maanantai 11. helmikuuta 2013

Lehtikatsaus - Soundi 1/2013 (osa 3/5)

Vuoden 2013 ensimmäisen
Soundi-lehden kansi
näyttää tältä.

Soundi on perinteikäs tamperelainen musiikkilehti, joka on ehtinyt jo 39. vuosikertaansa. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Soundin levikki on 25 000 kappaletta ja lehdellä on viimeisen Kansallisen Mediatutkimuksen KMT:n (2011) mukaan 101 000 lukijaa. Soundi on Aikakauslehtien liiton jäsen. Lehden päätoimittajana on vuodesta 1975 toiminut Timo Kanerva, 62, joka sai vuonna 2012 Valtion journalistipalkinnon merkittävästä työstään suomalaisen populaarimusiikin hyväksi.

Lehtikatsauksen aiemmat osat löytyvät ao. linkeistä:
Osa 1.
Osa 2.


Sivut 32-34:
"On juhannuksen jälkeinen sunnuntai kesällä 2011 ja vielä alkuillastakin porottava aurinko hellii Helsingin Kalasatamaa." Näin alkaa Soundin luottoavustajan Timo Isoahon, 39, kirjoittama kolmen sivun artikkeli skottitrio Biffy Clyrosta. Minä olin tuona sunnuntaina tuolla Kalasatamassa Foo Fightersin keikalla peräti kaksi kertaa, sen ensimmäisen ja viimeisen. Kalasatama keikkapaikkana ei helli kuin masokisteja - aivan kuten Biffy Clyron musiikki ja Timo Isoahon artikkelit.

Aurinko aurinko plaa plaa plaa.
Kaksi kertaa vuoden musiikkitoimittajaksi Tampereella vuosittaisessa Musiikki & Media -ammattilaistapahtumassa valittu Isoaho omaa maneereita, jotka tuntuvat toistuvan joka artikkelissa. Yksi on, että hän aloittaa artikkelin jollakin tapahtumalla menneisyydestä tyyliin "Eletään tammikuuta 2013. Nalle Österman on juuri vääntänyt vessanpönttöön mojovat paskat." Ja katso: menneisyyden tapahtumalla alkaa myös tämä Biffy Clyron artikkeli. Toinen Isoahon artikkeleiden määräävä tekijä tuntuu olevan, että vaikka tekstiä riittää vaikka muille jakaa, on sisältöä kovin vähän. Kolmanneksi mies sortuu välillä turhan koukeroisiin lauserakenteisiin. Helpomminkin voisi asiat sanoa.

Yritän jaksaa lukea tylsän artikkelin loppuun ankeasta bändistä, mutta lopulta alistun tappiooni. Ei pysty.

Kirjoitettua: "On lapsellisen helppoa ennustaa The Joke's On Usin kaltaisten tarttuvien menopalojen ja Oppositen tyylisten balladimaisempien raitojen soivan ylväinä niin festivaalien päälavoilla kuin radioasemien tehorotaatiossakin."

"Moikka, mun nimi on Jonkka,
sukunimi Bonkka!"


Sivut 35-37:
Isoaho on seuraavalla aukeamalla saanut puhelimen päähän myös amerikkalaisen supertähden, Bon Jovi -yhtyeen laulusolistin Jon Bon Jovin. Nyt Isoaho suoriutuu jo paremmin - tosin se lienee enemmän kokeneen haastateltavan ansiota kuin itse kirjoittajan. Isoaho osoittaa tietävänsä Jon Bon Jovin 19-vuotiaan tyttären huumeongelmasta sekä näyttää arvostavan myös solistin pitkää avioliittoa. Kuten odottaa sopii, ei näistä kuumista aiheista keskustella lopulta itse artikkelissa lainkaan.

Kirjoitettua: "Vuonna 1988 ilmestyneen ja pelkästään Yhdysvalloissa yli seitsemän miljoonaa kopiota myyneen New Jerseyn jälkeinen 232 esiintymistä sisältänyt The New Jersey Syndicate -kiertue oli koitua jopa Bon Jovin kohtaloksi."

Sivut 38-40:
Toimituspäällikkö Tero Alanko ja Ville Ahonen keskustelevat Minä ja Ville Ahonen -orkesterista kiinnostavasti ja innostavasti. Alangon jutut svengaavat. Hän ujuttaa heti kärkeen koukun ja kelaa sitten lukijan sisään rytmisesti rokkaavalla teksteillä, joissa on imua ja potkua. Välillä tiputetaan puolihuolimattomasti muutamia faktoja uuden levyn tekijäkaartista, sitten mennään taas tarkoin valikoitujen sitaattien kautta. Leppoisa jutustelu muotoutuu kahden kolmasosan jälkeen pohdiskelevammaksi ja syvällisemmäksi, mikä tuo artikkeliin artistista huokuvaa ajatonta arvokkuutta. Lopussa voidaan taas palata kepeämpään pohjavireeseen. Kyllä Tero Alanko osaa nämä hommat.

"Minä ja hän", laulaa Jesse Kaikuranta,
mutta laulaako hän Ville Ahosesta?

Kirjoitettua: - Onneksi huomasin jossain vaiheessa, että tärkeintä on nautinto laulujen tekemisestä. Sieltä se merkitys löytyy. Muuten ne ovat tyhjiä lauluja.

Sivut 42-49:
Suomalaisen rockjournalismin elävä legenda Juho Juntunen, 59, on luonut parin viimeisen vuoden aikana hieman suurempia artikkelikokonaisuuksia, jotka pohjautuvat johonkin tiettyyn teemaan. Tämän numeron 8-sivuinen artikkeli otsikolla "Pelastaako bändikama rock'n'rollin?" on jatkoa tähän sarjaan. Parhaimmillaan Juntusella on kyky saada tekstinsä svengaamaan kuin hirvi ruotsinlaivalla, joka on ensin vetänyt salakuljettajien amfetamiinit huiviin ja tämän jälkeen laivan taxfree-myymälän tyhjäksi. Mielestäni kepeä tyyli sopii Juntuselle kuitenkin paremmin, nämä suuremmat juttukokonaisuudet ovat välillä tuntuneet turhan raskassoutuisilta.

Soundin erikoistoimittaja Juho Juntunen innostui
Yö-yhtyeen maatuska-nukeista.

Onneksi aihe on tällä kertaa sen verran veikeä ja vallaton, että Juntunenkin vaikuttaa tekstin perusteella innostuneelta. Hän on kaivautunut fanituotteiden mystiseen maailmaan ja kaivanut sieltä muun muassa Yö-yhtyeen maatuska-nuket, Apulanta-uistimet, Jenni Vartiaisen muruliinan ja Kotiteollisuus-jääkiekon. Muun muassa Amorphiksen kitaristi Esa Holopainen sekä Mr. Lordi, Tomi Putaansuu, kertovat omasta suhteestaan fanikrääsään. Vastausta otsikon kysymykseen ei kuitenkaan pitkässä artikkelissa saada. En tiedä oliko edes tarkoitus.

Kirjoitettua: "Kun Yö-yhtye ja sen manageri ideoivat Yö-maatuskanuken eli sisäkkäin pinottavat pienet puunuket, ne teetettiin Venäjällä. Fanit olivat hieman ihmeissään tuotteesta."

(Jatkuu ensi numerossa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe