keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Facebook on aloittanut arveluttavan kampanjan


Tuossa tämän päivän aikana olen siirtynyt muutamaan Bloggerissa olevaan Blogspot-blogiin Facebookin kautta.

Häkellyin, kun ruutu muuttui harmaaksi ja selainruudun yläreunaan ilmestyi seuraavanlainen varoitus: "Facebook epäilee, että tämä sivusto voi olla vaarallinen. Jos et tunne sivustoa, merkitse se roskasivustoksi (sinut ohjataan takaisin Facebookiin)."

Ohhoh!

Varoituksen vieressä on kaksi valintaruutua: oletusarvoisesti siniseksi värjätty "Roskasivusto" sekä sen vierellä harmaalla pohjalla "Ei roskasivusto" -laatikko.

Mitä ihmettä tämä nyt on oikein olevinaan?

Päätin kokeilla omaan blogiini siirtymistä Facebookista, sen kun ei pitäisi sisältää vaarallista materiaalia.

Lopputulos on nähtävissä seuraavan kuvaruutukaappauksen kautta.

Facebookin mielestä Nalle Östermanin blogi on roskasivusto.
Päätin kokeilla linkittyä erään arvostamani kollegan Blogger-blogiin Facebookista. Tässä vaiheessa lopputulos ei enää varsinaisesti yllättänyt.

Facebookin mielestä myös Jussi Mäntysaaren blogi on roskasivusto.
Se yllättää, että Facebook on nähtävästi aloittanut systemaattisen ja massiivisen kampanjan estääkseen joukkopakoa muihin viestintäpalveluihin sivustonsa kautta.

Tähän minulla on muutama teoria.

Google ja Facebook ovat toistensa kilpailjoita. Blogger on Googlen omistama ja ylläpitämä palvelu – ja täten Facebookin vihollinen.

Bloggerin Blogspot-blogit ovat hyvin pitkälle tekemisen ilosta tehtyjä maksuttomia sivustoja. Suosituimmat bloggarit voivat ajoittain tienata rahaakin linkittämällä blogeilleen mainoksia Googlen Ad Sense -palvelusta.

Nämä mainokset ja mainosrahat menevät Facebookin mielestä varmasti väärään osoitteeseen.

Toisekseen Facebookissa ei varmasti katsota hyvällä, kun heidän palvelustaan siirrytään kilpailevan yrityksen sivustoon. Ovathan molemmat kuitenkin samalla alalla ja samoilla apajilla, missä kilpaillaan samoista rahoista. Mainosten myyntityössä kun käytetään varmasti yhtenä myyntiargumenttina sitä, kuinka paljon sivuston käyttäjä – asiakas – käyttää aikaa sivustolla.

Mitä enemmän asiakas käy vieraissa, sitä huonompi asiakas hän on.

Veikkaan, että me Blogger-bloggarit voimme piakkoin ostaa Facebookilta palvelua, joka poistaa nämä ikävät varoitukset sopivaan hintaan.

Tai sitten Facebook alkaa ennen pitkää periä maksua asiakkaan jokaisesta syrjähypystä.

Tämä kehitys johtaa ennen pitkää siihen, että paras vaihtoehto on sulkea koneet ja lähteä ulkoilmaan nauttimaan kevään tuoksuista sekä kesän auringosta.

EDIT (24.4.2013 klo 21.55): Kun linkitin tämän tekstin äsken Facebookiin, vaati palvelu täyttämään vielä CAPTCHA-sanat varmistaakseen, että linkittäjä on varmasti elävä ihminen eikä roskapostittaja. Voi hellanlettas sentään.

EDIT (24.4.2013 klo 22.06): Tällä kehityksellä saattaa olla jotakin tekemistä myös tämän reilun kuukauden takaisen englanninkielisen uutisen kanssa.

1 kommentti:

  1. Sinut on haastettu! http://siameselipstick.blogspot.fi/2013/05/tricky-number-11.html

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe