin vaarallinen ja syntinen rockmusiikki on keski-ikäistymässä ja setääntymässä kovaa vauhtia. Kiihkouskovaisetkin ovat menettäneet kiinnostuksensa.

Musamaailma parantaa maailmaa.
Sivut 2-3:
Sivulta kolme löytyy lehden sisällysluettelo. Sen vieressä nököttää Musamaailma-liikkeen kirkkaankeltaiselle pohjalle painettu mainos. Koska silmäni vuotavat verta tuon mainoksen edessä, käännän suosiolla sivun piiloon muun lehden alle. Sisällysluettelo paljastaa, että lehden alkupuoli on varattu erilaisille palstoille, ensimmäinen varsinainen haastattelu alkaa sivulta 20. Varsinaisia artistihaastatteluja lehdessä on 17 kappaletta. Lehden loppuosa muistuttaa alkuosaa palstoineen ja sarjakuvineen.

Sisällysluettelon vierestä löytyvä lehden tekijäluettelo - myös apinalaatikoksikin kutsuttu - kertoo, että lehden toimitukseen kuuluu viisi henkilöä, kaksi vastaa ulkoasusta ja sisällön tuottamisesta lehteen peräti 38 avustajaa. Omakin nimeni löytyi tuosta luettelosta useamman vuoden ajan aikoinaan, mutta se poistettiin, koska en allekirjoittanut lehteä kustantavan A-lehtien avustajasopimusta, jonka seurauksena olisin luovuttanut kaikkien Soundille kirjoittamieni tekstien oikeudet kustantajalle ilman erillistä korvausta.

Sellaiseen en voinut suostua.

Kylläpä CMX:n poikia naurattaa.
Sivut 4-5:
Tämä aukeama mainostaa Soundi-lehden CMX-yhtyeestä tehtyä erikoisnumeroa. Rajatun erikoispainoksen saa 28 euron erikoishintaan (sis. CMX:n uuden Seitsentahokas-albumin). Tätä ei myydä levykaupoissa eikä lehtipisteissä, eikä se sisälly Soundin vuositilaukseen! Aukeaman vasemmassa alalaidassa 28-vuotiaan yhtyeen kitaristit ja laulaja-basisti nauraa räkättävät ilmeisesti matkalla pankkiin.

Sivu 6:
Viinaa! Kansantanhuja! Avaruusolioita! Viinaa! Tällä sivulla lehden pitkäaikainen avustaja ja Suomen parhaaksi musiikkitoimittajaksikin kutsuttu Juho Juntunen on antanut värikyniensä laulaa. Lopputuloksena on syntynyt neljä sarjakuvaruutua, jotka eivät edusta terävintä Juntusta. Ainoastaan iskän tipattomasta tammikuusta viestivä kuva ilahduttaa nanosekunnin verran. Suomalaiset eivät näemmä koskaan lakkaa rakastamasta viinahuumoria.

Tässä aukeamassa on sekä tekstiä että kuvia.
Sivu 7:
Tältä sivulta löytyy kaksi kolumnia Suorat sanat -otsikolla. Yläkerrassa muusikko-kirjailija Teppo Vapaus kirjoittaa nasevasti ja oivaltavasti Anssi Kelan, 40, vuonna 2000 tapahtuneesta läpimurrosta ja asemasta suomirockissa, alakerrassa toimittaja Laura Vähähyyppä kovin vanhankantaisesti rakastamistaan rokkifestareista. Leikin Voice of Finland -tuomaria ja julistan tässä kaksintaistelussa Teppo Vapauden voittajaksi.

Kirjoitettua: "Ehkä emotionaalisesti niin puhdasta ja originaalia musiikkia on vaikea edes tuottaa sen jälkeen, kun on tullut tietoiseksi yleisöstään ja musiikkibisneksestä." (Vapaus)

"Kun maamme suoltaa näin hienoja yhtyeitä, luulen, ettei seuraavaa kansainvälistä läpimurtoa tarvitse pitkään odotella." (Vähähyyppä)

Suomessa tykätään hevimusiikista.
Sivut 8-9:
Aukeamalla on 12 uutista. Artikkeleiden koon perusteella metalli on suosituin genre maassamme. Soundin lukijaäänestyksen perusteella cd on suosituin ääniteformaatti Suomessa. 

Kirjoitettua: - Soundi saakoon tiedottaa, että äänitämme Roxettea ja Bananaramaa sekä biisin, jonka Burrn!-lehden lukijat valitsivat, Alexi päättää.

Sivut 10-11:
Nyt lähtee! Robin Packalén, 14, kertoo päivästään musiikkiteollisuudessa! Se piristää ja todistaa, ettei Soundi ole pelkästään vanhojen setämiesten nostalgiatrippi vaan verevä musiikkijulkaisu, joka tuo rohkeasti myös uusia kykyjä sivujaan piristämään. Robinin vastapainoksi päätoimittaja Kanerva vertailee Leonard Cohenin, 78, ja Rod Stewartin, 68, elämäkertoja. Aukeaman vasemmassa laidassa on neljä elokuva-arvostelua.

Robin sai terveisiä televisiosta.
Kirjoitettua: "Rod Stewartin Rod-omaelämäkerta on I'm Your Manin vastakohta. Se käy suorastaan malliesimerkistä siitä, kuinka taiteilijan oma, subjektiivinen tarina vetää poikkeuksetta mukaansa vahvemmin kuin sadan sivustakatsojan kertomuksista rakennettu, objektiivisuuteen pyrkivä elämäkerta." (Kanerva)

"Katselin telkkarista Puoli seitsemän -ohjelman. Tuuli oli laulamassa siellä ja ohjelman lopussa juontaja Marja Hintikka toivotti mulle paranemisia ja vilkutti ruudusta. Totesin, että nyt tuntuu vähän oudolta. Äiti ja iskä repesivät ihan täysillä." (Packalén)

Voittajan on helppo irvistellä.
Sivut 12-15:
Kuten lehden kannessa, seikkailevat Soundin lukijaäänestyksen tuloksissa tutut nimet, ainoa oudompi tuttavuus on livekategoriasta löytyvä Standing Ovation. Soundin lukijoiden keskuudessa Stam1na on putsannut pöydän voittamalla vuoden liveartistin, artistin ja albumin kategoriat, Pää Kii on valittu vuoden uudeksi kyvyksi. Onnea!

Kirjoitettua: "Meidän kohdallamme voidaan näköjään haudata tutut ajatukset siitä, miten eka demo oli paras."

Sivut 16-17:
Aukeamalta löytyy erinomaista kerrontaa veteraanitoimittaja Jussi Niemeltä hänen kohtaamisestaan funkin kummisedän George Clintonin kanssa. Juttua lukiessani vakuutun siitä, että täytyy ottaa Clintonin levyt joskus syyniin. Kovaa kamaa!

George Clinton on nasta rasta.
Kirjoitettua: "Signeeraussession aikana joku koputti minua olalle. Pitkätukkainen herrasmies kertoi olevansa Hamppu-lehdestä ja haluavansa Clintonilta, vannoutuneelta psykedeelikolta, pienen yrttipoliittisen haastattelun. Hänellä oli mukanaan pussi laadukasta ruohoa. Voisinko auttaa?"

Lue blogin kakkososa täältä.


lauantai 9. helmikuuta 2013

Pieni kertomus turkulaisesta yhtyeestä nimeltä Sammal

Sammal-yhtyeen debyyttialbumin
kansi näyttää tältä.


Hei!

Nyt haluaisin kertoa Sinulle lyhyen tarinan turkulaisesta yhtyeestä nimeltä Sammal, jos sallit.

Näin viisimiehisen Sammal-yhtyeen ensi kertaa Turun Klubilla, Turun yliopiston ylioppilaskunnan TYY:n järjestämässä Aprillirockissa torstaina 29. maaliskuuta 2012, missä yhtye kilpaili viiden muun aktin kanssa TYY:n bändikisan voitosta. Tuomaristoon kuului mm. myös suomirockin vanhempi valtiomies, Kauko Röyhkä.

Olin pelaamassa alakerran Kolo-baarissa peliautomaattia, kun ystävä käski minun tulla katsomaan Sammalta. Olin skeptinen, sillä MySpacessa olleet näytteet eivät juurikaan vakuuttaneet. Sen sijaan yhtyeen lavaolemus vakuutti sillä seurauksella, että päätin kantaa korteni kekoon ja äänestää Sammalta yleisöäänestyksessä, johon saivat osallistua kaikki lipun lunastaneet asiakkaat. Ilmeisen ratkaiseva oli tuo ääni, sillä Sammal voitti tuon yleisöäänestyksen - yhden äänen marginaalilla seuraavaan.

Sattumaako?

Tuon Aprillirockin jälkeen olen nähnyt Sammaleen useamman kerran, kuten esimerkiksi perjantaina 7. joulukuuta 2012 Dynamo-klubilla Turussa, mistä seuraava tekemäni keikkataltiointi on peräisin. Valitettavasti kyseessä oli heikoin näkemäni esiintyminen yhtyeeltä. Se ei kuitenkaan poista yhtyeen laulujen musiikillista tasokkuutta.

Vaikka en itse ole mikään varsinainen progressiivisen rockin suurkuluttaja, ovat esimerkiksi Wigwamin Nuclear Nightclub ja Kingston Wallin albumit tehneet aikanaan syvän vaikutuksen. Ei kikkailua, vaan moniulotteisia kappaleita laulujen ja tunnelmien ehdoilla. Samankaltaisen vaikutuksen minuun on tehnyt nyt Sammal, jossa yhdistyy niin Amorphiksen kansalliset melodiat, Wigwamin Nuclear Nightclub-aikakauden pop-sensibiliteetti sekä Pekka Strengin hauraus. Tämän yhdistelmän luulisi kiinnostavan myös laajempaa yleisöpohjaa. Hienoa, että myös Svart Records on havainnut tämän. Ei metallia tai progea, vaan ennen kaikkea hienoa musiikkia.

Tältä näyttää Sammal-yhtye.
Ennakoin, että Sammal tulee olemaan ensi kesän kuumimpia kotimaisia nimiä niillä festareilla, jonne se ymmärretään kiinnittää.

Sammaleen nimetön debyyttialbumi julkaistiin 18. tammikuuta 2013 turkulaisen Svart Recordsin toimesta. Se nousi ilmestymisviikollaan suoraan Suomen listalla sijalle 22. Oli hienoa huomata, että laadukas musiikki kiinnostaa ja koskettaa myös ostavaa yleisöä, vaikka yhtyeen takana ei massiivista markkinointikoneistoa olekaan.

Vielä.

Sammaleen debyyttialbumin voi kuunnella ilmaiseksi esimerkiksi Spotify-musiikkipalvelun kautta, ettei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Toki levy on ostettavissa myös rahisevana vinyylinä, mikäli kokee suomalaisen luomurockin nautinnollisemmaksi analogisesti nautittuna.

Toivotan Sinulle antoisia kuunteluhetkiä Sammaleen musiikin parissa.

PS: Sammaleen keikat myy Janne Tokola / Dex-Viihde, vinkkinä keikkajärjestäjille.
Gadgetissa oli virhe