torstai 28. elokuuta 2014

Miljoonasateen laulaja Heikki Salo uhrasi bändikaverinsa susille

Asettiko Heikki Salo todellakin monikansallisen
korporaation bänditoverinsa edelle?
Sen kuvan ainakin saa, kun lukee eilisiltana 27. elokuuta klo 22.01 Ilta-Sanomien verkkosivuille lisätyn uutisen, jonka otsikko kuuluu "Olli ei ole enää Miljoonasateen jäsen" – Heikki Salo tyrmää ex-bänditoverinsa kirjoituksen."

Tämä uutinen on seurausta siitä Pandoran lippaasta, jonka Miljoonasateen kosketinsoittaja Olli Heikkinen avasi toissailtana 26. elokuuta julkaistessaan Facebook-päivityksen, jossa kritisoi Ylen TV2-kanavalla 13. syyskuuta alkavaa We Want More -musiikkiohjelmaa.

Kyseisessä ohjelmassa viisi kertaalleen jo uransa päättänyttä kotimaista yhtyettä palaa vielä kerran takaisin yhteen ruudun välityksellä. Näihin yhtyeisiin lukeutuu myös Miljoonasade.

Tästä syntynyttä mediamyrskyä on ruodittu niin musiikkilehtien kuin iltapäivälehtienkin verkkosivuilla, kun Heikkinen kertoi tulleensa jopa uhatuksi oikeustoimilla kirjoittaessaan ohjelman teossa törmäämiinsä epäkohtiin. Omat ajatukseni tästä seuranneesta jupakasta voitte lukea eilisestä kirjoituksestani täältä.

Myöhemmin ohjelman tuotantoyhtiön ITV:n vastaava tuottaja Suvi Valkonen-Laine kiisti uhkaukset.

Alusta asti Miljoonasateessa kosketinsoittimia pimputellut Heikkinen tarkensi myöhemmin, että häntä ei sanantarkasti uhkailtu oikeustoimilla vaan "toimenpiteillä". Mitä nämä toimenpiteet tarkalleen ottaen pitävät sisällään ei ole tiedossa. Globaalissa maailmassa ne voivat tarkoittaa muutakin kuin raastupaa.

Ne voivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Yleisradion Hitin kaava -radio-ohjelman asiantuntijana toiminut Olli Heikkinen vaihdetaan johonkin tottelevaisempaan ja markkinavoimille alisteisempaan yksilöön. Tai jotain muuta.

Julkaistuani viideltä iltapäivällä viimeisimmän kirjoitukseni aiheesta ehti siis kulua vain viisi tuntia, kun Ilta-Sanomien näppärä viihdetoimittaja Mika Seppänen oli saanut Miljoonasateen solistin Heikki Salon langan päähän ja kirjoitettua miehen mietteet huikeaksi viihdeuutiseksi.
"- En ole Ollin kanssa oikeastaan mistään samaa mieltä, sanoo laulaja-lauluntekijä Heikki Salo heti puhelun aluksi."
Tällaisessa tilanteessa tuskin kannattaa ollakaan, mikäli haluaa säilyttää välit tuotantoyhtiön ja Yleisradion suuntaan. Nämä kun varmasti muistavat Salon esiintymistä tässä huikeassa viihdespektaakkelissa muhkealla esiintymispalkkiolla Salon varmistellessa, että hänelle riittää rahakkaita televisiotöitä vastaisuudessakin.
"- Taisi käydä niin, että Olli tuli syömään pitkää päivällistä, söi pelkät alkupalat ja lähti pois, mutta teki arvion koko päivällisestä. Mies puhuu puskista, Heikki Salo sanoo."
Rakastan Salon käyttämiä nokkelia sutkautuksia, jotka ovat kuin Timo Soinin palopuheista! Tiedetäänpä ainakin nyt, ketä pyytää Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, jos Soinista joskus aika jättää.
"- Keskustelu siitä, miten konsertti toteutetaan, on vielä kesken. Olli kommentoi kuin se olisi jo päätetty, vaikka niin ei ole, Salo sanoo tiukasti."
Tässä Salo puhuu siitä, esiintyvätkö yhtyeet elävänä vai eivät marraskuussa televisioitavassa päätöskonsertissa. Aiemmin Heikkinen on kirjoittanut, että konsertti televisioidaan ns. "singbackina", jolloin ainoastaan laulusolistin laulu tulee elävänä aiemmin nauhoitetun säestyksen päälle.

Myös Kwan-yhtyeen lyömä- ja kosketinsoittaja Tatu Ferchen on työntänyt lusikkansa soppaan antamalla Heikki Salon jälkeen Mika Seppäselle viime yönä julkaistun haastattelun, jossa ihmettelee Heikkisen puheita.
"- Mun käsittääkseni sitä ei ole päätetty. Asiasta on vain keskusteltu tähän asti. Mutta se ei myöskään yllättäisi mua yhtään, jos niin tehtäisiin. Tänä päivänä tv:tä tehdään niin, että useimmiten yhtyeet soittavat singbackina, itsekin tv-tuottajana vuosia toiminut Ferchen sanoo."
Niin Ferchen ja Salo tulevat täten allekirjoittaneeksi tahattomasti Heikkisen väitteet, joiden mukaan artistit eivät esiinny livenä – toisin kuin ohjelman ennakkomarkkinoinnissa on annettu ymmärtää!
"- Teaserin tehtävä on kärjistää ja kiusata katsojaa. Itse näen sen dramaturgisena juttuna, mutta Olli ei ole dramaturgi eikä siksi ymmärrä sitä."
Yllä Salo viittaa Heikkisen kritiikkiin ohjelman ennakkomainoksesta, jota Heikkinen kritisoi vääristeleväksi ja Saloa halventavaksi. Eilen Heikkinen kommentoi myöhemmässä Facebook-päivityksessään traileriksi tai teaseriksikin kutsuttavaa ennakkomainosta Facebookissa näin, kuunneltuaan ITV:n tuottajan Suvi Valkonen-Laineen haastattelun Ylen Areena-verkkopalvelusta.

– Voi luoja! Yritän Yle Areenasta kuunnella Ajantasa-ohjelman haastattelua We Want Moren tuottajasta, mutta en taida pystyä. Heti ensi kommentissaan ohjelman trailerista hän mainitsi, että "kun sama kysymys kysytään viideltä eri henkilöltä, saadaan viisi eri näkökulmaa". Todellisuudessa traileri oli koostettu vastauksista kahteen eri kysymykseen, Heikkinen kirjoitti.
"- Jos ajattelee Miljoonasadetta, niin karavaanihan pysähtyi vuosiksi lepotauolle keitaalle. Nyt, kun karavaani lähti uudestaan liikkeelle, on yksi koira jäänyt keitaalle kaluamaan hienoa luutaan – ja silti uikuttaa nyt perään."
Uuh! Silkkaa soinismia – puhdasta kultaa siis! Ei todellakaan ole yllätys, että näin nokkela sanataiteen mestari palkittiin jo vuonna 1995 merkittävälle suomalaiselle sanoittajalle jaettavalla Juha Vainio -palkinnolla! Ei näytä Salon kynä tylsistyneen vuosien saatossa tippaakaan, päinvastoin! Tästä ilosta pitäisi kyllä varmasti luoda Timo Soini -palkinto, joka myönnetään vuoden parhaalle sutkauttajalle
"- Olli ei sitä paitsi enää ole Miljoonasateen jäsen. Hän tuli mukaan porukkaan keväällä, mutta erosi bändistä kesäkuussa, kun hän ei kestänyt sitä, mitä We Want More toi mukanaan, Salo painottaa."
Artikkelissaan Seppänen muistuttaa, kuinka vuonna 1986 perustettu Miljoonasade löi hanskat naulaan vuonna 2010, eli 24 vuoden mittaisen uran jälkeen, minkä Olli Heikkinenkin teki kiltisti Heikki Salon rinnalla.

Näemmä yhteiset vuodet, levytysstudioissa vietetyt sadat tunnit sekä keikkabussissa istutut tuhannet kilometrit eivät kuitenkaan merkitse enää mitään Salon kumarrellessa ja nöyristellessä maksajan – eli ITV:n ja Yleisradion – edessä.

Ehkei Heikki Salo ansaitsekaan mitään palkintoa, hänhän saa sen jo suomalaisen viihdeteollisuuden papistolta uhrattuaan Olli Heikkisen markkinavoimien edessä susille – kuten Pyhä Pietari konsanaan!

Seppänen haluaa tietää, miten Olli Heikkinen on korvattu Miljoonasateessa? Onko Miljoonasateella jo toinen kosketinsoittaja hänen tilallaan?
"- Toisin kuin Olli Heikkinen, mä pidän sopimuksesta kiinni enkä kommentoi tuota millään tavalla, ettei mulle käy kalpaten."
Tässä Salo tulee tahattomasti myöntäneeksi sen, jota jo ounastelinkin bloggatessani ensi kertaa tästä aiheesta. Siteeraan itseäni: "Tällaisten sopimusten yhtenä edellytyksenä on useimmiten, ettei ohjelman sisällöstä ja rakenteista saa puhua julkisuudessa. Siksi osoittaa suunnatonta kansalaisrohkeutta Olli Heikkiseltä avautua julkisesti tämänkin formaatin kummallisuuksista."

Tarkennettakoon tässä vielä näiden sopimusten sisällöstä sellainen yksityiskohta, joka löytyy yleensä näiden sopimusten loppupäästä, joissa puhutaan vaitiolovelvollisuuksista koskien sopimusta ja ohjelman sisältöä. Jotta vaitiolo varmistetaan, kirjataan sopimuksiin yleensä jonkinlainen sakko sopimusrikkomuksesta, jos sopimuksen allekirjoittaja rikkoo vaitiolovelvollisuuttaan.

Sopimusten loppuun on myös yleensä kirjattu jotakin sen suuntaista, että mahdolliset riitatilanteet käsitellään oikeudessa – Helsingissä päämajaansa pitävien yritysten kohdalla yleensä Helsingin käräjäoikeudessa. Siksi ei pidä ihmetellä, miksi Olli Heikkinen on kuvitellut tulleensa uhatuksi oikeustoimilla, kun häntä on uhattu "toimenpiteillä".

Tästä syystä Heikkisen avautuminen osoittaa erityistä kansalaisrohkeutta, hänen uhmatessa monikansallisia suuryrityksiä velkavankeudenkin uhalla. Tosin tällaisissa sopimuksissa näiden rikkomusten pitäisi kulkea molempiin suuntiin: aivan yhtä lailla mies on varmasti kokenut tuotantoyhtiö ITV:n syyllistyneen sopimusrikkomuksiin luvatessaan artisteille yhtä – ja toimimalla myöhemmin toisin.

Heikki Salon toimintaa voi kutsua rintamakarkuruudeksi, kun aseveli petetään hädän hetkellä. Tai ehkä tämä vain paljastaa omalla raadollisella tavallaan, kenen lauluja mies laulaa nykyään.

Sanat ovat samat – vain viesti on muuttunut.

Ehkä tästä syystä Salo koki tarpeelliseksi selventää sanomaansa omilla Facebook-sivuillaan, uutisen oltua verkossa 11 tuntia. Alkoiko omatunto soimaamaan?
"Pakko kommentoida täälläkin, koska keskustelu iltapäivälehtien juttujen kautta on tyhmää. Sieltä kun toimittaja soittaa, ja yrität kieli keskellä suuta suht tarkasti kertoa mielipiteesi, niin sitten kun luet juttujasi mediasta, sinun aivoituksistasi on tullut jonkinlaista ihmeellistä otsikkohässäkkälimaa joka on läntätty kansakunnan tuulilasiin työmatkaa ilahduttamaan."
Toki sanomisiaan kannattaa täsmentää, jos niitä on mediassa vääristelty. Toki lehti pitää omalta osaltaan huolen siitä, että otsikko varmasti houkuttelee lukijan lukemaan koko jutun. Jos tämä on jonkinlaista ihmeellistä otsikkohässäkkälimaa, olkoon niin.
"1. Keskustelu Barona hallin konsertin teknisestä toteutuksesta on jatkunut koko kesän ja jatkuu edelleen ohjelman tekijöiden kesken. Olli lähti proggiksesta kesäkuussa - voi olla että hän ei hahmota tätä keskustelua. Ihan varmaa on kuitenkin, että kaikki bändit haluavat tehdä marraskuussa parhaan mahdollisen konsertin, siitä ei liene epäilystä."
Niin. Mielenkiintoista onkin, että tällaista keskustelua on käyty, jos kerran suuren loppukonsertin on katsojille annettu ymmärtää olevan oikea livetapahtuma.
"2. Ei ollut mitään äänestystä ”äänestä minkä bändin haluat takaisin, niin kaivamme voittajatyypit poteroista ja nostamme heidät lavalle”. Jo maalaisjärjellä ajateltuna tämä ei olisi toiminut, nimittäin voittajabändi olisi ollut Jari Sillanpää, kakkosena The Beatles ja kolmosena varmaan A. Stubb. Oli yleisökysely – oliko se fiksua, en tiedä."
Tällaista äänestystä ei ole ollut. Sen sijaan YleX on heittänyt 3. kesäkuuta päivätyssä uutisessaan ilmoille kysymyksen "Mitkä bändit sinä tahtoisit nähdä? Osallistu äänestyksen ja lue lisää ohjelmasta."
"3. Minä keksin lausunnon siitä että Olli keskittyy musiikin historian tutkimiseen. Sitä ei kukaan laittanut suuhuni. Keksin sen hätäpäissäni tiedotustilaisuudessa, kun juontaja kysyi missä Olli on. Ajattelin että se on siisti lausunto, ei mennä kipupisteisiin. Sitä paitsi tätäkin lausumaani on vääristelty. En puhunut tutkimuskiireistä. Tarkoitus oli sanoa, että Olli tutkii mielellään musiikin historiaa, me muut mielellämme teemme sitä."
Kun ennen vanhaan uutisoitiin eroon johtaneista ristiriitaisuuksista bändien sisällä, puhuttiin musiikillisista erimielisyyksistä. Niistähän tässäkin on pohjimmiltaan kysymys. Heikkinen ei halunnut tehdä musiikillisia kompromisseja, vaikka Salo on varmasti yrittänyt ylipuhua kosketinsoittajaansa viimeiseen asti pysymään rinnalla loppuun asti tyyliin, "hei Olli, tää on vaan show'ta, ei tää oo niin vakavaa. Otetaan rahat pois, kato, ja nauretaan matkalla pankkiin." Niin tai näin, lopputulos on sama – Miljoonasateen ja Olli Heikkisen tiet erkanivat musiikillisiin erimielisyyksiin.
"4. Elämme Miljoonasateessa jännittäviä aikoja. Olimme viime viikon studiossa, ja teimme hienoa musiikkia. Olen edelleen sitä mieltä, että bändit eivät omista mitään muuta tärkeää kuin biisinsä. Kaikki muu hässäkkä on toisarvoista. Viime viikolla me löysimme musiikissa uusia ja fiksuja asioita. Olli ei ollut mukana, mutta hänellä on siihen päätökseensä täysi vapaus. Niin, Olli ystäväni – SINÄ OLET VAPAA!"
Ellei ihmeitä tapahdu, jääköön tämä viimeiseksi kirjoituksekseni We Want More -ohjelmasta. Tämän jälkeen jään mielenkiinnolla odottamaan mitä niin Miljoonasade kuin ohjelman muut yhtyeet Kwan, Don Huonot, Neon 2 ja Mascara ovat studiossa saaneet aikaan.

Kun sitten makoilemme kukin omilla sohvillamme sipsit ja popkornit sylissä katsomassa kuvaruudusta tätä huikeaa musiikillista iloittelua, ei sovi unohtaa Olli Heikkistä, joka terveytensä, taloutensa ja yhtyeensä uhraten päätti vilpittömästi ja rohkeasti kertoa niistä epäkohdista, joihin hän We Want More -ohjelman kulisseissa törmäsi.

Ajatukset palaavat väistämättä vuosien taa, kun Yö-yhtyeen laulusolisti Olli Lindholm antoi syksyllä 1987 varomattoman haastattelulausunnon Rumba-lehdelle. Kun Lindholm totesi lehdessä erään porilaisen toimittajan olevan "täydellinen mulkku ja hänen suunsa on vittu, mikä on pilattu hampailla. (...) Minä omakätisesti tulen vielä katsomaan, että hänellä on hyvin huono olla. Mies käy saatana punttisalilla ja juo kaljaa ja pelkää, ettei sillä seiso", haastoi kyseinen toimittaja Lindholmin oikeuteen.

Tämä varomaton haastattelulausunto tuli maksamaan Lindholmille raastuvassa lopulta 11 000 markkaa, jotka kuitattiin Helsingin Tavastia-klubilla 25. lokakuuta 1987 järjestetyllä "Olli kuiville" -solidaarisuuskonsertilla, jossa esiintyivät muun muassa Yö, Juice Leskinen ja Pate Mustajärvi.

Aika näyttää, onko toinen "Olli kuiville" -solidaarisuuskonsertti tarpeen. Itse lupaan kuitenkin olla tarpeen vaatiessa sitä järjestämässä, koska mielestäni Olli Heikkisen ei pidä joutua kärsimään kansalaisrohkeudestaan.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Miljoonasateen kosketinsoittaja: Minua uhkailtiin "toimenpiteillä"

Uhkailiko tuotantoyhtiö Olli Heikkistä vai ei?
Miljoonasateen kosketinsoittaja Olli Heikkinen teki eilen tiistaina 26. elokuuta julkisen päivityksen omilla Facebook-sivuillaan, joissa kertoi näkemyksiään 13. syyskuuta Ylen TV2-kanavalla alkavasta We Want More -musiikkiohjelmasta, josta hän oli päättänyt jättäytyä pois.

Heikkisen teksti on herättänyt suurta kuhinaa mediassa, eikä ihme  onhan kyseessä varsin rohkea purkaus koskien television musiikkipainotteisten formaattiohjelmien epäkohtia. Heikkisen blogista ovat kirjoittaneet muun muassa Rumba, Ilta-Sanomat, Soundi, Iltalehti ja Uusi Suomi.

Koska useampi taho linkitti minulle Heikkisen kirjoituksen sosiaalisessa mediassa, päätin itsekin kirjoittaa muutaman rivin blogiini koskien mielestäni tärkeintä teemaa, joka nousi Heikkisen tekstin julkaisun jälkeen esille hänen Facebook-statuksessaan.

Myöhemmässä päivityksessään Suomen Akatemian tutkijatohtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa työskentelevä kosketinsoittaja kertoi, kuinka häntä oli uhkailtu oikeustoimilla, mikäli hän ei poista kirjoitustaan kiireen vilkkaa sosiaalisesta mediasta.

Tämän tiedon We Want More -ohjelman tuotantoyhtiön ITV:n vastaava tuottaja Suvi Valkonen-Laine kielsi tänään jyrkästi Uudelle Suomelle.
 Tällaista uhkausta ei ole missään nimessä esitetty. Olemme lähettäneet viestin, että otamme häneen yhteyttä ja keskustelemme aiheesta. Hän on ehkä tulkinnut sen valitettavasti eri tavalla, Valkonen-Laine vakuutti.

Sanojensa varmemmaksi vakuudeksi Valkonen-Laine antoi haastattelun myös Yleisradion Ajantasa-ohjelmalle, jossa vakuutti, ettei Heikkistä ole uhkailtu oikeustoimilla. Haastattelun voi kuunnella Ylen Areena-verkkopalvelusta täältä. Valkonen-Laineen vastine väitöksiin oikeustoimista tulee kohdassa 3.59.

Koska en jaksanut uskoa, että Sibelius-Akatemian tutkijatohtori väittäisi moista huvikseen, päätin kysäistä mieheltä itseltään Facebookin välityksellä yksityisesti, millaisia nämä tuotantoyhtiön kiistämät uhkaukset oikein olivat. Olivatko ne konkreettisia vai tulivatko ne rivien välissä?

– No ei suoranaisesti ollut puhetta oikeudenkäynnistä, vaan "toimenpiteistä", joihin väitetty sopimusrikkomukseni johtaa. En tosin ymmärrä, mitä muita kuin oikeudellisia nämä "toimenpiteet" voisivat olla, Heikkinen kommentoi.

Nämä uhkaukset "toimenpiteistä" ovat tarpeen tullen todistettavissa, sillä ne on esitetty Heikkiselle sähköpostitse sekä tekstiviestitse.

EDIT 28.8.2014 klo 16.26: Lue tästä, miten Miljoonasateen laulusolisti Heikki Salo kommentoi mediassa ja Facebookissa yhtyeen kosketinsoittajan Olli Heikkisen näkemyksiä.

Miksi Miljoonasateen jäsen halutaan oikeuteen tv-ohjelman takia?


Onko We Want More -tv-ohjelma aloittamassa oikeustoimet
Miljoonasateen kosketinsoittajaa Olli Heikkistä vastaan?
Valta turmelee, sanotaan, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.

Tähän johtopäätökseen päätyi englantilainen historioitsija lordi Acton reilut sata vuotta sitten tutkittuaan paaviuden historiaa läpikotaisesti.

Tämä lausahdus muistui mieleeni saatuani viestiä usealta eri taholta Miljoonasateen kosketinsoittajan Olli Heikkisen kirjoittamasta Facebook-statuksesta, jossa hän paljastaa lauantaina 13. syyskuuta Ylen TV2-kanavalla alkavan We Want More -musiikkiohjelman käänteitä kulissien takaa.

Ohjelman kotisivujen mukaan "We Want More tuo suomalaisyleisön eteen viisi kaivattua, aikanaan lopettanutta bändiä. Paluun tekevät Don Huonot, Miljoonasade, Kwan, Mascara ja Neon 2." Itsekin sivusin ohjelmaa parisen viikkoa sitten 11. elokuuta tässä blogissa kirjoittaessani televisiokanavien ja monikansallisten levy-yhtiöiden tiiviistä suhteesta koskien televisiossa esitettäviä musiikkiohjelmia.

Nyt oman mausteensa tähän soppaan tuo Olli Heikkisen eilisiltana 26. elokuuta Facebookissa julkaisema kirjoitus, jossa hän paljastaa ikäviä tapahtumia kulissien takaa. Virallisesti Heikkisen poisjäännin syyksi on esitetty hänen tutkimuskiireitään Suomen Akatemian tutkijatohtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, kuten Miljoonasateen solisti Heikki Salo viestitti hiljattain Facebookissa.
"Tutkimuskiireillä ei ole mitään tekemistä poisjääntini kanssa, vaan kaikki johtuu tyytymättömyydestäni ohjelmaformaattiin sekä ohjelman tuotanto- ja markkinointitapaan. Se ei vastannut sitä, mitä minun annettiin alunperin ymmärtää."
Heikkisen mukaan ohjelmassa oli toki hyviäkin puolia. Bändin vaiheita oli mukava muistella, vaikka käsittely olikin luonnollisesti melko pinnallista.
"Mutta ohjelmalla oli myös se toinen, eli tosi-TV-puolensa, joka oli ahdistavaa. Tämä formaatti saa käyttövoimansa osallistujien keskinäisistä jännitteistä ja avoimista konflikteista. Näitä myös ohjelman toimittajat pyrkivät kaivamaan esiin. Tuli olo, että olen vain ja ainoastaan nappula pelissä, jonka sääntöihin en pysty vaikuttamaan. Hyvä esimerkki on omasta osiostamme tehty traileri, jossa Hessun asiallinen kommentti on tehty naurunalaiseksi leikkaamalla perään Matin aivan toisessa asiayhteydessä antama lausunto."
Eli pähkinänkuoressa bändien muusikot ja bändit on laitettu leikkimään BB-taloa keskenään tämän hassunhauskan formaatin puitteissa, luoden draamaa tyhjästä. Vaan yllättääkö tämä sittenkään, kun kyse on käsikirjoitetusta tosi-tv -draamasta, joka tällä kertaa on puettu musiikkiohjelman muotoon.
"Ikävintä mielestäni oli kuitenkin se, että kun vielä sopimuksessa sovittiin ohjelmasarjan huipentavasta live-esiintymisestä, muuttui live ohjelman teon alettua sing-backiksi. Eli laulu on live, mutta soitto tulee nauhalta."
Eli taas artistia kusetettiin tuotantoportaan toimesta. Vaan ylittääkö tämäkään uutiskynnystä?
"Tässä tapauksessa asian tekee epäeettiseksi se, että markkinoinnissa annetaan ymmärtää, että bändit soittavat oikeasti. Näin lukee Ylen verkkosivuilla: "Marraskuinen livekeikka jännittää. Osa ei ole tehnyt musiikkia, osa ei ole koskenut entiseen instrumenttiinsa vuosiin ja ennen paluuta suuren yleisön eteen on kohdattava monta haastetta." Tosiasiassa kenenkään ei tarvitse jännittää. Omaan instrumenttiin ei ole pakko koskea. Saa koskea, mutta ääni ei välity mihinkään."
Tällaisten sopimusten yhtenä edellytyksenä on useimmiten, ettei ohjelman sisällöstä ja rakenteista saa puhua julkisuudessa. Siksi osoittaa suunnatonta kansalaisrohkeutta Olli Heikkiseltä avautua julkisesti tämänkin formaatin kummallisuuksista.
"Huolestuttavaa mielestäni on se, että verorahoitteinen Yle kilpailee tässä formaatissa mainosrahoitteisten kanavien kanssa. Me kaikkihan tämän Yle-verona maksamme."
Eli Heikkinen vahvistaa sen, minkä jo tässä blogissani parisen viikkoa sitten jo totesin, että on aika arveluttavaa Yleisradiolta kilpailla mainosrahoitteisten kanavien kanssa kansalaisten verovaroilla.
Heikkisen avautuminen kirvoittaa luonnollisesti kommentteja ja kehuja hänen Facebook-ystäviltään. Hetken päästä hän päättää paljastaa vielä lisää.
"Olishan se musta hyvä, että ainakin "äänestykseen" ja "live-konserttiin" osallistuneet ja osallistuvat tietäisivät asioiden oikean tilan. Larille erikseen, mä alan pikkuhiljaa kääntyä sun ja Juhon kannalle näissä levy-yhtiö-asioissa. Ohjelman taustalla häärii Warner Corporation. Sitä ei taida olla missään erikseen mainittu, eikä sitä juurikaan taidettu mainostaa ennen sopimuksen allekirjoitusta."
Eli kuten jo 11.8. blogissani kirjoitin, on surullista, häpeällistä ja anteeksiantamatonta Yleisradiolta kaataa kansalaisten verovaroja monikansallisten levy-yhtiöiden  tässä tapauksessa Warnerin kassaan  ja sulkea tehokkaasti ovet pienemmille yhtiöille levyttäviltä artisteilta. Näin Yleisradio on omalta osaltaan edistämässä suomalaisen populaarimusiikin alennustilaa.

Olli Heikkisen 26.8. tekemä Facebook-päivitys, jossa
hän kertoo We Want Moren tuotantoyhtiön
uhkailevan häntä oikeustoimilla.
Pahempaa on kuitenkin vielä luvassa, kun Heikkinen tekee tänään aamuyöstä uuden päivityksen.
"Ohjelman tuottaja ITV uhkasi mua oikeustoimilla, jollen vedä viestiäni julkisuudesta pois. Tulettehan mua katsomaan, oi Facebook-ystäväni, jos vankilaan joudun?"
Tämä vetää hiljaiseksi. Siis näinkö on, että viihdeohjelman tuottaja, brittiläinen mainosrahoitteinen televisioverkko ITV on todellakin uhannut Heikkistä oikeustoimilla, koska hän on julkisesti arvostellut viihdeohjelman tuotannossa esiin nousseita epäkohtia ja suoranaisia valheita!?! Jo on aikoihin eletty!

We Want More -ohjelman Facebook-sivuille ilmestyikin tänään keskiviikkona 27. elokuuta aamukymmeneltä viesti, jossa Heikkisen mielipiteitä ja kirjoituksia yritetään vähätellä ja mitätöidä.
"We Want More -ohjelmassa seurataan viiden suositun suomalaisen hajonneen bändin paluuta yhteen ja valmistautumista kohti ainutlaatuista yhteiskeikkaa Espoon Barona Areenalla 8.11.2014."
Huikeeta! Huikeeta!
"Kun merkittävät bändit tekevät paluun vuosien jälkeen, on se jokaiselle jäsenelle matka täynnä suuria tunteita. Olli Heikkisen tapauksessa päätös jäädä pois ohjelmasta ja Miljoonasateen paluusta oli hänen oma valintansa."
Tuotantoyhtiö ei kommentoi
tiedotteessaan sanallakaan Heikkiselle
suunnattua uhkaustaan.
Ei tietenkään.
Niin. Kaikesta päätellen Olli Heikkinen päätti jättäytyä ohjelmasta pois kun hän huomasi, miten lupauksia petettiin ja jo sovituista asioista luistettiin.
"Ohjelman kantavana ideana on, että jokaisen bändin jäsen pääsee kertomaan näkökulmansa bändien menestyksen vuosiin ja hajoamisen syihin sekä odotuksiin tulevasta paluusta. Muistikuvat, näkökulmat ja mielipiteet bändien sisällä saattavat tästä syystä olla hyvinkin erilaisia. Ohjelmassa nähdään bändit myös keskustelemassa yhdessä hajoamiseen liittyvistä syistä ennen kuin he aloittavat valmistautumisen marraskuun keikkaan."
Niin. Ohjaajan ja käsikirjoittajan leikkauspöydän kautta käyneinä, jotta saadaan luotua televisio-ohjelmaan toimiva draaman kaari.
"We Want More -keikka Espoon Barona Areenalla on suora TV- lähetys, jossa tullaan kuulemaan bändien uudet biisit ja vanhoja hittejä. Ohjelmassa tullaan kuulemaan bändien itse säveltämää ja soittamaa musiikkia. Päätöstä livelähetyksen teknisestä toteutuksesta ei ole vielä tehty."
Minäpä veikkaan, että on. Ja veikkaan, että tekninen toteutus tulee olemaan juuri Olli Heikkisen kuvaama singback-tyyppinen ratkaisu, ellei sitten ohjelman tuottajilla mene pupu pöksyyn tämän kohun seurauksena, jonka johdosta he päättävät pyörtää aiemman päätöksensä ja väittää tämän jälkeen kirkkain silmin, kuinka Heikkinen puhui omiaan.
"We Want More -ohjelma synnytti heti julkistamisen jälkeen paljon keskustelua ja arvailua ketkä ovat palaavat bändit. Ohjelman tiimoilta ei ole järjestetty äänestystä, jossa pyydettäisiin valitsemaan ohjelmalle esiintyjät. Kesällä ohjelman verkkosivuilla on ilmoitettu bändien julkistuspäivä ja järjestetty kysely jossa on rohkaistu ihmisiä muistelemaan vanhoja suosikkibändejään esittämällä kysymys: ”Minkä bändin pitäisi tehdä paluu?”"
Ohjelman tiimoilta ei ole järjestetty äänestystä, jossa pyydettäisiin valitsemaan ohjelmalle esiintyjät, väittää tänään julkistettu tiedote. Kävin huvikseni katsomassa, mitä noissa aiemmissa äänestyksissä on oikein luvattu.

Mitkä bändit sinä tahtoisit nähdä
We Want More -ohjelmassa?
Siinähän se lukee!
YleX:n tiistaina 3. kesäkuuta päivätyn uutisen loppukaneetissa sanotaan sanantarkasti näin: "Mitkä bändit sinä tahtoisit nähdä? Osallistu äänestyksen ja lue lisää ohjelmasta." Kun sitten klikkaa tuota linkkiä eteen avautuu Ylen verkkotuottajan Katja Lahden kirjoittama verkkojuttu. Siihen on tullut 194 kommenttia, joissa esitetään toiveita tulevista esiintyjistä. Sen viimeinen kappale kuuluu näin:
"Marraskuinen livekeikka jännittää. Osa ei ole tehnyt musiikkia, osa ei ole koskenut entiseen instrumenttiinsa vuosiin ja ennen paluuta suuren yleisön eteen on kohdattava monta haastetta. Mitkä ovat nämä viisi bändiä? Mitkä vanhoista hiteistä päätyvät keikkalistalle? Miten vanha energia löydetään? Kenen paluun sinä haluaisit nähdä? Bändit julkistetaan 5.8.2014."
Kun YleX:n uutinen vihjailee mahdollisuudesta vaikuttaa ohjelman sisältöön, pohjustavat Katja Lahden verkkojutun sanavalinnat nykytilannetta, missä voidaan kirkkain silmin todeta paskan lennettyä tuulettimeen, että "eihän me olla mitään sellaista luvattu".

Kaikista nolointa ohjelman tekijöiden kannalta on se, että viihdeohjelmaan osallistuneen yhtyeen kosketinsoittajaa kohtaan halutaan nyt nostaa oikeustoimia, mikäli hän ei suostu poistamaan Facebook-päivitystään verkosta!

Tämähän on jumalauta sananvapauskysymys!

Näiden vallanhimoisten viihdeteollisuuden pelureiden kuvitelma kaikkivoipaisuudestaan kuvastaa juuri sitä, mistä John Emerich Edward Dalberg Acton kirjoitti 5. huhtikuuta 1887 kirjeessään Mandell Creightonille, jossa hän totesi absoluuttisen vallan turmelevan absoluuttisesti.

Nimensä puolesta We Want More on täydellinen nimi kuvastamaan sitä ahneutta, jota nämä yritykset tuntuvat edustavan liputtaessaan jatkuvan talouskasvun puolesta. Talouskasvun, joka perustuu rikkaiden vaurastumiselle entisestään repimällä nuo tuotot vähävaraisempien työläisten selkänahasta.

Vaikka sitten musiikkitieteen tohtoriksi itsensä lukeneen ja oppineen muusikon ja lauluntekijän kukkarosta, jos hän ei ymmärrä oppia hyvällä, ettei monikansallisten levy-yhtiöiden nenille kannata hyppiä.

Kun viihdeteollisuus on yhä harvempien monikansallisten pelureiden käsissä, saattaa tämä todellisuus sokaista nämä viihdeteollisuuden portinvartijat kuvittelemaan totaalisesti, että sen lisäksi kuinka he voivat vaikuttaa siihen, mitä ihmiset katsovat (tosi-tv:tä), kuuntelevat (Cheekiä) ja kuluttavat musiikin saralla (Warnerin, Universalin ja Sonyn artisteja), he voivat myös vaientaa kriittisen äänen uhkailemalla.

Tällaiset uhkaukset ovat tutumpia mafiaelokuvista sekä perintätoimistoilta.

Yritä nyt siinä sitten tehdä hymyssä suin viihdeohjelmaa, kun bänditoveria on tuotantoyhtiön toimesta uhkailtu oikeustoimilla. Tai edes katsoa sitä, kun kimaltelevaa pintaa raaputtamalla löytyy raadollinen ja epäinhimillinen maailma, jossa sananvapaus on lopullisesti riistetty kansalaisilta lahjoittamalla päätösvalta monikansallisten yritysten verisiin käsiin.

Oksettavaa.

Pikemminkin se, että verorahojani haaskataan tällaiseen mafiamaiseen toimintaan olisi syy haastaa Yleisradio, Warner ja ITV joukkokanteella oikeuteen.

Mutta kuten on joskus aiemminkin todettu, ahneella on kakkainen loppu ja käärinliinoissa ei ole taskuja.

EDIT (27.8. klo 15.19, alkup, teksti julk. klo 14.33): Ylelle ohjelman tuottanut ITV Studios Finland kiistää uhkailut Uusi Suomi -verkkosivuston toimittajalle Markku Huuskolle:
- Tällaista uhkausta ei ole missään nimessä esitetty. Olemme lähettäneet viestin, että otamme häneen yhteyttä ja keskustelemme aiheesta. Hän on ehkä tulkinnut sen valitettavasti eri tavalla, We want more -ohjelman vastaava tuottaja Suvi Valkonen-Laine ITV:ltä sanoo Uudelle Suomelle.

EDIT (27.8. klo 16.11): Yleisradion Areena-verkkopalveluun on klo 15.29 lisätty We want more -ohjelmaa tuottavan yhtiön ITV Finlandin vastaavan tuottajan Suvi Valkonen-Laineen haastattelu, jossa hän vastaa Miljoonasateen  Olli Heikkisen väitöksiin. Valkonen-Laineen vastauksen väitettyihin oikeustoimiin voi kuunnella kohdasta 3.59.

EDIT (27.8. klo 17.12): Olli Heikkisen selvitys uhkauksista löytyy täältä.

EDIT (29.8. klo 16.44): Miljoonasateen laulusolistin Heikki Salon mietteitä Olli Heikkisen kirjoituksista voi lukea täältä.


Sekoilua Iisalmessa, osa 2 - "Apua, katkokäveleekö Neumann!?!"

Runnirock
15.-16.8.2014
Runnin kylpylä, Iisalmi


"Kiitos, tämä on johtokunnan siitos. Tervetuloa Runnille, hyville kunnille. Yeah!"


Runnirockin juontajan Ile Vainion sutkautukset kaikuvat edelleen sumuisina korvissani. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Varmaan molempia.
Mutta hetkinen, nyt tässä tilanteessa on jotakin mätää? Joukkueestamme puuttuu yksi henkilö!
Katson kummeksuen vaimoani. Lopulta tämä komedia alkaa muuttua tragediaksi.
Käy ilmi, että rakkaan vaimoni ystävätär, jonka piti liittyä yöksi seuraamme, oli yöllä kolkutellut ja paukuttanut hotellihuoneemme ovea minuuttitolkulla ja soitellut vaimoni matkapuhelimeen kymmenisen kertaa – tuloksetta. Lopulta hän oli katsonut parhaaksi soittaa ystävänsä noukkimaan hänet yöpuulle kymmenien kilometrien päähän.
– En tajua. Olin laittanut kännykkäni täysille soimaan korvani juureen, enkä silti herännyt, rakas vaimoni pudistelee päätään, hieroen unihiekkaa silmistään.
Enkä herännyt liioin minä.

"Runnin kylpylässä on kaikilla unenlahjat hyvät, siellä saa joka ikinen iikka unet makoisat ja syvät."

Runnin kylpylän aamiainen on täysin kelvollinen. Tarjolla on perustarpeet vihanneksista leikkeleisiin ja maitotuotteista lämpimiin makupaloihin. Kyllä näiden avulla jaksaa festaroida ainakin jokusen tunnin.
Hotellihuoneeseen palattuamme rakas vaimoni päättää nauttia rentouttavista kylvyistä, kun kerran ollaan kylpylässä. Itse päätän viihdyttää itseäni tekemällä kello 11.23 Facebook-päivityksen, johon linkitän osallisiksi Facebook-ystävistäni Runnirockin juontajan Ilkka Vainion sekä illalla Runnirockissa pääesiintyjänä esiintyvän Kotiteollisuuden laulaja-kitaristi Jouni Hynysen.
"Ei saatana. Pelottavaa. Pitää käydä matkalla Alkossa."
– Ihan hauska festari tämä Runnirock. Harmi vain, että esiintyjäluetteloon oli pujahtanut virhe: juontaja Ilkka Vainion sijasta siinä olisi pitänyt lukea PÄÄESIINTYJÄ Ilkka Vainio, joka esiintyy kaikkien artistien kanssa!
Ensimmäistä vastausta ei tarvitse odottaa pitkään. Se tulee kansantaiteilija Hynyseltä kello 11.35.
– Ei saatana. Pelottavaa. Pitää käydä matkalla Alkossa.
Ile Vainio liittyy mukaan keskusteluun varttia myöhemmin, kello 11.51.
– Ollut mahtava meno ja Super esiintyjiä tääl riittää. Partio on kirkunut ilosta. Ja miä oon RunniRokin rakastettu erikoisjuontaja. Nyt jengillä satoja runoja ja kohujuontajasta ja laulajasta on pidetty mahti huolta. Ei mitään epäselvää!
Näistä lähtökohdista kelpaa lähteä festarialueelle, sillä täytyyhän hotellihuoneemmekin luovuttaa puoleenpäivään mennessä.

"Kohta lähdetään me jengillä kohti Runnia, koska siel´on hauskanpito kaikille kunnia."

Runnin sisäänkäyntialueen liepeille on nostettu ylös jokunen heinäseiväs. Ne löyhkäävät. Edes oma hengitykseni ei haise yhtä pahalta. Mene ja tiedä, ehkä se on ollut järjestäjien tarkoitus.
Runnirockin järjestäjän Perttu Nousiaisen mukaan viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyssä Runnirockissa on ollut arviolta 5000 henkeä. Tämän vuoden tavoitteeksi on asetettu kunnianhimoiset 10 000 kävijää.
Tässä vaiheessa iltapäivää festivaalialue ei pelkästään näytä autiolta – vaan on. Paikalla on minun ja rakkaan vaimoni lisäksi arviolta neljä katsojaa. Se saattaa olla PARANORMAALI-yhtyeen onni – sekä varmasti myös myöhemmin paikalle saapuvien festivaalivieraiden.
Maailmaan mahtuu paljon erilaisia artisteja ja bändejä. Yhteistä niille on, että tahtoi tai ei, jäävät ääripäät parhaiten mieleen. Runnirockin lauantain avaava Paranormaali jää kieltämättä mieleen, mutta ei välttämättä niistä syistä kuin bändi itse olisi halunnut.

Paranormaali - Mari Mari

Aikoinaan minulla oli HIM-yhtyeen rumpalin Gas Lipstickin kanssa kahden miehen bändi nimeltään MHB. Näiden kirjainten takaa löytyi tietysti yhtye nimeltään Maailman Huonoin Bändi. Lipstickin punaisessa Golfissa kehittelimme ääniä ja säveliä, jotka mielestämme olivat mahdollisimman huonoja.
Myös huonon musiikin teko vaatii lahjoja. Niitä meillä ei Gasin kanssa selvästikään ole Paranormaaliin verrattuna.
Lyhyesti ilmaistuna: Paranormaali on suomirockia ankeimmillaan ja huonoimmillaan.
Onko Paranormaali Suomen huonoin bändi?
Olen mykistynyt.
Olen sanaton.
Tämä on pyhä hetki.
Minun on pakko hiljentyä.
Näin huonoa bändiä kuin Paranormaali en ole kuullut vuosiin.
Ehken ikinä.
– Pakko hakea kalja, rakas vaimoni virkkoo.
Edes rakas vaimoni ei kestä tätä kärsimysnäytelmää selvin päin.
Minä olen päättänyt nauttia Paranormaalista raakana.
Kuivana kakkoseen.

Paranormaali - Sumuinen maa

Mutta onko Paranormaali toivoton tapaus?
On ja ei.
Muistelen lämmöllä tarinaa, missä saksalaisen SPV-yhtiön levymoguli Manfred Schütz törmäsi kerran aloittelevaan paikalliseen äärimetalliyhtyeeseen nimeltä Sodom.
– Tämä on huonoin bändi, mitä olen koskaan kuullut, Schütz riemuitsi.
– Minun on pakko saada tämä talliini!
Näin Sodom sai levytyssopimuksen. Yhtyeen ensimmäistä mini-lp:tä myytiin reilut 50 000 kappaletta.
Sittemmin yhtye on tehnyt jo yli 30 vuotta kestäneen uran.
Paranormaalin musiikki muistuttaa kidutusta. Kidutukseen yhtyeen musiikki sopisi varmasti loistavasti. Minä ainakin voisin tunnustaa John F. Kennedyn salamurhan ja iskut WTC-torneihin, jos minulle soitettaisiin Paranormaalia riittävän kauan.
– Meillä on pitkäsoittoakin myynnissä tuolla myyntitiskillä, kukkaroystävälliseen hintaan, laulaja julistaa.
Minun on pakko saada tuo levy!
– Hinta on 15 euroa, myyntikojulla kerrotaan.
Liikaa.

Paranormaali - Mahdoton

"Älä ikinä katso Runnilla Paranormaalia, jos haluat mielenterveyttäsi vaalia."

Pelottaa valtavasti, mitä seuraavaksi on luvassa. REDHILL RATS? Ei sano mitään. Paranormaalin jälkeen odotukset eivät todellakaan ole korkealla. Ja kuten aiemmin kerroin teille – arvon lukijat – näistä ääripäistä ikimuistoisten esiintymisten suhteen, niin Redhill Rats kuuluu saman janan toiseen ääripäähän.
Tämä on parasta irkkurokkia, mitä olen koskaan kuullut suomalaisen bändin esittämänä!

Redhill Rats - Dark-Eyed Sailor

Redhill Rats, parasta suomalaista
irkkumusaa kenties koskaan!
Sattuipas sopivasti, sillä olinhan juuri ollut kesä- ja heinäkuun taitteessa tuolla vihreällä saarella yhdessä rakkaan vaimoni kanssa. Siellä tuli nähtyä niin parempia kuin heikompiakin esityksiä irlantilaisen kansanmusiikin puitteissa. Parhaimman esityksen näimme nuhjuisessa juottolassa, missä vanhimmat soittajat näyttivät jammanneen irkkumusaa viimeiset 70 vuotta.

Redhill Rats - Galway Girl

Redhill Ratsin ei olisi lainkaan tarvinnut hävetä irlantilaisten kaimojensa rinnalla.
Nämä miehet selvästikin tietävät, mitä ovat tekemässä. Ihmekös tuo, sillä saan myöhemmin kuulla bändin olleen kasassa jo parisenkymmentä vuotta.

"Joskus sokea karhukin löytää jyvän, kun löytää Runnirockista irkkubändin näin hyvän."

Redhill Rats - Rocky Road To Dublin

Sarjakuvapiirtäjä Petteri Tikkanen on liittynyt seuraamme. Toisinaan hänet tunnetaan myös Black Peider -nimellä operoivana trubaduuurina.
– Poistin Ile Vainion lavalta eilen Haloo Helsingin aikana, Petteri paljastaa.
– Se oli kyllä ihan sovittu juttu, ei siinä mitään, mies myhäilee.

Redhill Rats - The Blackleg Miner

Juttelemme kirjoittamisesta, sarjakuvapiirtämisestä ja musiikista. Tikkanen tunnustaa, ettei hän ole koskaan saanut inspiraatiota muilta sarjakuvapiirtäjiltä vaan pikemminkin eri musiikintekijöiltä sekä kirjailijoilta.
Tikkanen on mies, joka ymmärtää rockin historian ja estetiikan päälle. Tämä ilmenee tarinassa, jonka hän seurassamme kertoo.

Redhill Rats - Crazy George


Aika ajoittain Petteri Tikkanen operoi myös Black
Peider -nimisenä trubaduurina ja kylähulluna.
– Minä ostin Pää Kii -yhtyeen debyyttialbumin kansitaiteen sen kansitaiteilijalta Aapo Ravilta, Tikkanen paljastaa.
Oho! Kerro lisää!
– Kannet ja kaikki vedokset, yhteensä 350 euroa, taiteiljia myhäilee.
– Pysyvätpähän ainakin tallessa hallussani, jos joku niitä myöhemmin sattuisi tarvitsemaan. En tosin ole saanut niitä vielä haltuuni, vaikka olen maksanut ne jo kuukausia sitten.

Päivän metallitarjonnasta vastaa paikallinen nuori kyky SINMATE, joka tarjoaa aurinkoiseen lauantai-iltapäivään annoksen brutaalia death-/thrash -metallia. Genren perusasiat ovat yhtyeellä hyvin hallussa, mutta vielä toistaiseksi yhtyeen ilmaisu on turhan geneeristä ja yllätyksetöntä, jotta yhtye voisi saada suurempaa jalansijaa metallimarkkinoilla.
Yhtyeen keikan jännittävimmästä annista vastasikin toisesta reunasta irronnut taustalakana, joka sai jännityksellä seuraamaan koko keikkaa sillä ajatuksella, että tippuukohan tuo lakana kohta rumpalin niskaan vai ei.
Ei tippunut.
Tylsää.

Sinmate - While The Moment Stagnates

"Tukka heiluu, jalat heiluu, hevissä on menoo reiluu."

Mutta kukas se siellä tallustelee omassa ylväässä komeudessaan farkkupaita hulmuten? No sehän on tietysti tapahtuman rakastettu erikoisjuontaja Ilkka "Ile" Vainio!
Kun Ile jää rupattelemaan lavan eteen satunnaisen ohikulkijan kanssa, katson tilaisuuteni tulleen. Koputan Ileä olkapäälle takaapäin. Hän keskeyttää keskustelunsa ja kääntyy.
– Nalle, perkele, mitäs täällä?
Kerron kuinka olemme rakkaan vaimoni kanssa saapuneet viettämään kesän päättäjäisiä hänen kotikonnuilleen.
– Asiaa! Olisitte tulleet eilen morjestamaan!
Rocktoimittaja tapasi levymogulin ja rakastetun
erikoisjuontajan. "Nyt sitä viinaa, tai..."
Kerron Ilelle, että koska meille ei ollut järjestynyt minkään sortin vippilippuja tai lehdistöpasseja, nautiskelimme festivaalin annista rahvaan joukossa. Mutta jos mieheltä sattuisi muutama juomalippu löytymään, niin kyllähän sitä kaljalla voisi käydä.
– Kuule, käydään tuolla bäkkärillä, mulla saattaa olla sulle siellä jotain, Ile vinkkaa.
Käppäilemme vartioidulle backstage-alueelle, missä järjestyksenvalvoja ei enää ole kiinnostunut tutkailemaan kulkulupiani, liikunhan nyt tapahtuman rakastetun erikoisjuontajan kanssa.
– Ota tosta.
Katselen taivaansinisellä etiketillä varustettua Ibis-brandypulloa.
– Pakko oli käydä Handelissa, kun viimeiset Veteranot meni jo eilen, mehän tultiin porukalla tänne jo torstaina.
Ojennan pullon takaisin Vainiolle. Hänkin ottaa hörpyn.
– Ota lisää. Ota, ota.
En tohdi kieltäytyä. Beggars can't be choosers.
– Tästä myös lämpimäisiä matkaan, tokaisee Ile, kaivellen pussinsa sisältöä vielä syvemmältä. – Kas noin.
Saan käteeni Ilkka Vainion Paperihattu-singlen sekä Ystäväni risti -kokoelma-cd:n.
– Tää on todella hyvä levy, nää kirkkokonsertit vetää ihan mielettömästi jengiä, Vainio hehkuttaa. – Hei ota vielä tosta noin.
Kostutan huuleni Ibiksen herkkään ja pehmeään syleilyyn vielä kerran.

Runnilla on aina yhtä mukava olla, sillä siellä ei rasitu jalat eikä polla."

Runnirockissa Pekka Myllykoski esiintyi seisaaltaan.
Ile on palannut jälleen tositoimiin. Nyt hän juontaa FREUD MARX ENGELS & JUNG -yhtyeen estradille. Edellisen kerran näin Froikkarit lauteilla arviolta 15 vuotta sitten Helsingin Kampissa sijainneessa Roadhouse-juottolassa jonakin arkipäivänä. Paikalla oli tuolloin arviolta 50 kuulijaa.
Se oli mitä todennäköisimmin yhtyeen onni, sillä tuolla pahaisella keikalla yhtyeen solisti Pekka Myllykoski oli niin huonossa kunnossa, että hänen lavakuntonsa olisi saanut jopa Maho Neitsyt -yhtyeen laulajan Pexin näyttämään partiopojalta, taiteilija Myllykosken könytessä lattianrajassa maan vetovoimaa vastaan taistellen.
Se on tuon optimaalisen pelikunnon saavuttaminen taitolaji.
Runnirockissa Myllykoski pysyy pystyssä omin voimin, vaikka näyttääkin nauttineen miestä väkevämpää. Mikäpä siinä, ihan mukava pehmeyshän siinä Vainion brandyssa oli.
– Lähdetään syömään tuonne hotellin ravintolaan, ei täällä festarialueella viitsi mitään pyttipannua tai paellaa puputtaa, rakas vaimoni huokaa.
– Lähdetään vaan.

Freud Marx Engels & Jung - Huomenna päivä on uus

Paistettu lohimedaljonkini (12,90 e) on erinomainen, kun taas rakkaan vaimoni grillipihvi (14,90 e) jättää toivomisen varaa ainakin sen perusteella, kuinka paljon puolisoni haluaa annoksestani makupaloja näykkiä.
Ruuan kanssa nauttimamme kuohuviini on turhan makeaa, mutta se selittynee sillä, että rakas vaimoni luuli pulloa saman valmistajan Proseccoksi, joka oli kuulemma erinomaista. Etiketti oli kuulemma samannäköinen, sisältö eri.
Sapiskaa täytynee antaa siitä, että lohen kanssa luvattu hollandaise-kastike oli keittiössä vaihtunut bearnaiseksi ja tilliperunat ranskalaisiksi. Jälkimmäinen tosin selittynee sillä, kun rakas vaimoni halusi ranskalaiset pihvin kera. Tästä en katsonut aiheelliseksi keittiöön huomautella, sillä annokseni oli kauttaaltaan erinomainen – varsinkin hintaansa nähden.

Ilkka Vainio lahjoitti rocktoimittajalle levyjä.
"Jos haluat Runnilla sapuskat erinomaiset, tilaa listalta paistettu lohi ja ranskalaiset."

Runnin kylpylähotellin vastaanotossa törmään tuttuun mieheen – hänhän on Dingo-yhtyeen kosketinsoittaja Jani Hölli!
– Tultiin Nipan kanssa sen Jaggella tänne, meikäläinen kuskina. Huhhuh, oli aika rankat kilsat, kun eilen meni aika myöhään raitilla, mutta täällä ollaan. Onneksi Nipan auto on niin hyvä ajaa, kosketinsoittaja kehuu.
Oliko Hölli siis Dingon laulusolistin Pertti Neumannin kanssa liikenteessä?
– En, ihan omalla porukalla.
Muistelen edelleen lämmöllä edesmenneen mestarirumpali Tonmi Lillmanin (1973-2012) muisteloa ajoista, jolloin hän työskenteli aika ajoittain Neumannin duokeikkojen miksaajana.
– Neumannin kuski kertoi naureskellen, että perjantain keikat meni Nipalla yleensä hyvin, koska silloin se oli ennen keikkoja suht skarppina. Vasta keikan jälkeen alkoivat bailut. Seuraavana päivänä meininki jatkui sitten yleensä siitä, mihin se oli edellisiltana jäänyt.
– Kun sitten piti siirtyä keikkapaikalta seuraavaan, käski Nipa laittaa Kerjäläisten valtakunnan soimaan auton cd-soittimesta vitun lujalle. Aina. "Kuuntele tää, kuuntele tää." Kun sitten erään kerran Nipa sattui sammumaan kesken matkan, ajatteli kuljettaja säästää kuuloaan edes hetkeksi, laskien hieman äänenvoimakkuutta. Nipa säpsähti heti hereille, aloittaen armottoman sättimisen: "ÄLÄ IKINÄ LASKE TUOTA ÄÄNENVOIMAKKUUTTA ILMAN LUPAA, kuuntele tää, kuuntele tää."
Silloin olisin kieltämättä halunnut olla kärpäsenä katossa.
En viitsi kysyä Hölliltä parivaljakon autossa kuuntelemasta matkamusiikista. Sen sijaan toivotan miehelle hyvää keikkaa ja jätän hänet säätämään majoitusasioita hotellin vastaanottovirkailijan kanssa. Minun on pakko rientää ajoneuvollemme, sillä rakkaan vaimoni edellisyönä kovia kokenut ystävätär on myös ilmestynyt pelipaikoille. Hän tarvitsee autostamme jotain.

Tältä näyttää rocktoimittajan farkkujen
takataskuun taitettu Runnirockin aikataulu.
"Ei tähti tarvitse silmäystäkään unta, kun soittimessa soi 190 894 levyä myynyt Kerjäläisten valtakunta."

Kun pakkaamme kimpsujamme ja kampsujamme havaitsemme, että Hölli on saapununut suoraan edessämme 10 metrin päässä seisovan harmaan Jaguarin luo. Emme kiinnitä kosketinsoittajaan juurikaan huomiota, eiväthän hänen arkiaskareensa varsinaisesti meille kuullu. Jotain mies puuhastelee siinä yksinään.
Kun katseeni eksyy vahingossa Jaguarin suuntaan vain sekunteja myöhemmin, on tilanne oleellisesti muuttunut. Nyt Höllin vieressä seisoo varttuneempi mies, jota kosketinsoittaja näyttää kannattelevan.
– Herrajesta, onks toi Neumann, huomaan lausuvani ääneen.
Naiset ympärilläni kääntyvät katsomaan ikääntyvää rocklegendaa.
– On sen pakko olla, naisetkin nyökkäilevät.
– Mene juttelemaan sen kanssa, vaimoni ehdottaa.
– No en vitussa mene, ei artistia sovi häiritä ennen rankkaa keikkaa, tuhahdan.
Jaguarin luona seisoskeleva kaksikko ei havaitse tuijotustamme. Nyt parivaljakko nytkähtää liikkeelle.
– Herranjumala, ei voi olla totta! Katkokäveleekö Neumann!?! Apua, lausahdan tyrmistyneenä seuralaisilleni.
Neumannin askel näyttää kulmikkaalta. Katkonaiselta. Joko se johtuu artistin ankarasta humalatilasta tai sitten se voi olla seurausta pitkäaikaisesta alkoholin liikakäytöstä, joka on tunnistettava kävelytyyli varsinkin puliukkojen keskuudessa.
Päätän tehdä uuden Facebook-päivityksen. Siihen kirjoitan näin: "Näyttäisi siltä, että eräällä Pertillä taitaa olla välikuoleman paikka..."
Tätä statusta kommentoi eräs Voice of Finland -yhteyksistäkin tuttu solisti.
– Pari kaveria käyny tuuraa Pertin taustajoukoissa, kertovat pelonsekaisia tarinoita siitä miten viina ihan aidosti tykkää Pertistä, laulaja kirjoittaa hymiön kera.
Pertti Neumannin johtaman Dingon keikkaan on nelisen tuntia aikaa.

"Kun Runnilla näen katkokävelevän tähden, silloin minä äkkiä karkuun lähden."

Runnirockissa on myös aitoa maalaistunnelmaa.
Festivaalialueella esiintyvä MAMBA ei ole ikinä tuntunut niin houkuttelevalta vaihtoehdolta kuin nyt. Porista Dingon ja Yön tavoin ponnistanut Mamba on viime vuosina esiintynyt Pertti Neumannin tavoin etupäässä ulkomusiikillisista syistä.
Kun mediassa on puntaroitu säännöllisin väliajoin Neumannin keikkakuntoa, on mediassa säännöllisin väliajoin arvioitu Mamban keulahahmon, laulaja-kitaristi Tero Vaaran mielenterveyttä. Siihen ovat olleet syynä Vaaran värikkäät lausunnot, joissa hän on muun muassa kertonut monikulttuurisuuden olevan verrattavissa kommunismiin.
Runnirockissa on syytä Pyyhkiä kyyneleet, sillä täällä Vaara yhtyeineen keskittyy yksinomaan musiikkiin. Sehän tuntuu kelpaavan vallan mainiosti festivaalivieraille, joita on valunut kuin varkain koko ajan enemmän ja enemmän paikalle. Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä, laulaa Tero Vaara, kun voi laulattaa satoja ihmisiä Savon sydämessä.
Niin haltioitunut Mamban esityksestä on myös Ile Vainio, että hän on kirjoittanut Tero Vaaran kunniaksi oikein runon! "Kun katson Tero Vaaraa, niin hän kaikkien sydämiä naaraa. Ja laulunsa kuljettaa poikien kaaraa, sekä Ladyjen haaraa. Eli kannattaa kuunnella Mambaa, joka elvyttää jokaista kinkkaajaa ja rampaa. Terveisin Runnin väki, joka Mamban loistokeikan näki."
Tämän kunnianosoituksen jälkeen Tero Vaarakin näyttää nauttivan olostaan Runnirockin lavalla, vaikka hän joutuu esittämään laulun, joka on soinut Suomen suvessa kyllästymiseen saakka siitä lähtien, kun se kesällä 2002 ensiesityksensä sai. Vielä on kesää jäljellä!

"Kun Runnissa katsoo Tero Vaaraa, niin kyllä hän hommansa lavalla ainakin klaaraa."

Kuvassa on Janna, rakkauden Hoosianna.
– Vitsi tuo JANNA on niin kaunis, sain ihan mielettömän hyviä kuvia siitä, rakas vaimoni ilakoi.
Päätän itsekin lähteä katsomaan Jannaa lähempää. Lavalla on melko paljon soittimia, joiden äänimaailmaa voisi kuvailla nykyaikaiseksi. Kylmää ja koneellista soundia. Ehkä Janna on näiden kylmien laulujen herkkä, viaton ja lämmin kontrasti, jota vasten Jannan persoona pääsee paremmin esiin. Tai ehkä tämä äänimaailma on vain nopeasti luotu synteettinen kulissi ja ehto, jota vasten Janna pääsee luomaan kaupallista uraa suomalaisessa musiikkiteollisuudessa vanhempiensa Maarit ja Sami Hurmerinnan jalanjäljissä.

Janna - Sydämen kantaja

Yritän saada selkoa, ketä Jannan taustayhtyeessä oikein soittaa. Tätä ei kerrota missään, ei liioin Jannan kotisivuilla tai hänen Facebook-sivuillakaan. Googlekaan ei tarjoa tähän mysteeriin apuja. Nämä miehet ovat toisin sanoen anonyymejä ja persoonattomia ammattimuusikoita, jotka ovat täten helposti korvattavissa yhtä anonyymeillä ja persoonattomilla ammattimuusikoilla. Toki Janna näitä henkilöitä esittelee, jotta he pääsevät patsastelemaan muutamaksi sekunniksi parrasvaloihin. Vaan eipä nuo nimet jää juurikaan mieleen, kun lavan takaosan ovat vallanneet viisi mustaa kirjainta valkoisella pohjalla.

JANNA

Muuta ei tarvitse tietää. Ainakin Ile Vainio on haltioissaan – luonnollisesti. Hänen tehtävänsä on jo ihan ammattinsakin puolesta arvostaa suomalaista naiskauneutta.
– Janna, Rakkauden Hosianna, meidät syntiset Runnilta ja kunnilta kanna, sä olet aina meidän kunnianna, Runnirockin rakastettu erikoisjuontaja runoilee tumman kaunottaren hymyillessä kauniisti vieressä.

Janna - Tytöt lähtee tanssimaan

Bongaan Ile Vainion käppäilemässä rahvaan keskellä. Hän houkuttelee minut seuraansa VIP-alueelle.
– Perttu hei, tämä tässä on Nalle Österman, hän on Suomen tärkeimpiä ja kuuluisimpia rocktoimittajia. Nalle kirjoittelee rajuja juttuja, esittelee Vainio minut pöytäseurueelle, joka koostuu neljästä vantterasta ja raavaasta miehestä.
– Mitä otat, minä tarjoan, tapahtuman järjestäjä Perttu Nousiainen kysyy.
Tilaan salmiakkikossun ja oluen. Tilaustemme jälkeen palaamme pöytään. Tällä välin Vainio on käynyt backstagella asioilla. Hänellä on miehille yllätys. Hän jakaa tovereilleen Jannan nimikirjoitukset omistuskirjoituksilla!
Viereisessä pöydässä istuvan miehen lapussa lukee "Artolle <3 Janna".
– Voit sinä tähän meidänkin pöytään istahtaa, Nousiainen vinkkaa.
Miehet äityvät kehumaan Vainiota kilpaa.
– Siinä on piinkova liikemies. Todellinen ammattilainen. Häntä parempaa levymogulia saa tästä maasta hakea. Kerrassaan mahtava mies! Hänen isänsä oli ehkä verraton sanoittaja, mutta tätä miestä kovempaa liikemiestä ei suomalaisesta musiikkibisneksestä löydy!
Ile ottaa kehut hymyillen vastaan, herjaa iskien. Kylläpä tämä olut maistuu hyvältä näiden miesten seurassa. Hetken päästä Ile Vainio poistuu takavasemmalle.

"Kun liikemies kansalle musiikkia myy, löytyy skoolatuille maljoille aina hyvä syy."

Miehet ovat kiinnostuneita tietämään taustoistani. Kertaan henkilöhistoriaani lyhyesti kertoen, kuinka kolme vuotta sitten päädyin Turkuun rakkaan vaimoni päästyä kaupungin yliopistoon opiskelemaan.
– Turku on hieno kaupunki, vierustoverini kehuu. - Minulla on kotonani laatikollinen Sauli Niinistön elämäkertoja nimikirjoituksilla varustettuna. Kun hän hoitaa Ukrainan kriisin kuntoon, saan niistä hyvät rahat.
Katselen miestä kummeksuen. Miksi hän minulle tuollaista kertoo? Vastapäinen juttukumppani tarvitsee sähköpostiosoitteen, mihin hän voi lähettää ottamansa valokuvan vierustoveristani ja Ile Vainiosta.
Vierustoverini kaivaa tablet-tietokoneensa esille.
Valokuvan saatuaan hän alkaa esitellä minulle kuvakansiotaan.
– Kato tätä. Tiedätkö kuka siinä on?
Rocktoimittaja sai kiinteistöjohtajalta käyntikortin,
kiinteistöjohtaja sai rocktoimittajalta käyntikortin.
Näin tätä maata kehitetään!
Siinä patsastelee vierustoverini sekä Suomen presidentti Sauli Niinistö (kok).
– Katsos tätä. Tunnetko tätä miestä?
Tunnenhan minä. Siinähän on Suomen entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk).
Ei vittu ei saatana.
Katson miestä tarkemmin. Ei helvata sentään. Sehän hänen on pakko olla.
Valokuvissa siloposkisena esiintynyt mies on kasvattanut leppoisan kesäparran, mutta kyllähän tuo sama mies on.
Arton henkilöllisyys alkaa paljastua.
Hän on tietysti muutaman vuoden takaisessa vaalirahakohussa ryvettynyt kohuliikemies Arto Merisalo!

"Kun liikemies rahojaan kavereilleen jakaa, voi myöhemmin tulla kylmää kyytiä edestä ja takaa."

Pornotähti Tera Patrick tapasi
rocktoimittaja Nalle Östermanin.
Päätän käynnistää oman älypuhelimeni Facebook-sovelluksen.
– Katsos tätä, vinkkaan Merisalolle.
Kuvassa poseeraan amerikkalaisen pornotähden Tera Patrickin kanssa.
– Näyttää aivan Jasmin Mäntylältä, mies huokaa.
Tarjoan vielä toisen potretin liikemiehelle ihmeteltävksi, missä poseeraan miespuolisen pornotähden kanssa.
– No, mutta sehän on... Ronn Moss, Merisalo tokaisee.
Ei ole, vaan Ron Jeremy, virnistän.
Mitä opimme tästä? Pornotähtien kanssa on näemmä turvallisempaa poseerata kuin politiikkojen, ainakaan ei tarvitse pelätä joutuvansa tiilenpäitä lukemaan.
– Katsos tätä, jatkaa Merisalo esitelmäänsä. – Käytiin Raikun kanssa kymmenessä maassa kymmenen päivän aikana.
Raikku on tietysti iskelmälaulaja Rainer Friman, jonka kanssa Merisalo on viettänyt kesälomaa Keski-Euroopassa autoillen.
– Tiedätstä mistä tää on? Entä tää? Entä tää?
Eri kaupungit ja nähtävyydet vain vilisevät silmissä. Arto Merisalo on selvästikin maailmaa nähnyt mies.
– Mitä se Arto Merisalo oikein tekee täällä, rakas vaimoni kysyy ihmetellen, kun käännyn kauniimman sukupuolen puoleen.
Sanopa se, siinäpä se.
Toissa viikolla Runnirockissa, tällä viikolla televisiossa – peräti kahteen kertaan.
Varmaa on ainoastaan yksi asia.
Arto Merisalo is back!

"Kun liikemies kaivaa tietokoneen esiin, on tiedossa matka syviin vesiin."

Pornotähti Ron Jeremy tapasi
rocktoimittaja Nalle Östermanin.
Olen hämilläni tästä yllättävästä käänteestä. Minun on saatava tästä tapaamisesta jokin muisto jälkipolville. Valokuva ei ainakaan onnistu, sillä kun rakas vaimoni tarttuu järjestelmäkameraansa, kääntää Merisalo välittömästi kasvonsa poispäin.
Kohuliikemies ei tarvitse yhtään enempää julkisuutta kuin on jo tähän mennessä saanut.
Selitän vierustoverilleni, että kerran hän operoi myös musiikkimiesten kanssa, saattaa hänelle olla iloa käyntikortistani, jos hänen tuttavapiiriinsä kuuluva artisti on joskus saapumassa Turkuun keikalle.
Hän ottaa käyntikorttini vastaan ja kaivaa lompakostaan eri vaihtoehtoja. Sieltä hän löytää kortin, joka saattaa sopia minun edustukseen.
Käyntikortissa lukee Arto Merisalo, kiinteistöjohtaja.

Indica - Pahinta tänään

INDICAN soittaessa törmään saniteettialueiden kusipömpeleiden luona viiksekkääseen Metallica-paitaiseen mieheen, jolla tuntuu olevan paljon sydämellään meille muille virtsarakkoa tyhjenteleville festivaaliotuksille.
Jostakin syystä mies haluaa tietää, mistä olen kotoisin.
– Nyt tulee turpaan, ehdin ajatella.
Kerron rehellisesti, että olen syntyperäinen stadilainen, mutta muuttanut Turkuun savolaissyntyisen vaimoni kanssa kolme vuotta sitten.
– Turkulainen! Ai saatana! Saanko tarjota sulle kossua?
Eihän tällaisesta tarjouksesta tohdi kieltäytyä.
– Kippis!
Käy ilmi, että miehellä on maatalousalan yritys, jonka nimissä hän on suunnittelemassa juhlia työntekijöideen.
– Sinne pitäisi saada kunnon bändejä kuten Children of Bodom ja Klamydia.
Kysyn mieheltä, millainen budjetti hänellä olisi tapahtumalle.
– 50 000 euroa.
Eiköhän me sillä rahalla saada tapahtuma järjestymään, lupaan miehelle ojentaessani hänelle käyntikorttini, sillä nyt ollaan Runnilla, näillä hyvillä kunnilla. Yeah!

Runnirockissa Indica näyttää hyvältä.
mutta kuulostaa pahalta. Nyyh!
"Onko ollut rakkaat runnilaiset, hyvät miehet sekä naiset, supertunnelma? Kyllä, sen aistii, sen aistii, nimittäin täältä, nimittäin ollaan kaikki hyvältä päältä, nimittäin ollaan saavuttu oikeaan tunnelmaan. Siellä kaveri liikehtii niin kuin hän olisi ikuinen laveri päällä, täällä hyvällä säällä. Mutta, uskomattoman hieno partio on Indica! Kuulinko oikein? En kuullut vielä  Indica! Ja kolmas käsky  Indica! Kyllä, sieltä tulee Jonsu ja kaikki kaunottaret. Tervetuloa pyhälle Runnille, Indica!"

Voi Indicaa. Tänne he ovat saapuneet satojen kilometrien päähän pääkaupunkiseudulta Runnirockiin plakkarissaan kokoelma hienoja lauluja. Valitettavasti kappaleiden hienous ei välity umpisurkean miksauksen johdosta, vaan tuhnuiset soundit saavat yhtyeen kuulostamaan aloittelevalta demobändiltä. Näissä tunnelmissa on raadollista todeta, että aika tuntuu ajaneen Indican ohi.

Indica - Ikuinen virta

Indican jälkeen päätän ottaa älypuhelimeni käsiini ja soittaa sillä puhelun backstagelle Kotiteollisuus-yhtyeen keikkabussiin, jonka uumenista löytyy kansantaiteilija Jouni Hynynen.
Siellä Jouni leikkiikin parin pienokaisen kanssa, jotka ovat tulleet äitinsä kanssa sukuloimaan tähän maantiellä liikkuvaan laivaan. Jouni-setä kaivaa jostakin piilosta pienen suklaapatukan, jonka jakaa kristillisesti puoliksi pojalle ja tytölle kanssa.
"Kelaa, mä en pystynyt juomaan Jägermeisteria
15 vuoteen." Rocktähti näyttelee kiinnostunutta
kun rocktoimittaja selittää.
Minulle Hynynen tarjoaa kossua.
– Tässä on sellainen pilli, josta on tultava ääni, jotta huikka hyväksytään. Muuten pullosta täytyy juoda niin pitkään, kunnes ehto täyttyy.
Ei vittu ei saatana. Mitenköhän tässä nyt oikein käy?
Onnekseni tässä käy omalta kannaltani huomattavasti paremmin kuin kansantaiteilija Hynyselle Osmos Cosmos-yhtyeen Music Bros -studiolla vuonna 2007, jolloin Hynynen tuli ottaneeksi hörpyn madeiraa suoraan pullon suusta.
Sitä nimittäin seurasi useamman minuutin rykiminen ja kakominen, kun Hynynen taisteli suurempia voimia vastaan pitääkseen vatsalaukkunsa sisällön nahoissaan.
Huomaan Paranormaalin cd:n löytäneen tiensä Kotiteollisuuden keikkabussin istuinosaston pöydälle. Silkkaa ajattelemattomuuttani en tajua sillä hetkellä pummata levyä haltuuni. Sen sijaan kerron Hynyselle, kuinka näimme aiemmin illalla Neumannin katkokävelemässä saattajan kera Runnin kylpylähotellin parkkipaikalla.
– Sehän kuulostaa ihan Juice Leskisen loppuvaiheilta, Hynynen surkuttelee.
Rakas vaimoni harmittelee Hynyselle sitä, kuinka hän aikoinaan missasi Juicen viimeiseksi jääneen esiintymisen Tuuliajolla-kiertueen konsertissa Kuopiossa 20. elokuuta 2006, koska ei saanut kavereita mukaansa eikä huvittanut lähteä yksin.
– Minä olin sillä keikalla, Hynynen hiljentyy. – Oli se kyllä aika kammottavan näköistä, kun Juice lähti kuskinsa kanssa välittömästi autolla keikalta pois, niin ihmiset kantoivat väkisin auton ikkunasta Juicelle viiniä ja viinaa. Ei siinä voinut muuta tehdä kuin pudistella päätään.
Pertti Neumann vasemmalla
ja Erik Valkama oikealla.
Reilut kolme kuukautta myöhemmin Juice on kuollut, 24. marraskuuta 2006. Hän eli 56-vuotiaaksi.
Olemme hetkisen hiljaa. Kukaan ei keksi mitään sanottavaa.
– Kato, tuossa se nyt menee, Hynynen viittilöi ja osoittelee bussin ikkunasta alas.
– Neumann.
Rumpali Ville Siuruainen aloittaa kiihkeän kompin. Rytmi on tuttu Dingon vuonna 1984 ilmestyneeltä debyyttialbumilta Nimeni on Dingo.
– Kiilaa, minä ja Hynynen nyökkäilemme toisillemme.
– Aivan liian kiihkeästi kulkee.
Pudistelemme päitämme.
Neumann nousee portaita pitkin lavalle ja siirtyy mikrofonin ääreen kitara kaulassaan.
– Minä saavuin maailman rannikoilta, vuosikertaviineillä kastelluilta kallioilta...

Missä kunnossa Neumann oikein on? Mitä tapahtuu Ile Vainiolle? Kuka esiintyjistä poistetaan lavalta väkivalloin? Lue äärimmäisen dramaattinen loppuhuipennus rocktoimittaja Nalle Östermanin Runnirock-raportin päätösosasta! Ykkösosan voit lukea täältä!

Teksti & videot: Nalle Österman
Kuvat: Anita Hartikainen

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Sekoilua Iisalmessa, osa 1 - "Nyt ollaan Runnilla, näillä pyhillä kunnilla!"

Runnirock järjestettiin ensi kerran 2013.

Runnirock

15-16.8.2014

Runnin kylpylä, Iisalmi


"Nyt ollaan Runnilla, näillä pyhillä kunnilla."


Katson sivusilmällä vierelläni joraavaa farkkuasuista miestä, joka huutelee erilaisia sutkautuksia lavalla esiintyvälle bändille biisien välissä.
Hän on Ilkka "Ile" Vainio, AXR -levy-yhtiön päällikkö, armoton supliikkimies ja vuoden 2014 Runnirockin juontaja. Ilellä näyttää olevan ankerias housuissa, sen verran notkeaa herran polvi- ja lantiotyöskentely on.
Lavalla on MELROSE, Länsimäen lahja suomalaiselle rytmimusiikille, jota rock'n rolliksikin kutsutaan. Ilman Melrosea Suomi olisi tylsempi paikka. Ilman Melrosea Suomi olisi ehdottomasti tylsempi ja kuolleempi maa.

Melrose - The Chief

Melroselta on tulossa uusi albumi. Edellisestä on kulunut aivan liian monta vuotta. Nyt soi kappale nimeltään Rock'n Roll Cliché. Laulusta tulee jokunen tuttu kaveri Helsingin Kalliosta mieleen.
Melrose on onneksi kaikkea muuta kuin rock'n roll -klisee. Tiukka rockpumppu, joka vain kypsyy ja rouheutuu vanhetessaan. Tätä Länsimäen parasta viskiä on kypsytetty Tokelan tammitynnyreissä jo vuodesta 1981.

Melrose - One More Chance

"Kun ollaan Runnilla, ei tylsää ole edes nunnilla."

Kun kylänmiehet ja -naiset aina vaahtoavat siitä Tokelasta unohtuu helposti, miten paha pannuttaja Jami on. Ja millaisen selkärangan Roge luo eleettömällä bassotyöskentelyllään eläimellisen Tokelan vastapainoksi.
Roge on kuin AC/DC:n Malcolm Young ja Cliff Williams yhdessä ja samassa persoonassa.
Mutta kukas sieltä takavasemmalta lavalle ilmestyykään, farkkupaita hulmuten ja polvet täristen.
Hän on tietysti Ile Vainio, omassa täydessä persoonassaan.
 Ymmärrättekö, rakkaat kylänmiehet ja supernaiset, tämä tässä on Melrose, hyvät ystävät rakkaat, Melrosen kone ei koskaan sakkaa.
Ei saatana, pakko lähteä kaljalle.

Melrose - Tear Stained Letter

Olvin kolmostörppä maksaa täällä kuusi euroa. Se sisältää puoli litraa litkua. Se on ihan inhimillinen hinta suomifestareilla. Ennätys tältä kesältä on Ruisrockista. Siellä Koffin punainen tölkki kustansi kuusi euroa plus euron pantin.
Sitä litkua oli vain kolmasosalitran verran.
 Tuolla on Seppo, mennäänkö sinne, rakas vaimoni virkkoo.
Sepon läsnäolo Runnilla on jonkin sortin ihme. Mies sai sydämentahdistimen jo kolmekymppisenä, hiljattain sydän vaihdettiin kokonaan.
Sen päälle lyötiin päälle vielä aivoinfarkti.
 Puhe tulee vielä jotenkin hitaasti, mutta töitä pystyy jo tekemään ihan hyvin.
Seppo on työkseen toimittaja. Ajatus näyttää kuitenkin edelleen leikkaavan kuin partaveitsi.
 Melrosea tänne tultiin katselemaan ja kuuntelemaan. Tämä näyttää olevan erittäin hyvä keikka. Tätä nykyä pystyy harvemmin käymään keikoilla. Pelle Miljoona oli pari viikkoa sitten yllättävän kovassa iskussa Koljonvirran leirintäalueella.
Otan Olvista huikkaa ja imen punaisesta Marlborosta tervaa keuhkoihin. Runnirockin anniskelualueella saa tupakoida. Tämäkään ei ole näissä karkeloissa enää itsestäänselvyys.

"Mutta nyt ollaan Runnilla, näillä pyhillä kunnilla."

Ihmisiä alkaa pikkuhiljaa valua paikalle. Lavalle on nousemassa JANI JALKANEN & HÄNEN ORKESTERINSA.
Hänen orkesteri viittaa tietysti Jalkasen isään Kari Tapioon, joka nykyään taivaallisessa orkesterissa vaikuttaa.
Klabbi, joka ei eläessään ollut mikään rabbi.
Tuon keksin itse.
Ile täräyttää lauteille pitämään palopuhetta. Käyn hakemassa kaljan. Juon kaljan loppuun. Palopuhe jatkuu edelleen. Käyn hakemassa toisen kaljan. Palopuhe jatkuu edelleen.
Ei vittu ei saatana.
Lopulta lavalle saadaan myös Jani Jalkanen & Hänen orkesterinsa. Ohjelmatietojen mukaan ryhmä on Runnilla luvannut heittää kantri- ja rockhenkisen setin.
Miksi tämä partio esittää sitten munatonta ja tylsää nyyhkyiskelmää?
Pakko käydä taas kaljalla.

"Kun voi juhlia Runnilla messissä, ei ihmisen tarvitse elää stressissä."

Ile Vainio on näemmä päätynyt samaan johtopäätökseen kuin minä, sillä hän on lavalla taas.
Klabbi Jalkasen poika ja Hänen orkesterinsa poijaat katsovat virnuillen vierestä, kun levy-yhtiönsä setä hassuttelee.
On uuden palopuheen aika. Tarinaa Ilellä riittää. Kello tikittää. Viisi minuuttia menee. Puhetta tulee edelleen. Yritän tukkia monologin kaatamalla kurkkuuni kylmää eliksiiriä. Se auttaa tukkimaan korvakäytävät.
Noin kymmenen minuutin palopuheen jälkeen show voi jälleen jatkua. The show must go on.
Jani Jalkasen show'n Ile Vainio hakkaa kyllä 6-0, vaikka rykmentti hieman piristyykin Vainion tähtivierailun jälkeen.
Vahinko on ehtinyt jo tapahtua.
Ei näin, ei todellakaan näin.
Isänsä kääntyisi haudassaan, jos näkisi ja kuulisi, että Hänen nimissään tehdään näin lällyä löllöä.

Jani Jalkanen & Hänen orkesterinsa - Matka jatkuu

 Minulle on suuri ilo ja kunnia, kun saan olla juontamassa teille tätä Runnia.
Illan seuraavaa esiintyjää olen odottanut enemmän kuin Jeesuksen ylösnousemusta. Lavalle on nimittäin nousemassa LAURI TÄHKÄ Revohka-ryhmänsä kanssa.
Tätä kirjoittaessa minun on oikeastaan mahdotonta löytää oikeita sanoja ja superlatiiveja sille, kuinka hyvä Lauri Tähkä orkestereineen täällä Runnilla onkaan.
Olen mykistynyt.
Olen sanaton.
Tämä on pyhä hetki.
Minun on pakko hiljentyä.
Minun on pakko vain kiltisti elää siinä tietoisuudessa, että Lauri Tähkä saattaa hyvinkin olla tämän hetken paras kotimainen viihdeartisti ja estraditaiteilija.
On jotenkin lohduttavaa ajatella, että kun Danny, Hector, Tapani Kansa ja kumppanit päättävät jonakin päivänä ripustaa työvaatteet lopullisesti naulaan, meillä on Lauri Tähkän kaltaisia viihdyttäjiä, jotka pyrkivät tarjoamaan parhaimman mahdollisen konserttielämyksen kaikille niille katsojille, jotka ovat saapuneet katsomaan häntä ja yhtyettään.

Lauri Tähkä & Revohka - Pyyhi kyynelees

Näin ensimmäisen kerran Lauri Tähkän elävänä Tavastia-klubilla maaliskuussa 2010, kun hän teki viimeisiä keikkojaan Elonkerjuu-yhtyeensä kanssa. Silloin vielä ei tiedetty lopun olevan lähellä. Se elämys oli lähempänä hurmoshenkistä herätyskokousta kuin rock-konserttia Suomen pyhimmällä rock-klubilla, Tavastialla.
Se oli uskomaton ilta. Sen illan jälkeen en ihmetellyt ollenkaan, kun tapasin ihmisiä, jotka kertoivat käyneensä katsomassa Latea ja Elonkerjuuta 15-16 kertaa.
Koitti kuitenkin päivä, jolloin tämänkin joukkion tarina päättyi. Tiet erkanivat yhdellä sähköpostiviestillä.

Lauri Tähkä & Revohka - Hetkeksi en sulle rupia

"Onneksi Runnilla ei tarvitse yksin olla, eihän sitä kestä henki eikä polla."

Kun Lauri Tähkän ensimmäinen soololevy Polte oli ilmestymässä, olin halukas arvostelemaan sen Rumba-lehteen. Kävi kuitenkin niin ikävästi, ettei levy-yhtiöstä haluttu tuota äänitettä minulle postittaa. Ilmeisesti siellä kuviteltiin arvosteluni mahdollisesti vahingoittavan Tähkän uraa.
No, kun tuo levy lähetettiin Rumban toimitukseen arvosteltavaksi, postitti toimitus sen minulle. Käyhän se näinkin.
Minä annoin levylle täydet viisi tähteä.
Haastattelua oli tässä tilanteessa kuitenkin turha toivoakaan.

Lauri Tähkä & Revohka - Kanssas minne vaan

Kun sitten eräänä iltana kauniina istun Voice of Finlandin kakkoskauden jatkoilla Bryggmans-ravintolassa rakkaan vaimoni ja Wallu Valpion kanssa, koen elämäni yllätyksen, kun yhtenä tuomarina ohjelmassa operoinut Lauri Tähkä ilmestyy seuraamme.
 Terve Nalle, Lauri.
Kättelemme. Käy ilmi, että Lauri on lukenut arvosteluni Rumba-lehdestä. Hän on ollut otettu.
 Riku Mattila (levyn tuottaja - kirj.huom.) soitti mulle ja kertoi, että Rumbasta tuli viisi tähteä. Sanoi, että tää toimittaja tajusi tän jutun.
Niin tajusin. Tajusin ihan täysin. Tajusin sen, että kun mitta tulee täyteen, on aika nostaa kytkintä ja tehdä muutos.

Lauri Tähkä & Revohka - Puolikas

Seuraavaksi Late nosti kytkintä Voice of Finlandista. Tämän jälkeen ilmestyi Laten kakkosalbumi Hurmaan, joka oli omissa kirjoissani viime vuoden kovin kotimainen sävelteos.
Sen tiimoilta saatiin lopulta puhelinhaastattelukin järjestymään.
 Et sä pysty hyvää levyä vuodessa tekemään, kyllä se koko työ sen kaksi vuotta vie, Late kertoi.
On ilahduttavaa tuntea artisti, jolla on riittävästi älyä ja kunnianhimoa tehdä ikäviäkin ratkaisuja, jos työ ja oma henkinen jaksaminen sen vaatii.
Tietysti uuden bändin sisäänajo vie sen oman aikansa. Kun näin Tähkän Revohkan viime syksynä Turun Logomossa konserttisalikiertueella, oli bändi parhaimmillaan maaginen, huonoimmillaan laivayhtiön viihdeorkesterin kuuloinen.
Runnilla viihdeorkesterista ei ole enää tietoakaan.

Lauri Tähkä & Revohka - Saat syttymään

"Jos haluat parantaa elämääsi tunnilla, käy katsomassa Lauri Tähkää Runnilla."

Näkemistäni ja kokemistani Lauri Tähkän keikoista tämä on varmasti paras. Kolmas kerta toden sanoo. Klubikeikan ja konserttisalin jälkeen isolla festivaaliestradilla noin 3000 hengen edessä Tähkä on näköjään parhaimmillaan.
Suurella festivaalilavalla hänen lavaenergiansa ja ammattitaitonsa pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun hän saa hyppiä, pomppia, juosta ja kätellä eturivin yleisöä turva-aidan takaa tämän tästä.
Festivaalille Late voi kehitellä myös menevän festivaaliohjelmiston, johon voi poimia meneviä helmiä koko uraltaan. Väliin mahtuu myös niitä romanttisempiakin hitureita, mutta niiden aikana voi käydä vaikka kusella tai hakemassa uuden Olvin.
Juo Olvia, niin sinun ei tarvitse kätellä kolvia.

Lauri Tähkä & Revohka - Polte & Pauhaava sydän

Ja Runnilla Lauri Tähkä saa suurimman kohteliaisuuden, jonka hän voi koko urallaan kuulla ikinä koskaan missään.
– Kyllä se Lauri Tähkä oli itse asiassa yllättävänkin hyvä, rakas vaimoni toteaa minulle Laten keikan jälkeen.
Niinhän minä olen koko ajan sanonut!
Kaljateltassa luukuttaa vielä kuopiolainen ramopunk-orkesteri PSYKOTERAPIA. Tämähän kuulostaa hyvältä! Oikein mainio tuttavuus! Pankaa nimi mieleen!
HALOO HELSINKI tuntuu Lauri Tähkän vyörytyksen jälkeen antikliimaksilta. Varsinkin, kun bändi aloittaa keikkansa jollakin akustisella sovituksella nimikkokappaleestaan Haloo Helsinki. Vaikutelma on kuin Katri Helena esittämässä Slayeria.
Jo lähtötasolla täysin pystyynkuollut ajatus.
Samalta tuntuu Haloo Helsinki -laulun akustinen sovitus. Räväkkä menopala ja keikan aloitus on raiskattu muotopuoleksi torsoksi, jota ei edes pelasta siitä jatkuva hittiputki.

"Jos haluat pilata keikkasi kunnolla, raiskaa keikkasi aloituslaulu Runnilla."

Elli jääköön huutamaan äänensä käheäksi ja päänsä punaiseksi, minä päätän hakea kyrsän ja mennä nukkumaan.

Psykoterapia - Hyppää kanavaan

Miten Nallen yö jatkuu? Muistaako toimittaja seuraavasta päivästä mitään? Missä kunnossa Dingon Pertti Neumann oikein on? Onko Ile Vainiosta juontajaksi enää lauantaina? Entä miten vaalirahakohussa ryvettynyt liikemies Arto Merisalo liittyy tähän kaikkeen?

Näihinkin kuviin ja  kysymyksiin palataan rocktoimittaja Nalle Östermanin Runnirock-raportin kakkososassa!


torstai 14. elokuuta 2014

Joskus äänekäs meuhkaaminen kannattaa (aina)

Oletko olemassa jos kukaan ei kuule tai näe?
"Onneks olkoon. Sun blogi konkretisoitu just äsken Ylen aamu tvssä. Rane oli haastattelussa ja toi alkaa olemaan viimenen niitti sille, et Aurinkoon tärähtää kovaa. Ja tuleva lätty kans. Sun kirjotuksella oli kiistatta iso vetoapu."
Tällaisen kommentin sain tänä aamuna eräältä Facebook-ystävältäni yksityisviestinä  pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

On kulunut kahdeksan päivää aikaa siitä, kun julkaisin keskiviikko-aamuna 6. elokuuta 2014 kirjoituksen tässä blogissa otsikolla "Kannattaako musiikista kirjoittaminen enää?" Yllätyksekseni siitä on muodostunut tämän blogin luetuin teksti reilulla 37 000 kilkkauksellaan.

Siinä pohdin kirjoittamisen mielekkyyttä, jos tekstit kaikuvat kuuroille korville ja sokeille silmille tyhjyyteen, kun monikansallisten levy-yhtiöiden isot nimet varastavat kaiken mediahuomion.

Kirjoituksessani toin esille myös konkreettisen tapauksen elävästä elämästä siteeratessani parisen viikkoa aiemmin käymään Facebook-keskustelua Atomirotta-yhtyeen kitaristin Rane Raitsikan kanssa, jonka uuden bändin ensisingleä Aurinkoon oli tarjottu radioihin soitettavaksi.

– Radiot ei kuulemma haluu oikeen soittaa sitä. "Hyvä biisi, ite tykkään ja kuuntelen, mut ei voi laittaa soittolistalle, koska siinä lauletaan pankkiryöstöistä." Funtsaa, Härmässä ei saa edes kertoo tarinoita, Rane päivitteli.

Totesin, että Atomirotan kannattaisi levyttää Warnerin kaltaiselle isolle levy-yhtiölle, niin silloin varmasti muuttuisi ääni kellossa.

Blogipostauksen julkaisun jälkeen alkoi tapahtua  ainakin jotain.

Perjantai 8.8.: YleX valitsee Atomirotan Aurinkoon-kappaleen seuraavan maanantain 11.8. Rytmibarometri-äänestykseen.

Lauantai 9.8.: Klaus Flaming soittaa Aurinkoon -kappaleen Radio Rockilla.

Sunnuntai 10.8.: Pyhitetty lepopäiväksi.

Maanantai 11.8.: Aurinkoon on YleX:n Rytmibarometri-äänestyksessä, missä 91% äänestäjistä peukuttaa sitä ylös.

Tiistai 12.8.: YleX:n toimittaja Juhani Kenttämaa valitsee Aurinkoon-kappaleen tehosoittoon Uuden musiikin iltavuoroon.

Keskiviikko 13.8.: Atomirotta saa yllätyskiinnityksen Tavastia-klubille seuraavan viikon lauantaiksi 23.8.2014.

Torstai 14.8.: Atomirotan kitaristi Rane Raitsikka on haastateltavana Ylen Aamu-tv:ssä klo 8.48.

Sattumaako?

Mene ja tiedä, ehkä musiikista kirjoittaminen kannattaa sittenkin. Jos ei rahasta, niin ainakin rakkaudesta hyvään musaan.

Ehkä tässä on syytä alkaa pitää enemmänkin ääntä ja meteliä epäkohdista, joihin musiikkibisneksessä törmää, jos tulokset ovat näin lupaavia. Liittykää joukkoon!

Huomenna perjantaina 15. elokuuta selviää, onko Aurinkoon viikon peukutetuin kappale YleX:llä.

Gadgetissa oli virhe