sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Täh!?! Miksi ihmeessä Mike Monroe mollaa Hanoi Rocksia?

Hanoi Rocks teki Michael Monroen (keskellä)
mielestä "oksettavan" paluun.

En ollut ajatellut kirjoittavani Michael Monroesta yhtään mitään, mutta pari tapahtumaa viikon sisään sai pohtimaan asiaa uudemman kerran.

Kipinän tälle bloggaukselle antoi perjantaina 31. tammikuuta 2014 julkaistu Monroen haastattelu brittiläiselle The Quietus -verkkolehdelle, missä hän kertoi varsin laveasti elämästään ja urastaan niin laajasti kuin se on mahdollista vajaan 30 000 merkin artikkelissa.

Kun kerran tällainen haastattelu tuli vastaan Facebook-seinälläni Michael Monroe- ja Hanoi Rocks -historiikkien kirjoittajan ja Sue-lehden toimituspäällikön Ari Väntäsen jakamana, päätin klikata linkkiä tulihan se varteenotettavalta taholta. Kenties saisin sieltä jotakin uutta ja mielenkiintoista tietoa Monroesta.

Niin sainkin mutta kyseinen tieto ei todellakaan sellaista, jota olisin kaivannut. Yhden sanan johdosta Michael Monroe alkoi aiheuttaa suurta pahoinvointia ainakin tässä lukijassa. Saavutus sekin.

Tämä sana on "regurge".

Verkosta löytyvä ilmainen sanakirja ei tunne kyseistä termiä, mutta googlaamalla selviää Merriam-Websterin sanakirjan avulla, että kyseessä on "regurgitate"-sanan lyhennelmä ja muunnelma.

Tämän sanan suomalainen ilmainen sanakirja jo tunnistaa.

Kuvassa oksettava Hanoi Rocks.
Se tarjoaa käännökseksi seuraavat vaihtoehdot:

1. oksentaa
2. jauhaa
3. märehtiä
4. pärskyä takaisin
5. pärskyttää takaisin
6. syöksyä takaisin
7. syöstä takaisin
8. toistaa
9. virrata


Tämä sana ilmaantuu The Quietuksen Monroe-haastattelussa ensi kerran seitsemännessä kappaleessa, kun toimittaja kirjoittaa Hanoi Rocks yhtyeen paluusta.
"In 2002, after several solo albums and a couple one-album bands (Jerusalem Slim, Demolition 23) Monroe reconnected with Andy McCoy and reformed (or their "regurge" as Monroe puts it) Hanoi Rocks."
Oksettava? Hanoi Rocksin paluu? Muistaakseni tämä ei ollut se määritelmä, jota Monroe käytti antaessaan haastatteluita ympäri maailman Hanoi Rocksin paluun tiimoilta 2001-2009. SIlloin käytettiin termiä rebirth, jälleensyntyminen.

Tunnen kokevani syvää ja pyhää vihaa Monroen sanavalinnasta. Minulla on siihen hyvät syyni. Noina vuosina 2001-2009 näin arviolta 30-40 keikkaa uudelleensyntyneeltä Hanoi Rocksilta ympäri maailman, niin klubeissa kuin festivaaleillakin.

Tähän diggailuun löytyy erinomaiset perusteet. Hanoi Rocksin keikat olivat suurta rock'n rollin juhlaa, joista jokainen esiintyminen oli TAPAUS todisti sen sitten mutaisella nurmikkokentällä tai tummanpuhuvassa rock-klubissa.

Monroen ja kitaristi Andy McCoyn välinen kemia teki jokaisesta keikasta ainutlaatuisen elämyksen ja kokemuksen, joka kuvasti yhtyeen juuri sen hetkistä tilaa. Arvaamattoman yhtyeen keikkakuntoa ei koskaan pystynyt ennustamaan etukäteen, se oli pakko kokea.

Se teki uudestisyntyneestä Hanoi Rocksista niin pirun hienon rockbändin oikeastaan parhaan sarallaan.

Kun sitten Hanoi Rocks päätti panna kunniallisesti pillit pussiin kahdeksan loppuunmyydyn Tavastian keikan myötä keväällä 2009, ei kuultu soraääniä eikä rumia sanoja.

Me sovittiin, että viedään homma loppuun Hanoi Rocksin arvolle sopivasti eikä sorruta julkiseen paskanviskelyyn, Monroe selitti Väntäsen kirjoittamassa omaelämänkerrassaan 2011.

Kolme vuotta myöhemmin Monroen mieli on näemmä muuttunut. Nyt lokaa voi näemmä kohdistaa jo Hanoi Rocksiin eli yhtyeeseen, joka on tehnyt Monroesta kansainvälisesti tunnetun artistin ja rocktähden.
"Yeah, and the conflict was that we played from the heart and [Stevie] Stevens plays from his wallet. But so then here we are. I ran into Sami after that whole regurge of Hanoi was put to bed and we maintained the reputation of the originally Hanoi as not having sold out or become clowns. Sami was then playing with the New York Dolls in Finland and he came to me and said he wanted to be working with me again, and I said, “Alright! There’s half the band right there." So we got back together like that and here we are better than ever!"
Michael Monroe ei halunnut sortua
julkiseen paskanviskelyyn kun vasta 2014.

Stevie Stevens on parhaiten tunnettu Billy Idolin kitaristina, jonka kanssa Idol on kokenut suurimmat hetket urallaan. Kun Michael Monroe ja Stevie Stevens löivät hynttyyt yhteen 1992 julkaistulle Jerusalem Slim -yhtyeen ainoaksi jääneelle albumille, hakivat kaikki osapuolet levy-yhtiöstä soittajiin epäilemättä samankaltaista menestystä. Lopputuloksena syntyi Monroen mielestä pannukakku, jota hän muistaa katkerasti vähätellä ja mollata edelleen yli 20 vuotta myöhemmin.

Jos Stevie Stevens soitti lompakollaan, mitä pitäisi ajatella laulajasta, joka osallistuu mieluummin jo kolmannen kauden verran laulukilpailun tähtivalmentajaksi kuin lähtee edistämään uraansa tien päälle? Vai luuleeko joku, että Monroe istuskelee kuukausitolkulla punaisella tuolilla ilman palkkaa?

"Täällä me olemme nyt, parempina kuin koskaan!", muistaa Monroe hehkuttaa vielä varmuuden vuoksi. Ihanko totta? Näinkö on? Kerrassaan mahtavaa!

Miksi minusta ei vain tunnu siltä? Miksi minusta on tuntunut Monroen soolokeikoilla siltä, että olen todistamassa ammattitaitoista, mutta yllätyksetöntä rock-keikkaa, josta puuttuu sielukkuus ja lämpö? Miksi minusta ei tunnu siltä, että olen todistamassa arvaamatonta ja historiallista rockhetkeä, vaan takuuvarmaa ja sinänsä sujuvaa esiintymistä, joka kuitenkin tuntuu kylmän laskelmoidulta ja tylsältä. Miksi minua ei kiinnosta Michael Monroen soolokeikat tippaakaan, toisin kuten Hanoi Rocksin?

Tilitys Hanoi Rocksin paluun oksettavuudesta jatkuu vielä toistamiseen Monroen kehuessa yhtyeensä toista kitaristia Steve Contea, joka pitkälti vastaa Monroen kakkosalbumin Horns And Halosin sävellyksistä.
"He’s really talented. As a singer, guitar player, outstanding, and then as a songwriter on the last album he really came through with flying colours. It’s really exciting. Couldn’t be a better situation, a great band like this. It’s ironic actually because in the regurge of Hanoi it was just me and Andy and the other guys kept changing, but this is more of a band. Even though it’s Michael Monroe as a solo name, we just decided that it’s established and it’s a good name to go with…"
Oksettava Hanoi Rocks ei ollut oikea bändi
Michael Monroen mielestä.

2001-2009 Hanoi Rocksissa nähtiin Monroen ja McCoyn rinnalla kitaristit Mickey Crane, Costello Hautamäki, Stevie Klasson ja Conny Bloom, basisteina Timpa Laine ja Andy Christell sekä rumpaleina Lacu, Gary Bitter ja Jolle Atlagic. Yhteensä kuusi miehistönvaihdosta yhdeksässä vuodessa.

Michael Monroen soolobändissä Monroen rinnalla on nähty kitaristeina Steve Conte, Ginger, Todd Youth, Dregen ja Rich Jones, basistina Sami Yaffa sekä rumpaleina Jimmy Clark, Karl Rockfist sekä Mikko Kaakkuriniemi. Yhteensä viisi miehistönvaihdosta neljässä vuodessa.

Keskiarvon perusteella Hanoi Rocksissa tapahtui vuodessa vähemmän miehistönvaihdoksia kuin Michael Monroen nykyisessä soolobändissä.

Horns & Halosin ensisingle The Ballad Of The Lower East Side oli mainio pelinavaus, herkkä ja röyhkeä samaan aikaan. Vastaavia valopilkkuja levyltä ei löydy vaikka suomalaiset rockradiot City ja Rock yrittävät syöttää uutta videobiisiä Stained Glass Heartia kurkusta alas väkisin.

Monroen soolomateriaalin köykäisyyden kuuli paljastavalla tavalla keskiviikkoaamuna 5. helmikuuta 2014 Radio Citystä, kun kanava laittoi Monroen sijasta soimaan Andy McCoyn Strung Out -klassikon vuodelta 1995.

Viimeisenä kokonaisena toimintavuotenaan 2008 uudestisyntynyt Hanoi Rocks teki yhtyeen keikkakalenterin perusteella 69 keikkaa.

Ensimmäisenä kokonaisena toimintavuotenaan soolona Monroe teki verkkosivujensa keikkakalenterin perusteella vielä 79 keikkaa, vuonna 2012 keikkoja oli enää 24. Tämän perusteella kysyntä Monroen soolokeikoille näyttää siis vahvasti hiipuneen.

(Vuodelle 2013 ei löydy keikkakalenterista yhtään merkintää, mutta se taitaa olla pikemminkin seurausta sivuston webmasterin vakavasta sairastumisesta kuin keikkatauosta. Itsekin muistan nähneeni Monroen keikalla esimerkiksi viime kesän Ilosaarirockissa.)

Ei siis ihme, jos ihminen katkeroituu. Kysyntä hiipuu, vaikka artisti on omasta mielestään elämänsä iskussa.

Michael Monroe on nykyään elämänsä iskussa.
Niin kauan kuin muistan, on Monroen tekemisiä aina sävyttänyt katkeruus. Syitä vaatimattomaan menestykseen on löytynyt muun muassa Andy McCoysta, Mötley Crüen Vince Neilistä, Stevie Stevensistä, levy-yhtiöistä, managereista (tai Monroen hassunhauskan sanamuunnoksen muotoilemana damagereista), tuottajista, miksaajista, toimittajista, yleisöstä, pahasta maailmasta ja niin edelleen.

Nyt tuohon listaan voi näemmä lisätä Hanoi Rocksin oksettavan paluun.

Koskaan ei Monroe ole löytänyt mitään vikaa peilikuvastaan maailman suurimmaksi rocksalaisuudeksi jääminen on aina ollut jonkun muun syy.

Ja tämä jos mikä näyttää olevan Michael Monroen uran akilleen kantapää.

Kun hän nyt on löytänyt uuden syntipukin Hanoi Rocksista, kuulostaa se jo vähän turhan paksulta. Yhtyeen, joka kuljetti Monroen sadoille keikoille ympäri maailman ja teki hänestä maailmanlaajuisesti tunnetun nimen. Jonka näyttävä ja polveileva historia mahdollisti soolouralle lähdön.

Joka teki hänestä sen, kuka hän on.

Totta puhuen: millaiset edellytykset suureen kansainväliseen läpimurtoon on suomalaisella 51-vuotiaalla miehellä, joka tekee keskinkertaista rockmusiikkia?

Mielestäni ei ole Hanoi Rocksin syy, että Michael Monroen sooloura ei ole lähtenyt sellaiseen kansainväliseen liitoon kuin hän odotti. Let's face it: Michael Monroen ura on tätä nykyä Suomessa (Voice of Finland, kultalevyt Suomesta ja rahakkaat keikat), ulkomaat ovat menoerä.

Miksi ei sitten ole lähtenyt? Vaikka Monroe selittää haastatteluissa, että on elämänsä iskussa ja taustalla kansainvälinen bändi, jonka historiaan kuuluu yhtyeitä kuten Hanoi Rocks, Demolition 23, New York Dolls, Danzig, Backyard Babies sekä The Hellacopters!?!

Niin, tämäkään ei riitä, jos sinulla ei ole HYVIÄ BIISEJÄ! Michael Monroella selvästikään ei ole. Siksi ura ei lähde lentoon.

Jos Monroen nykyisen levy-yhtiön Universalin kansainväliset haarakonttorit haluaisivat oikeasti investoida hänen kansainväliseen kiertämiseen esimerkiksi hyvien ystäviensä Foo Fightersin, Metallican tai Slashin lämmittelijänä, halutaan sijoitukselle myös tuottoa, eli levymyyntiä. Sellaisia signaaleja ei ole näkyvissä, koska miehen soololevyjen biisimateriaali ei ole riittävän vahvaa kansainvälisille pelikentille.

Enää Michael Monroeta ei okseta, koska hänen
ei tarvitse olla oksettavassa Hanoi Rocksissa.
Sen kuulee jokainen, jolla on korvat päässään ja ymmärrystä rockmusiikista.

Siksi Michael Monroe nähdään Voice of Finlandin kolmannella tuotantokaudella niin väsähtäneenä sekä turhautuneena ja siksi hänen haastatteluistaan paistaa läpi niin väkevä katkeruus, joka tällä kertaa on päätetty kohdistaa Hanoi Rocksiin.

Kuten Ilta-Sanomien verkkosivuilla Voice of Finlandia ruotivat Poppipoliisit Wallu Valpio ja Mika Seppänen totesivat perjantaina 7. helmikuuta 2014 ei Monroeta tunnu kiinnostavan kyseinen ohjelma enää pätkääkään.

Kun Michael Monroe kutsuu nyt Hanoi Rocksin paluuta oksettavaksi, on se kuin sylkäisy vasten kaikkien niiden tuhansien fanien kasvoja, jotka ovat maksaneet satoja euroja fanittaakseen Monroenkin uraa ostamalla levyjä, keikkalippuja, paitoja, skeittilautoja ja muuta fanikrääsää, jota Hanoin nimissä on tuotettu. Tai lentämällä tuhansia kilometrejä nähdäkseen idolinsa maailman parhaan rockyhtyeen keulilla.

Tämä ei ole Suomen kivoimman julkkiksen käytöstä, tämä on pelkästään kusipäistä toimintaa.

Michael Monroella on kotona
kivoja kissoja.
Häpeä Michael Monroe!

Mutta mitä syytä Monroella on olla niin katkera? Hänellä on kaunis vaimo, kotona kivoja kissoja, nimekäs ja tasokas taustayhtye, hänelle kelpaavat taustavoimat, isoja festivaaliesiintymisiä Suomessa, rahakkaita soolokeikkoja Suomessa ja näyttävä televisorooli satojen tuhansien televisiokatsojien edessä Nelosella.

Vaan jos tämä ei riitä, mitä jää jäljelle, kun Voice of Finland -pesti päättyy, soolokeikat eivät kiinnosta yleisöä kuin marginaalisesti ja sillat viimeisimmän levy-yhtiön ja managerin suuntaan on poltettu?

Yhteistyö Andy McCoyn kanssa jälleen kerran.

Sitä odotellessa.

PS: Michael Monroe tekee jälleen yhden Suomen kiertueen 25.4.-2.5.2014 välisenä aikana. Itse en ole menossa katsomaan. Liput keikoille kustantavat 25-30 euroa.


6 kommenttia:

  1. Entäpä jos kyseistä sanaa on käytetty märehtiä merkityksessä? Eikä oksentaa. Märehtimisessä ei ole mitään pahaa, jauhetaan vaan jo kertaalleen sisäistetty materiaali uudelleen. Niinkuin Hanoin tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ajattelin samallatavalla itsekin.

      Poista
  2. No olipa ehkä turhin kirjoitus ikinä. Jos vaivaa jonkun sanomiset, niin kannattanee kysyä sanojalta itseltään ennen kuin tekee syvää luotaavia johtopäätelmiä itse... moido. Tosi kaunainen ja katkera kirjoitus. Eipä tarvitse tätäkään blogia tai whatever tämä on ikinä lukea.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Näyttäisi kirjoitelmassa olevan enemmän ensimmäisen persoonan ote kuin objektiivinen, jossa ei itsessään ole mitään vikaa. Tosin mielipiteet on paljon fiksumpaa esittää mielipiteinä kuin laukoa niitä muka-faktojen muodossa. Miksei pitkän uran tehnyt laulaja saisi vähätellä bändiä (varsinkin sen revisited-versiota) joka on ennestään jo enemmän kuin esillä? Se, että samanlaiseen menestykseen kuin Hanoi Rocks ei ole kivuttu, ei yksinomaan johdu siitä etteikö muun tuotannon taso olisi ollenkaan huonoa, olennaisimpina syinä ovat olleet muunmuassa suhteet musabisneksen pamppuihin joiden kanssa Mike on kamppaillut useampaankin otteeseen pitääkseen oman tinkimättömyytensä musiikissaan. On myös otettava huomioon kuinka musabisnes on muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana. Siitä, että artistia autettiin levy-yhtiöiden puolelta artistin musiikin esilletuomiseksi on bisnes muuttunut liukuhihnaksi, jossa muovataan taidokkaat muusikot mahdollisimman houkuttelevaksi massatuotteeksi, joiden seasta heitetään roskiin suurin osa tinkimättömistä oman juttunsa tekijöistä. Suurin osa esilletuonnista, markkinoinnista ja ennen kaikkea: "menestyksestä" tulee myös musakonineiston puolelta ja he itse päättävät mikä on "hyvää" ja mikä kuopataan.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe