keskiviikko 28. elokuuta 2013

Uskoisiko tätä? Kuulkaas enot – PMMP ei lopetakaan uraansa!

PMMP jättää jäähyväiset 27. lokakuuta 2013 vai jättääkö?

Kaunistelematon totuus jäähyväiskeikoista ja "määrittelemättömistä" tauoista.


Toukokuun puolivälissä verkossa alkoi kiertää huhu, jonka mukaan Suomen suosituimpiin popyhtyeisiin kuuluva PMMP olisi lopettamassa toimintansa.

Huhut lähtivät liikkeelle sunnuntaina 12. toukokuuta 2013 Radio Suomipopin vahingossa liian aikaisin julkistamasta tiedotteesta, jonka asema poisti vaivihkaa verkkosivuiltaan muutamaa tuntia myöhemmin.

Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, kun Radio Iskelmän Antti Granlund oli ehtinyt ottaa Twitteriin kuvakaappauksen kirjoitusvirheitä vilisevästä tiedotteesta.

Inhimillisen huolimattomuuden seurauksena seuraavalle päivälle (13.5.2013) päivätty Suomipopin skuuppi oli jo ehtinyt kuivua kasaan, kun useat muut mediat olivat jo poimineet arvokkaat klikkaukset ennen Suomipopia.

No, seuraavana päivänä saatiin sitten vihdoin virallinen vahvistus, että "PMMP päättää kymmenen vuotta kestäneen uransa mittavaan kiertueeseen ensi lokakuussa. Syksyn kiertueen ajat ja paikat ilmoitetaan myöhemmin. Ennen syksyn kiertuetta yhtye kiertää tiiviisti koko kesän ajan", kuten radiokanava YleX referoi aihetta myöhemmin verkkosivuillaan.

Kymmenen vuoden matkanteon jälkeen tuntuu, että täytyy pysähtyä miettimään ollaanko oikeastaan tämän bändin kanssa jo päästy perille. Olisi kauheaa rutinoitua tai tyytyä toistamaan jotakin vanhaa. Jos joskus taas alkaakin tuntua siltä, että PMMP voisi jatkaa, niin sitten jatketaan. Koko porukka on kasvanut tiiviisti yhteen, ja yhteishenki on mielettömän hyvä. Kesän ja syksyn keikoista tulee parempia kuin koskaan, tiivisti PMMP:n toinen laulusolisti Paula Vesala tiedotteessa.

Helsingin Suomenlinnassa antamassaan videohaastattelussa Suomipopille PMMP ja Vesala jatkoivat aiheesta lisää.

Me jäädään tauolle, eikä oikein tiedetä tullaanko me sieltä takasin vai tullaanko sit kuitenkin. Mut kuitenkin jäädään vähän lomalle tästä PMMP-touhusta vähäksi aikaa. Tai pitkäksi aikaa, Vesala muotoili.

PMMP:n diggarit ja fanit olivat syystäkin pettyneitä, heidän yrittäessä koko kesän ajan todistaa suosikkiyhtyeensä elävänä lavalla mahdollisimman monta kertaa.

PMMP:n viimeisen keikan ennakkoliput menevät kuin kuumille
kiville. Hanki äkkiä omasi ennen kuin loppuvat kesken!
Niitä tilaisuuksiahan sitten riitti.

Kesäksi 2013 PMMP:lle oli 1.6.-16.8.2013 väliselle ajalle saatu myytyä peräti 29 esiintymistä 77 päivään, eli keikkaa pukkasi miltei joka toinen päivä kesäkuusta elokuun puoliväliin.

Kysyntä on ollut siis kovaa niin yleisön ja festivaalijärjestäjien kuin median keskuudessa. Koska PMMP:lle on varmasti ollut päivänselvää, mikä aihe puhuttelee toimittajia kyllästymiseen saakka enemmän kuin mikään muu, päätti yhtye siis kieltäytyä haastatteluista tykkänään.

Täten yhtyeen levy-yhtiö Sony Music ilmoitti 28. kesäkuuta 2013 päivätyssä tiedotteessaan, että "PMMP ei tee kesän aikana lainkaan haastatteluita".

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa siis sitä, että levy-yhtiötä ja sen tiedottajia on turha vaivata haastattelupyynnöillä – sellaisia ei yhtyeeltä tipu.

Se on varmasti ollut fiksu veto.

Sen sijaan, että mediasta saataisiin kyllästymiseen saakka lukea perusteluja "uran lopettamiselle", voidaan lukijoille tarjota nyt hurmioituneita keikkareportaaseja "jäähyväiskiertueelta", mistä nämä esimerkit tämän kesän Ruisrockista käyvät hyvänä esimerkkinä: Iltalehti, Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat, YleX ja vielä toinen mokoma Ylex:n verkkosivuilta.

Tämähän ei tietystikään koskenut valtakunnan suurinta sanomalehteä Helsingin Sanomia, jonka keskustoimituksen kehityspäällikkö Ville Blåfield pääsi oikein hyppäämään yhtyeen keikkabussiin HS:n Kuukausiliitteessä elokuussa julkaistussa, sinänsä ansiokkaassa artikkelissa, jonka tapahtumat sijoittuivat heinäkuun puolenvälin tunnelmiin Lahteen, Jyväskylään, Lappeenrantaan ja Joensuun Ilosaarirockiin.

Se siitä levy-yhtiön tiedotteesta.

Mutta tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun PMMP syöttää yleisölleen pajunköyttä

Kuten keväällä 2011 julkaistussa Härmägeddön-kirjassani kerroin, kysyin perjantaina 27. elokuuta 2010 Helsingin Tavastia-klubilla keikan jälkeen Paula Vesalalta, kuinka pitkä PMMP:n "määrittelemättömän pituiseksi" ilmoitettu keikkatauko oikein on.

Nimikirjoituksia yleisönsä keskuudessa jakava Vesala katsoo minua silmiin antaessaan vastauksensa.

Varmaankin tuollaiset 18 kuukautta, tehdään siinä välissä uusi levy.

Vesalan vastauksen perusteella PMMP:n olisi siis määrä nousta seuraavan kerran lavalle helmikuussa 2012.

PMMP:n Paula (vas) ja Mira tihkuivat seksiä viimeisellä
Ruisrockin keikallaan, julistivat iltapäivälehdet.

Vaan niin käy, että 23. helmikuuta 2011 saan Ruisrockista tiedotteen, jonka mukaan yksi tulevan kesän tähtiesiintyjistä on PMMP – vain puoli vuotta "määrittelemättömän" pituiseksi ilmoitetun keikkatauon jälkeen – ja vuotta ennen Vesalan ilmoittamaa määrä-aikaa.

Lopulta "määrittelemättömän pituista" keikkataukoa viettänyt PMMP nousee seuraavan kerran lavalle Emma-gaalassa 26. helmikuuta 2011 – kuusi (6) kuukautta edellisen esiintymisen jälkeen.

Toisaalta se taukohan oli määrittelemätön, että sikäli.

"Keikkataukonsa" keskeyttänyt yhtye sai varmasti ihan kohtuullisen erikoiskorvauksen uhrautumisestaan.

Seuraavat omat keikkansa PMMP tekee Helsingin Nosturissa vappuna 2011. Sen määrittelemättömän pituisen keikkatauon aikana PMMP tekee ainakin 13 keikkaa (tiedot Meteli.Net verkkopalvelusta).

Totuuden ja kohtuuden nimissä täytyy sanoa, ettei tämä muunneltu tiedotuspolitiikka koske yksinomaan PMMP:tä.

Tätä politiikkaa harjoittavat etupäässä Suomen eturivin popparit, jotka useimmiten levyttävät maan suurimmille levy-yhtiöille (Warner, Sony Music, Universal, EMI).

Markkinamiehet ja -naiset ovat keksineet, että kun artisti on riittävän suosittu, kannattaa hänen esiintymisiä kaupata yleisölle ja tapahtumajärjestäjälle erikoislaatuisina tapahtumina, joista kannattaa maksaa pyydetty hinta ennen kuin artisti vetäytyy sille "määrittelemättömän" pituiselle tauolle, joka joskus tunnetaan myös määräämättömän tai määrittämättömän pituisena taukona.

Joka siis PMMP:n tapauksessa merkitsi todistettavasti 18 kuukauden sijasta puolta vuotta.

Samaa käytäntöä ovat vuosien mittaan soveltaneet menestyksekkäästi muun muassa Antti Tuisku (2008), Jenni Vartiainen (2011), Kauko Röyhkä & Narttu (2013), Chisu (2012), Anna Abreu (2012), Maija Vilkkumaa (2011) ja monet muut, jotka ovat halunneet maksimoida keikkasaaliinsa ennen luovaa hengähdystaukoa.

Kun sitten artisti palaa "määrittelemättömän" pituiselta keikkatauoltaan, ovat fanit ja tapahtumajärjestäjät jälleen valmiina investoimaan ja syytämään rahansa sankoin joukoin artistiin, joka palaa takaisin yleisön eteen "pitkän tauon" jälkeen.

Suomalaisen muisti on hyvä, mutta lyhyt.

Ja tätä tietoa levy-yhtiöt, keikkamyyjät sekä artistit hyödyntävät häpeilemättä naureskellessaan matkalla pankkiin.

Useat PMMP:n "Viimeisen kiertueen"
-keikoista ovat jo loppuunmyytyjä.

Määrittelemättömän mittainen tauko on vain tehokas ja ilmeisen toimiva keino ilmoittaa dramaattisemmin artistin keikkatauosta – johon saattaa olla syynä esimerkiksi uuden albumin äänitykset, sävellystyö tai perheenlisäys.

Myös muunlaisia meriselityksiä löytyy suomalaisen musiikkiteollisuuden sanakirjasta.

Kun keikka esimerkiksi siirtyy pienempään keikkapaikkaan tai peruuntuu kokonaan "tuotantoteknisiin syihin" vedoten, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että lippuja on mennyt niin vähän kaupaksi, että keikka on pakko siirtää pienempään tilaan tai perua kokonaan.

Tai kun musiikkitoimittaja esittää haastattelupyynnön artistin levy-yhtiön tiedottajalle ja saa vastaukseksi "artisti on kiireinen juuri nyt eikä ehdi antaa haastatteluja", tarkoittaa se vapaasti suomennettuna, että toimittajan edustama media on niin vähäpätöinen, ettei artistin ja/tai levy-yhtiön kannata uhrata haastatteluun aikaa ja/tai toimittaja niin röyhkeä ja vittumainen hyypiö, ettei hän tule saamaan tältä artistilta haastattelua koskaan – niin kauan kun se tiedottajasta riippuu.

Joskus mediasta voidaan lukea tiedotteita, joissa kerrotaan muusikon ja yhtyeen teiden erkanemisesta "musiikillisiin erimielisyyksiin" vedoten. Nämä musiikilliset erimielisyydet voivat tarkoittaa mitä tahansa maan ja taivaan välillä.

No niin, mutta nyt kun ollaan toivuttu PMMP:n kesän keikoista on jo syytä valmistautua PMMP:n "Viimeiset keikat -kiertueeseen", joka käynnistyy 11. lokakuuta Seinäjoen Rytmikorjaamosta.

Soitamme viimeisillä keikoillamme uusia ja vanhoja versioita meidän hiteistä ja harvinaisuuksistamme. Spektaakkelilta ei voida välttyä mikä jo festarikansalle onkin tullut vuosien mittaan selväksi, lupailee Paula Vesala 26. elokuuta päivätyn tiedotteen välityksellä.

Kritiikittömästi mediat toistavat papukaijan tavoin Vesalan ja PMMP:n kaupallisia tiedotteita – eli ilmaisia mainoksia – sellaisenaan, kun kerran eivät haastatteluja edes saa. "Täytyy yrittää kuitenkin pitää hyvät välit artistiin, jos sieltä vaikka joskus lohkeaisi", tunnutaan useissa toimituksissa ajateltavan.

Tässä vaiheessa (28.8.2013) näitä jäähyväiskeikkoja on buukattu kaiken kaikkiaan yhdeksän – joista loppuunmyytyjä jo neljä – kiertueen päättyessä "viimeiseen keikkaan" Helsingin Jäähalliin 27. lokakuuta 2013, mutta kuten keikkamainos yhtyeen Facebook-sivuilla kertoo, "kiertueeseen on tulossa täydennystä".

Yhteistyö Radio Suomipopin kanssa on ollut tiivistä jäähyväiskeikkojen julkistuksesta lähtien. Virallisesti PMMP:n "viimeisen" keikan liput tulevat virallisesti myyntiin vasta 2. syyskuuta, mutta Suomipopin verkkosivuilta voi hankkia tiketit ennakkoon "jo nyt".

Ja kuten asiaan kuuluu, ilmestyi yhtyeen virallisille Facebook-sivuille toissapäivänä, maanantaina 26. elokuuta 2013 seuraavanlainen viesti myyntiä vauhdittamaan: "Ennakkoliput menee hurjaa vauhtia! Kannattaa toimia nopeasti, jos mielii mukaan viimeiselle keikalle 27.10.!"

Ja kauppa käy! Tällainen viesti ilmestyi minunkin Facebook-feediin
PMMP:n laskettua liput myyntiin "viimeiselle keikalleen".
"Wautsi wau! Pakko kai se on uskoa! Ostan heti! Äkkiä tänne yks ja kavereille kans!"

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kun PMMP:n "viimeinen" keikka on myyty loppuun, tulee markkinoille vielä toinen mokoma Helsinkiin 11-28. lokakuuta välisenä ajankohtana. Koska onhan yhtye jo itsekin sen myöntänyt, että kiertueeseen tulee täydennystä.

Millaisen tilin yhtye ja sen sidosryhmäläiset sitten näillä jäähyväiskeikoillaan tekevät?

Koska PMMP on yksi Suomen menestyksekkäimmistä yhtyeistä, jonka levyjä on myyty yhteensä yli 370 000 kappaletta ja kyseessä ovat yhtyeen "jäähyväiskeikat", uskallan väittää yli 25 vuoden rocktoimittajan kokemuksella, että on yhtye voinut laskuttaa kesän keikoista keskimäärin 25 000 euroa kappaleelta.

Kahden ja puolen kuukauden työstä kassa on siis karttunut noin 700 000 eurolla.

Ei paha, ei paha ollenkaan.

Parempaa on kuitenkin vielä luvassa. Kun yhtye saapuu "viimeiselle keikalleen" loppuunmyytyyn Helsingin Jäähalliin, on yhtyettä vastaanottamassa arviolta 8000 diggaria, jotka ovat maksaneet lipuistaan 39 euroa kappaleelta.

Hilloa tuosta yhdestä illasta kertyy reilut 300 000 euroa.

Kun pelkästään kesän keikat ja Helsingin Jäähalli ynnätään yhteen, saadaan viivan alle tässä vaiheessa jo reilu miljoona euroa. Tämän päälle tulee sitten tietysti ne muut jäähyväiskeikat sekä tuotto oheismyynnistä, mikä saattaa kartuttaa kassaa sellaisen puolen miljoonan verran.

Kyllä minuakin naurattaisi matkalla pankkiin.

Toki näistä summista lähtee kulujakin: keikkamyyjän komissio, bussin vuokra, kiertueen teknikot, bussikuski, paitamyyjä, hotellit, polttoaineet ja muut kulut, mitkä syntyvät tällaisessa produktiossa.

PMMP veti päivän suurimman yleisömeren "viimeiselle"
Ruisrockin keikalleen lauantaina 6. heinäkuuta 2013.
Kuinkahan paljon yleisömassassa oli viimeisen keikan lisää?

Mutta kun kaikki kulut ovat saatu kuoletettua arvioin, että jokainen PMMP:n jäsen vetäytyy "määrittelemättömälle tauolle" reilut 100 000 euroa rikkaampana vuoden 2013 uurastuksesta.

Kyllähän siinä kelpaa sapattia viettää.

Todellisuudessa PMMP:n tauon syyt ovat puhtaasti käytännölliset.

Dramaturgin opinnot Helsingin Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2011 aloittanut Vesala on varmasti joutunut jo huomaamaan, kuinka raskasta on yhdistää työ ja opiskelu. Jäähyväiskiertue tarjoaa oivan mahdollisuuden kasvattaa hieman pesämunaa opintojen varrelle, ettei tarvitse opintotuen varassa kärvistellä.

Vesalan laulava aisapari Mira Luoti saa toimeentuloa ainakin The Voice Kids- sekä The Voice Of Finland -ohjelmien tähtivalmentajana.

Yhtyeen miespuoliset jäsenet – basisti Juho Vehmanen, rumpali Heikki Kytölä ja kitaristi Mikko Virta – saavat keskittyä luomaan uraa My First Band -yhtyeensä riveissä. Uutta uraa luodessa PMMP:stä tehty tili rauhoittaa kummasti taloudellista epävarmuutta.

Puheet PMMP:n uran lopetuksesta ja määräämättömistä tauoista ovat ovelaa markkinamiesten löpinää, joilla kaupataan hyvään hintaan ainutlaatuisiksi markkinoituja elämyksiä kerta toisensa jälkeen.

Eihän siinä mitään. Kuten olen monesti todennut aikaisemminkin: hulluhan ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa.

Itse en aio maksaa PMMP:n jäähyväiskeikoista euroakaan koska uskallan väittää, etteivät nämä jäähyväiset ole missään nimessä lopulliset. Tämänhän myöntää jopa PMMP:n keikkamyyjä Matti Kaunisvesi 23. elokuuta 2013 Vihdin uutisissa julkaistussa haastattelussa!

Keikoista suuri osa tullaan myymään loppuun. Vaikka virallisesta lopettamisesta ei ole puhuttu, yhtye on kerännyt paljon huomiota mediassa, Kaunisvesi muotoilee.

Siinä se tuli!

Mediaa on viety kuin pässiä narussa.

Faneille tässä on tietysti hyvät ja huonot puolensa. Hyvät siksi, että heillä on lupa odottaa PMMP:n paluuta keikkakentälle lähivuosina. Huonot siksi, että PMMP:n "viimeiset keikat" eivät ole loppujen lopuksi sellainen ainutlaatuinen elämys, jollaisena se on yleisölle markkinoitu ja myyty.

Aktiivinen kiertuelämä vaatisi uutta musiikkia. Nyt tuntuu siltä, että uutta musiikkia ei synny, joten annetaan sen nyt levätä ja katotaan sit myöhemmin, jos alkaa tulla PMMP-musaa, Vesala summasi "jäähyväiset" jo toukokuussa Suomipopin videohaastattelussa.

Todellisuudessa nämä "jäähyväiskeikoiksi" mainostetut esiintymiset antavat PMMP:n jäsenille hetken hengähdystauon ja taloudellisen turvan keskittyä muihin töihin ja perheisiinsä ennen paluuta rahakkaille paluukeikoille. Samalla tauko antaa mahdollisuuden yhtyeen hovisäveltäjälle Jori Sjöroosille luoda paineettomammassa tilassa uusia lauluja PMMP:lle ilman levy-yhtiön painostusta.

Joten kun PMMP näyttävästi ilmoittaa paluustaan keikkalavoille muutaman vuoden päästä – esimerkiksi Vesalan viiden vuoden mittaisten opintojen päätyttyä – muistakaa, mistä ja keneltä kuulitte tämän totuuden ensin.

perjantai 16. elokuuta 2013

Paskapuhetta – eli alaston totuus Hynysen uudesta kirjasta!

Kotiteollisuuden nokkamies ja pilluparoni yrittää olla nokkela ja hauska  mutta epäonnistuu. Miksi?


Jouni Hynynen
 
Paskapuhetta
Like

Jouni Kalervo Hynynen (s. 15. helmikuuta 1970 Joutsenossa) on Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi ja lauluntekijä. Paskapuhetta on miehen seitsemäs kirja Like Kustannukselta. Kirja on kovakantinen ja sisältää 151 sivua.

Kirjan sisältämä paperi on karkeaa, mutta pehmeää.

Samaa voisi tietysti sanoa Hynysen kirjoittamasta tekstistäkin. Jos on lukenut Hynysen vuodatuksia esimerkiksi Iltalehden sivuilta tietää, mitä odottaa.

(Olisin linkittänyt Hynysen Iltalehdessä olleen blogin tähän, mutta löytämän linkki paljastaa, että "Tämä käyttäjä on poistanut käyttäjätunnuksensa ja sisältö ei ole enää saatavilla." Sattumaako?)

Toisin sanoen, Hynynen on poistattanut Iltalehden bloginsa, jotta voisi rahastaa niillä toistamiseen Liken painotuotteena!

Kaikki tekstit eivät ole kuitenkaan kadonneet bittiavaruuteen, maistiaisia löytyy esimerkiksi täältä.

Paskapuhetta on kuin ylipitkäksi venytetty Iltalehden blogi sillä erotuksella, että tästä paskapuheesta joutuu maksamaankin. Esimerkiksi CDON:issa opus maksaa signeerattuna 23,95 euroa.

Paskapuhetta on helppolukuinen teos. Helppolukuinen se on eritoten siksi, että noin joka kolmas sana on kirosana. Vitut, saatanat ja perkeleet vain lentelevät, kun karjalainen rääväsuu pääsee näppäimistöllä vuodattamaan angstiaan.

Suomalainen poliitikko Paavo Väyrynen kertoi aikoinaan lukeneensa venäläisen mestarikirjailijan Dostojevskin tuotannon kolmessa vuorokaudessa.

Minä vittu luin Hynysen perkeleen tuoreimman saatanan sepustuksen viidessä minuutissa syödessäni helvetti kerroshampurilaista yhdellä saatanan kädellä ja pyyhkiessäni helvetti takapuoleni vittu toisella.

(Yritin mukailla Hynysen uuden merkkiteoksen kerrontaa äskeisellä kappaleella.)

Jos nuo vitut, helvetit ja perkeleet olisi poistettu, olisi jäljelle jäänyt noin 50 sivuinen pamfletti.

Paskapuhetta yrittää olla julmetun hauska. Hauska se varmasti onkin niille lukijoille, jotka ovat käyneet vittuilemassa Hynyselle ja hänen bänditovereilleen Kotiteollisuus-yhtyeen verkkosivuilla ja saaneet jonkun näsäviisaan kommentin palautteeksi. Eikä siinä mitään, hauskaahan se vaan on  ainakin ne muutamat sekunnit, kun voi näyttöpäätteeltä nähdä oman kommenttinsa ja Hynysen lohkaiseman aivopierun sen alla.

Hynystä vituttaa, koska olen linkittänyt Sallan
kuvan profiilikuvakseni Facebookissa.
Mutta kun venyttää tuon vitsin 151 sivun mittaiseksi, kääntyy se esittäjäänsä vastaan.

Toki Hynynen yrittää olla julmetun vitsikäs ja nokkela. Uudessa kirjassaan hän kertoo muun muassa seksifantasioistaan Jutta Urpilaisen kanssa, haukkuu television tarjonnan ala-arvoiseksi, haukkuu muun muassa Juha Tapion, Dannyn ja Vain elämää -ohjelman musiikin sekä sen tekijät ja ihmiset, jotka laittavat lemmikkinsä kuvan Facebookin profiilikuvaksi.
 Ehkä eniten vituttaa profiilikuvan korvaaminen eläimen kuvalla. Minä en halua kaverikseni kissaa, haluan ihmisen! Herää kysymys, miten ruma ihminen voi olla, jos hän korvaa oman kuvansa jollain vitun kirppusäkillä.
Yllä oleva kappale teki minut erityisen iloiseksi, sillä minulla on ollut nyt noin kuukauden verran Facebookissa profiilikuvanani kuva iki-ihanasta Salla-koirastamme. Sattumaako?

Paskapuhetta on siis 151 sivun angstikokoelma Hynysen krapulaisia aivoituksia, jotka hän on sutaissut näyttöpäätteelleen aamuisin, kun vanne kiristää päätä, suussa maistuu paska ja rintaa korventaa. Senhän jumalauta partasuti  anteeksi, pilluparoni  myöntää itsekin!
 Jos teet luovaa työtä, tee se krapulassa. AInakin minulla kirjoittaminen luistaa ja sävellyksiä tulee liukuhihnalta. Väitän, että kaikki parhaat Kotiteollisuus-biisit ovat krapulassa sävellettyjä. Ja luultavasti suurin osa huonoimmistakin. Sanoitukset pitää valitettavasti kirjoittaa selvänä, mutta esimerkiksi tätä kirjaa kirjoittaessani ja kasatessani olen kyllä vahvassa maistissa.
Hynynen on äijä. Hän juo viinaa, ajaa Hummerilla ja nussii seitsemää naista päivässä. Ainakin, jos tämän teoksen tarinoita on uskominen. Ja miksi emme uskoisi. Vai pitääkö uskoa vain valikoiden? Uskoa sitä, kun Hynynen haukkuu Suomen muut viihdeohjelmat ja kehuu itseään viriilinä oriina, aina valmiina heppi tanassa lyömään sen uuden valloituksen uumeniin.

Jee, mä muistan, kun olin aikoinaan Imatran Valtionhotellissa keikalla silloisen yhtyeeni Sonic Rootsin kanssa. (Tarkalleen ottaen päivä oli lauantai 19. toukokuuta 2007, sen hyvä ystäväni Google minulle iloisesti kertoi.) Keikan päätteeksi istuimme basistimme kanssa juomassa hotellihuoneessa viinaa.

Jossakin vaiheessa tuntui tylsältä istua pienessä kopissa toistemme naamojamme katsellen, joten sain ajatuksen lähteä metsästämään jatkoja paikallisen Onnelan ulkopuolelle. Viehättävien naisten sijasta jouduimmekin karvaisten ja rumien miesten ympäröimäksi. He muiluttivat minut pakettiautoon ja kaasuttivat menemään.

Kun katselin tarkemmin huomasin, että olin joutunut Kotiteollisuus-, Mokoma- ja Pronssinen Pokaali -yhtyeen jäsenten kidnappaamaksi. He ajoivat Osmo's Cosmos -bändin ylläpitämään läheiseen Music Bros -studioon ja käskivät minut pihalle.

 Sisään siitä, joku ärjyi.

Pimeässä luolassa minut istutettiin istumaan Hynysen kanssa kahdestaan huteralle muovituolille. Hynynen käski studion omistajaa kaivaa jostakin pullon viinaa. Omistaja toi pullon ja kertoi sen olevan madeiraa. Itse päätin viisaana miehenä kieltäytyä tarjotusta eliksiiristä, madeiraahan eivät juo muut kuin hullut, tyhmät, vammaiset tai makuaistinsa menettäneet.

Kaikkien äijien äijä, Jouni Hynynen, otti pullon huulillensa ja kietaisi pitkän lommohuikan. Seuraava näky on etsautunut verkkokalvoille loppuelämäkseni: Hynynen rykii, yksii ja kakoo seuraavat kaksi minuuttia naamansa väännellen sellaisiin asentoihin, ettei niihin pysty edes koomikko Jim Carrey. Pitkän syljen mies sai pidettyä sisällään vain vaivoin.

No, kävipähän ainakin ilmi, ettei Hynynen ole menettänyt makuaistiaan.

Joskus sain lahjaksi Hynysen ja Absoluuttisen nollapisteen Tommi Liimatan kanssa tehdyn kirjeenvaihtokokoelman Rillipää ja läski, jonka sattumoisin kustansi Likestä aikoinaan lähteneiden herrojen Johnny Kniga -kustantamo.

Se oli hauska. Ainakin hauskempi kuin tämä. Se oli hauska siksi, että siinä kontrastit täydensivät toisiaan, kun sai seurata silmälasipäisen pseudointellektuellin ja räävittömän räkänokan verbaaliakrobatiaa.

Paskapuhetta ei ole siis hauska. Se haluaisi kovasti olla. Se on yksiulotteinen ja monotoninen teos, jota ei pelasta edes Hynysen Vilja-tyttären ja Tommi Liimatan piirustukset. Se on kuin Kotiteollisuuden levy, jolla Hynynen on ylittänyt kaikki monotonisuuden rajat soittamalla vain alinta E-kieltä läpi levyn 60 minuuttisen keston.

No, eihän siinä. Hynynen tekee siis saman kuin Vain elämää -tähdet, jotka rahastavat toistamiseen entisillä iskusävelmillään. Hulluhan se ei ole joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

Kotiteollisuus-faneille tämä teos on tietysti suunnattukin.

(Kursivoidut lainaukset Jouni Hynysen kirjasta Paskapuhetta.)

torstai 15. elokuuta 2013

Kaikkien soittotaitoisten ei kannata musisoida

Kävin mielenkiintoisen keskustelun viime lauantaina 10. elokuuta 2013 Oulussa, Jalometalli-festivaalin jälkimainingeissa. Nuclear Nightclub -yökerhossa törmäsin 25-vuotiaaseen pitkätukkaiseen nuorukaiseen, kutsuttakoon häntä nyt vaikka Ramiksi.

Rami oli kova poika uhoamaan ja avautumaan. Koska olin erittäin hyvällä päällä, en antanut itseni provosoitua hänen hyökkäävästä ja kärkkäästä asenteestaan.

Ilmeisesti Rami tiesi minut jossain määrin, sillä hän halusi todistaa itselleen minun olevan väärässä soittohommien suhteen. Hän ei suostunut millään tavoin ymmärtämään valintaani olla soittamatta, kun kerroin olleeni soittamatta rumpuja jo yli kolme vuotta.

– En tajua, miksi antaa soittotaitojensa jäädä käyttämättä, Rami mesosi.
– Bändihommathan ovat parasta!

Tunsin suurta mielihyvää Ramin ärsyyntymisestä. Ilmeisesti näin ei saisi siis tehdä. Kun kerran on oppinut soittamaan, pitäisi ajasta iäisyyteen jatkaa soittohommia – vaikka niistä ei erityisemmin nauttisi.

Kummallista.

Ramin tajuntaan ei millään taas tuntunut iskostuvan se, kun totesin, että voin toteuttaa itseäni huomattavasti luovemmin kirjoittajana, kompromissitta.

Bänditouhut ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi kormpromissien tekemistä.

Joutuu hyväksymään sen, että jollekin saattaa saunavuoro olla tärkeämpi kuin bänditreenit. Joutuu hyväksymään toisen päihdeongelmat. Joutuu hyväksymään jonkun narsismin. Joutuu hyväksymään kusipäisen käytöksen. Joutuu hyväksymään ohivedot. Joutuu hyväksymään laulujen muuttumisen väärään suuntaan.

Joutuu hyväksymään yhtä sun toista sellaista, mikä sotii omaa näkemystä vastaan.

Ehkä tämä pohjautuu perimään: ehkä toisille bänditouhut voivat olla palkitsevampi yhteisö, toisille taas yksinäisyys.

Uskon, että Rami ehtii oppia vielä monta uutta asiaa elämästä ja bänditouhuista ennen 40 ikävuotta.

Maailma on myös riittävän täynnä musiikkia sisältävää ongelmajätettä, jotka eivät tunnu kelpaavan kuulijoille edes ilmaiseksi.

Ehkä Rami vielä jonakin päivänä oppii, että kaikkien soittotaitoisten ei kannata musisoida, jos ajalle löytyy parempaa ja luovempaakin käyttöä.

Ehkä Rami vielä jonakin päivänä oppii, että on muunlaistakin luovuutta kuin kitaran soittaminen mekaanisen äänensärkijän kautta vahvistimen läpi ja mikrofoniin öriseminen.

Löytäköön jokainen tien omaan paratiisiinsa.

tiistai 13. elokuuta 2013

Mandatory suicide for nazi cops

– I didn't see Slayer.
– What happened?
– Well, I got thrown out?
– What the fuck, why!?!
– It's a long and a sad story.
So started a conversation on Sunday 11th of August 2013 in Oulu, Finland, after the 11th Jalometalli metal festival had ended.
What I heard was a story of dedication and a dream – that was shattered by Finnish National Bureau of Investigation, NBI (Keskusrikospoliisi) a few hours before two brothers favorite band was about to perform, SLAYER.

The 42-year old man had seen the lot. He had seen his 44-year old big brother hooked on heroin and in a really bad shape for many, many years.  The worse for wear his older brother was, the more the younger brother had to look after him.
The tattoos, scars and the lost teeth told a revealing tale of a hard life lived for many, many years as a junkie and initially a lost case.
– I was in a really bad shape for awhile, but now I'm a lot better, he proclaims proudly for his fellow travellers on their approx 650+ kilometer long bus ride to their destination.
There they were now, on a journey to Oulu to see their absolute favorite band of all time, SLAYER. The dedication of the 44-year old could be understood of the colour on his skin at his left forearm.
There it was inked bright red and large, the good old classic Slayer logo.

For the occasion, big brother had printed his own Slayer-shirt, a grey t-shirt with a Hanneman-logo as a tribute for the late Slayer axeman, Jeff Hanneman.
Tonight the brothers are going to see their favorite band, SLAYER!
– It's a true miracle that I am alive and here to see SLAYER, the older brother boasts.
– Fucking SLAYER!
It's not a wake but a celebration of life, thrash metal and survival from death's door!
To remember the fallen, to remember Jeffrey John Hanneman as well

– Do you remember when we watched this video? This is The Ultimate Revenge from 1985, with Slayer, Exodus and Venom, big brother said to the younger one as the 28 year old DVD of the show rolled on the TV screen of the bus.
The brothers cheers their beer cans and share their bottle of brandy as the bus roars on  the highway. Tonight it's gonna be a helluva party with SLAYER!
The older brother is getting more wasted by every mile closer to Oulu. If he doesn't watch out, it will be no Slayer for him tonight.
– So he got too wasted then? Got too drunk and got thrown out?
– Nope.
– But why did they kick you, I ask the younger brother.
– That's a good question.

At the festival entrance the brothers are set for security control. Normal procedure. After all, someone could smuggle booze or other harmful objects to the site.
– What is this, the security officer asks the older brother.
In her hand she holds a small tin box with a lock.
The brothers start to explain that she is holding the older brothers' methadone. Methadone, that he has a prescription for from the doctors and is fully legal. Medicine for an old drug addict.
– Here, look at the prescriptions, the brothers are explaining.
Nevertheless, the box will be kept in the cloakroom nevertheless, locked and tucked away from outsiders.
– Is there a problem, the younger brother asks.

As the brothers walk to the cloakroom to hand over their personal belongings for safekeeping, they are being approached by two security guards as well as two civilians. When they approach, one of the civilians picks out his wallet and hands over a card.
– Finnish National Bureau of Investigation, NBI.
The younger brother laughs. What the fuck is this? A joke?
One of the bouncers have seemingly alerted other security guards to inform that there are two tattooed men trying to enter the festival area with illegal substances.
The NBI agents are measuring the methadone bottles and going through the prescriptions to find a reason to place the brothers under arrest.
They find none.

In the end they decide to book the older brother "for possible intent to sell".
The younger brother is getting annoyed and furious. They have travelled all this hours to see their lifetime favorite band, but are being fucked over by the authorities.
– Hey you, boy, you should really tone it down or we will book you too for obstructing the justice, the younger NBI agent blusters.
– Hey there, don't boy me, you fucker, I'm probably older than you. When you pay me a weekly allowance, then you can boy me.
The younger brother is pissed.
– OK, the agents tell the festival security.
– We will book the older brother, but you should make sure that you don't let this guy enter the festival area tonight.
What the fuck is this? What did the brothers do wrong? They were following all legal rules, they had all legal documents and at no time they were trying to obstruct justice!
After all, they were only here to see their all-time favorite band, SLAYER.

So the older brother leaves the festival handcuffed whereas the younger man is left dumbfounded outside the festival entrance.
What the fuck just happened?
The younger brother is trying to reason with the security guards. After all, he has no record of criminal activity and has never been involved with drugs.
– Well, we would very much like to let you in, but you heard what the agents said. If we let you in and they will find out, we will be harassed and facing trouble, one doorman says, apologetically.

– This is why we didn't see Slayer, the younger brother tells me as he makes an ironic smile.
– Fuck. Fuckfuckfuckfuckfuck, I burst. I find no better words for the situation.
I'm truly sorry for the brothers and very pissed by the heartless arrogance of the insensitive Finnish authorities, who in this case seemed to use arbitary power with artificial indictments.
And then they wonder why some policemen are being hailed as nazi cops.
So next time you read an article from a Finnish newspaper – from any newspaper for that matter – telling how many drug-related arrests the police made during a festival, just keep in mind there might be more to the story than just the few lines tucked into a few paragraphs.
Gadgetissa oli virhe