sunnuntai 13. lokakuuta 2013

25 vuotta rocktoimittajana – mitä seuraavaksi?

Ravintoloitsija Sacha Remling, Candlemass-yhtyeen
laulaja Messiah Marcolin ja rocktoimittaja Nalle
Österman Helsingin Lepakossa 4. helmikuuta 1989.

Tänä vuonna 2013 on kulunut 25 vuotta siitä, kun ensi kertaa kirjoitin omalla nimelläni jutun suomalaiseen mediaan, tässä tapauksessa musiikkilehti Rumbaan.

Tuosta 15-vuotiaana pikkupoikana kirjoittamastani jutusta olen saanut nähdä ja kokea melkoisen mullistuksen mediakentällä monessakin suhteessa.

Kun kirjoittelin ensimmäisiä juttujani isäni kirjoituskoneella en olisi ikimaailmassa osannut kuvitella tiedon kulkevan tulevaisuudessa sähköisiä kanavia pitkin.

Vuonna 1988 minun piti naputella tarinani kirjoituskoneella paperille ja kiikuttaa nuo paperit lehden toimitukseen, missä ne ladottiin painovalmiiksi sanomalehtipainoa varten.

Melkoista edistystä oli, kun markkinoille ilmestyivät sellaiset tietokoneet, jotka mahdollistivat tekstien kirjoittamisen näyttöpäätteelle, jolloin ei tarvinnut käsin saksia, leikellä, liimata ja kopioida tekstejä uuteen muotoon, vaan ne pystyi muokkaamaan jo ruudulla.

Todellista edistystä oli, kun ei enää tarvinnut kiikuttaa kirjoituksiaan disketillä toimitukseen, vaan ne pystyi siirtämään verkon välityksellä omalta työpisteeltä toimitukseen.

Internet.

Verkko on mullistanut oman maailmani kirjoittajana monellakin tapaa.

Itse en aio liittyä siihen itkukuoroon, joka murehtii töiden ehtymistä ja paperilehtien kuolemaa. Minulle verkko on merkinnyt uusia tapoja luoda sisältöjä sekä löytää ja jakaa tietoa.

Paperilehtiin verrattuna verkon hyödyt ovat kiistattomat. Uutiset ja tarinat liikkuvat sekunneissa verkon valtateillä jähmeisiin, vanhanaikaisiin ja palstatilaltaan rajoittuneisiin paperilehtiin verrattuna.

En olisi todellakaan voinut 15-vuotiaana pojannulikkana kuvitella, että reilut 20 vuotta myöhemmin julkaisisin jossakin Rumba-lehden verkkosivuilla tekstejä, joiden pohjalta koostettaisiin myöhemmin kirja nimeltään Härmägeddön - vuoteni suomirockissa (Like, 2011).

Olen siis äärimmäisen kiitollinen tekniikasta ja internetistä, joka on tehnyt työstäni inspiroituneempaa, inspiroivempaa ja parempaa.

Mutta, kuten lehtiinkin on painettu, on tekninen kehitys tuonut mukanaan uusia uhkia. Kun vanhoja lehtiä lakkautetaan ja paperilehtien lukijakanta hiipuu, on se aiheuttanut ankeampia taloudellisia aikoja yhä useammalle kirjoittajalle.

Kirjoituspalkkiot pienenevät samalla kuin työmäärä lisääntyy.

Se on hankala yhtälö.

Tällä kirjoituksella yritän ratkaista tämän visaisen dilemman omalta osaltani kertomalla suunnitelmistani.

Kuten kirjoitin, on verkko tuonut elämääni paljon hyvää mukanaan.

Tämän kaiken hyvän olen yrittänyt jakaa lukijoilleni parhaani mukaan sellaisilla tavoilla, jotka toivoni mukaan ovat antaneet teille – arvon lukijat – persoonallisia ja ainutlaatuisia lukuelämyksiä sekä -kokemuksia.

Härmägeddönin kansi on hieno.
Niitä haluan yrittää tarjota teille jatkossakin.

Siksi olen päättänyt liittyä muutamaan joukkorahoitusyhteisöön mahdollistaakseni työni jatkuvuuden.

En velvoita yhtäkään henkilöä edelleenkään maksamaan minulle mitään kirjoituksistani tai töistäni, tuen on tarkoitus ainoastaan mahdollistaa säännölliset päivitykset blogeissani.

Yksinkertaistettuna: Jos ei tule fyrkkaa, ei tule tekstiä eikä blogipäivityksiä, koska pitää yrittää taikoa fyrkkaa jostakin muualta.

(Esimerkiksi Jyrki Katainen, Pekka Himanen sekä nimikaimani Björn Wahlroos eivät valitettavasti kuulu ystäväpiiriini ja tukijoukkoihini.)

Tätä kehitystä ei pidä nähdä yksinomaan negatiivisena.

Taloudellinen tuki mahdollistaa nimittäin myös tilaustyöt teiltä, arvon lukijat!

Jos nyt esimerkiksi joku haluaisi nähdä ja lukea bloggauksen minulta esimerkiksi Mamban, Chisun tai vaikkapa Matti Nykäsen keikalta, on sellainen mahdollista tilata yksittäisellä isommalla lahjoituksella tai useammalla pienellä.

Mitä sillä rahalla sitten saa?

No, jonkinlaista osviittaa antaa tänään perustettu uusi blogini, joka kulkee nimellä Härmägeddön II - Burning Turku.

Kuten nimestä voi päätellä, on se jatkumoa Härmägeddön-kirjalle, joka sai aikoinaan loistavia arvosteluja muun muassa Imperiumissa ja Helsingin Sanomissa sekä niiden vastapainoksi täydellisen lyttäyksen muun muassa Satakunnan Kansassa.

No, olen vuosien mittaan tottunut siihen, että kirjoitukseni jakavat mielipiteitä.

Aikoinaan minulla sikisi unelma Härmägeddön-trilogiasta. Koska sellainen ei synny itsestään, täytyy sellainen kirjoittaa.

Härmistä kirjoittaessani minulla oli n. 17 000 euron pesämuna, joka tuli eron seurauksena, kun yhteinen asunto piti myydä. Tuo raha mahdollisti kirjoittamisen, koska ei tarvinnut murehtia taloudesta.

Sellaisia rahoja ei ole nyt näköpiirissä eikä enää tilillä. Siksi täytyy keksiä jotain muuta ja uutta.

Olympus LS-20M -digi-
tallentimesta löytyi
puutteita.

Ensimmäiset rumbablogini sisälsivät tekstiä ja vaihtelevan tasoisia valokuvia. Vuosien ajan yritin löytää pienikokoisen videokameran, jolla saisin taltioitua riittävän hyvätasoisia ääni- ja kuvatallenteita keikoilta tekstieni oheen.

(Yksi ensimmäisiä tekemiäni taltiointeja on tämä Nokia N95 -kännykameralla kuvattu pätkä Tavastialta Hanoi Rocksin keikalta vuodelta 2007.)

Koska riittävän hyvätasoisia kamerakännyköitä ei löytynyt, piti tyytyä bloggausten yhteydessä valokuviin.

Luulin löytäneeni kelpo kumppanin reilu vuosi sitten Stockmannin Hulluilta päiviltä 199 eurolla Olympus LS-20M -tallentimen muodossa, jolla sain korkeatasoista ääntä ja Full HD -kuvaa taskukoossa.

(Tältä HIM näytti ja kuulosti Turun Klubilla 26. joulukuuta 2012 Olympus LS-20M -digitallentimeni äänittämänä.)

Iloni oli ennenaikaista.

Väenpaljoudessa kuvatessa inhottavaksi ongelmaksi muodostui se, että kuvauskohdetta oli mahdoton nähdä ruudulta kuvaustilanteessa. Toinen yhtä lailla ikävä ongelma oli se, että välillä äänenpaineen piikit löivät äänen ruvelle, vaikka olisi miten säätänyt äänitystasot kohdalleen.

Olin jälleen lähtöpisteessä.

Nokian superkännykkä 808 PureView
41 megapikselin superkameralla.

Reilu vuosi sitten sain lukea Nokian uudesta superkännykästä PureView 808:sta, jolla piti saada huippulaatuista kuvaa ja ääntä. Aika nopeasti malli kuitenkin katosi uudempien Lumioiden tieltä.

Kun vanha kännykkäni alkoi piiputtamaan, jouduin pakosta etsimään sille korvaajan. Eri vaihtoehtoja tutkailtuani paikansin elokuussa 2013 Salosta (!) muutaman uutuudenkarhean PureView:n tarjoushintaan 299 euroa.

Lähdin Saloon seuraavana päivänä.

Kun nyt olen tällä leikkikalulla leikkinyt parisen kuukautta olen havainnut, että ihan kelpo jälkeä tällä vekottimella saa. Ei se nyt täydellistä ole, mutta parasta, mitä markkinoilla on tällä hetkellä tarjolla.

(Tältä Finlanders näytti ja kuulosti Viking Gracella 7. lokakuuta 2013 Nokia 808 PureView'llä taltioituna.)

Näistä lähtökohdista rakensin tänään esimerkinomaisesti blogipäivityksen Jonna Tervomaan eiliseltä keikalta Turun Klubilta Härmägeddön II - Burning Turku -blogiini. Se muodostuu reilussa tunnissa kirjoitetusta tajunnanvirrasta sekä viidestä videoleikkeestä. Tämä suuresti rakastamani tekniikka mahdollistaa vihdoin tämänkin!

Sue-lehden toimituspäällikkö Ari Väntänen ja rocktoimittaja
Nalle Österman Turun Ruisrockissa kesällä 2013.

Jos ja kun taltioidaan eläviä musiikkiesityksiä verkkoon, täytyy laadun olla parasta mahdollista. Nyt olen löytänyt taskukokoon mahtuvan laitteiston, joka täyttää omat laatustandardini tässä kontekstissa. Verkko on kuitenkin täynnä videoita keikoilta, jotka ovat katselu- ja/tai kuuntelukelvottomia. Itse haluan tarjota jotakin parempaa.

Toivottavasti tämä on vasta alkusoittoa.

Jatkoa on siis luvassa, mikäli kysyntää löytyy - eli taloudellista tukea. Kokemuksesta kun tiedän, että tätä työtä on huomattavasti vaikeampi tehdä ilman rahaa.

Tulen kertomaan eri yhteisörahoitusmalleistani kohta lisää, mutta tämä toimikoon alustuksena ensi hätään.

Saa jakaa ja kommentoida.

Suomen Turussa sunnuntaina 13. lokakuuta 2013,

Björn "Nalle" Österman


Gadgetissa oli virhe