maanantai 11. elokuuta 2014

Artisti, tästä syystä et pääse televisioon

"Ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa, oi jospa
olisit saanut olla muu-kaa-naa..."
...paitsi ellet satu levyttämään Warnerille, Universalille tai Sonylle.


Tuossa viime viikolla kirjoitin tähän blogiin suomalaisen musiikkiteollisuuden tilasta vuonna 2014 tiistaina ja sunnuntaina. Siinä ensimmäisessä tekstissä sivusin tv-kanava Nelosen supersuositun Vain elämää -musiikkiohjelman artistivalintoja, jotka tuntuvat faktojen valossa melko yksipuolisilta kun ajatellaan, kenelle nämä sinänsä upeat ja lahjakkaat artistit oikein levyttävät.

Asian laitahan ei aina ole ollut näin. Muistelen edelleen lämmöllä MTV3:n päivittäistä musiikin makasiiniohjelmaa Jyrkiä, missä rocktoimittajannekin kaltaiset retkut pääsivät näyttämään kykynsä ajankohtaisesta populaarimusiikista kiinnostuneille nuorille  ja miksei vähän varttuneemmillekin.

Jyrkiä esitettiin reilut kuusi vuotta, syyskuusta 1995 joulukuuhun 2001. Jyrkistä tutuiksi tulivat muun muassa sellaiset hahmot, kuten Mikko Silvennoinen, Marika Makaroff, Raymond Ebanks, Jaana Pelkonen, Mikko "Peltsi" Peltola, Katja Ståhl, Veeti Kallio, Joonas Hytönen, Heta Hyttinen, Tea Khalifa, Jussi Heikelä sekä Antti "Pizza" Pekkarinen.

Eräistä heistä on kuultu myöhemminkin.

Jyrki ei katsonut karsaasti pienempiäkään artisteja, vaan suhtautui kaikkiin esiintyjiin ennakkoluulottomasti, suopeasti ja tasapuolisesti. Jyrkiin et tarvinnut levytyssopimusta tai hirveää säätöä, yleensä soitto ja yli-innokas supliikki sekä hehkutus riittivät lunastamaan paikan mainostelevisiosta. Ei tällaisia musiikkiesityksiä enää näe televisiosta, kuten vaikka tämä Andy McCoyn haastattelu, tämä Apulannan live tai kuten The 69 Eyesin ja Smackin edesmenneen laulajan Clauden yhteistyö todistavat.

Ehei, nykyään kaiken pitää olla mahdollisimman salonkikelpoista, sliipattua ja steriiliä.

Itse pääsin esiintymään Jyrkiin kokonaiset kolme kertaa, Gandalfin, Dropzonen sekä Mystery City 5 -kokoonpanon kanssa, joka oli Hybrid Childrenin laulaja-kitaristi Jassen, L.A.M.F.:in kitaristin Stonen, The 69 Eyesin kitaristin Bazien, Lehtivihreiden Jani "Päällikkö" Törmälän ja meikäläisen tribuutti Hanoi Rocksille, joka siinä vaiheessa oli bändinä ehtiyt maata manan majoilla jo kymmenisen vuotta.

Jopa meikäläinen pääsi Jyrkiin keikalle perjantaina 26.7.1996, kelatkaa!

Uskon, etten ole ainoa musiikkityöläinen ja kuluttaja, jossa Jyrki herättää iloisia ja lämpimiä väristyksiä edelleen.

Jyrkin jälkeen vastaavaa makasiiniohjelmaa ei Suomen maassa ole nähty. Ehkä nyt olisi jo vihdoin aika herätä unesta ottaen huomioon, millaiset musiikkiohjelmat ovat ruudun vallanneet.

Seuraavassa listaan jonkin verran artisteja ja levy-yhtiöitä, joille nämä levyttävät. Jos artistilla on kytkös monikansalliseen levy-yhtiöön, olen alleviivannut sen. Voin kertoa teille, niitä alleviivauksia on melkoisesti.

Jopa Dingon Pertti Neumann (vas) sai platinalevyn
Warnerin toimitusjohtajalta Niko Nordströmiltä
Vain elämää -ohjelmasta (Kuva: Kari Martiala).
Palataan siihen Vain elämää -ohjelmaan, mistä lumipallo lähti pyörimään.
Vain elämää 1. tuotantokausi (2012):
Erin (Warner)
Kaija Koo (Warner)
Katri Helena (Warner)
Jonne Aaron (Warner)
Cheek (Warner)
Neumann (Warner ja KHY Suomen musiikki)
Jari Sillanpää (AXR, nyk. Warner)
Ei yllätä, että Warnerin artistit jylläävät Vain elämää -ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella, sillä onhan yhtiö sitoutunut julkaisemaan myös ohjelmaformaatista syntyvät äänitteet.

Ne ylittävätkin kaikki myyntiennätykset tällä vuosituhannella, sillä 1. tuotantokauden Vain elämää- (177 972 myytyä cd:tä) ja Vain elämää jatkuu  (110 792) -kokoelma-cd:t ovat viimeisten tietojen mukaan myyneet tähän mennessä huimat 288 764 kappaletta.
2. tuotantokausi (2013):
Anna Abreu (Warner)
Laura Närhi (Warner)
Maarit Hurmerinta (Sony)
Ilkka Alanko (Sony)
Jukka Poika (KHY Suomen musiikki)
Pauli Hanhiniemi (Universal)
Juha Tapio (Kaiku, Warner ja Universal)
Toiselle tuotantokaudelle saadaan Warnerin lisäksi artisteja myös kahdelta muulta monikansalliselta yhtiöltä, eli Universalilta ja Sonylta.

Koska KHY Suomen Musiikin pyörittäjä Kari Hynninen tunnetaan komeasta urastaan muun muassa Universal-yhtiön kotimaisena tuotantopäällikkönä, on hän varmasti saanut niin Neumannin kuin Jukka Pojankin ohjelmasarjaan helpommin kuin joku tuntemattomampi toimija.

Vasemmalla Sony Musicin entinen toimitusjohtaja
Kimmo Valtanen, joka toimii nykyään Universalin
markkinointijohtajana. Oikealla Universalin toimari
Jarkko Nordlund (Kuva: Marmai).
Vaikka Juha Tapio levyttää tätä nykyä Rafaelin enkeli -hitistään tunnetun Pekka Ruuskan Kaiku-yhtiölle, jakelee yhtiön levyjä Universal. Aiemminhan Tapio on levyttänyt Warnerille.

Ruuska puolestaan aloitti Warner Music Finland Oy:n kotimaisen musiikin tuotantopäällikkönä 1994, missä toimi 13 vuotta, kiinnittäen tänä aikana yhtiölle muun muassa The Crashin, The Rasmuksen, Maija Vilkkumaan, Zen Cafen, Pikku G:n, Jenni Vartiaisen, Johanna Kurkelan ja juuri Juha Tapion.

Vain elämää -ohjelman 2. tuotantokausi ei ole samankaltainen myyntimenestys kuin avauskausi, kun ohjelmasarjasta koostettuja kokoelma-cd:itä myydään reilut satatuhatta kappaletta vähemmän, yhteensä 180 067 myytyä cd:tä (97 220 + 82 847).
3. tuotantokausi (2014): 
Jenni Vartiainen (Warner)
Samuli Edelmann (Warner)
Vesa-Matti Loiri (Warner)
Paula Vesala (Sony)
Toni Wirtanen (Päijät-Hämeen Sorto & Riisto)
Paula Koivuniemi (Warner)
Elastinen (Sony ja Rähinä)
Syyskuussa alkavalle sarjan kolmannelle tuotantokaudella onkin näemmä päätetty pelata varman päälle, kun ohjelmaan on haalittu Vartiaisen, Loirin, Vesalan, Koivuniemen, Edelmannin ja Wirtasen kaltaisia supertähtiä. Elastisen rooli on luoda hyvää henkeä ja spirittiä ohjelmaan, mistä hän tuli tunnetuksi jo Nelosen The Voice Of Finlandin tähtivalmentajana. Nähtäväksi jää, kuinka paljon tämän tuotantokauden levyt myyvät.

Warnerin toimitusjohtajan Niko Nordströmin kelpaa
hymyillä, sillä hän on juuri saanut kiinnitettyä
yhtiölle Jooa Salmisen (Kuva: MTV3).
Kolmen tuotantokauden jälkeen 21 solistista 13 tulee Warnerilta, 4 Sonylta, 2 KHY Suomen Musiikista, 2 Universalilta ja 1 Päijät-Hämeen Sorrosta ja Riistosta. Kokonaan monikansallisen kolmikon ulkopuolelta tulee vain Apulannan Toni Wirtanen.

Ehkä minä olisin jättänyt tämän asian luotaamisen sikseen. Sattui kuitenkin käymään niin hassusti, että kun eilisiltana tutkailin blogini statistiikkoja, silmäni osuivat Joni Renko -nimisen blogistin verkko-osoitteesta saapuvaan liikenteeseen.

Linkkiä klikatessani avautui Rengon syväluotaus  mistä löytyi linkitys myös omaan blogiini, kiitos siitä!  missä hän pureutuu toiseen television musiikkiohjelmaan, eli syyskuussa Ylen TV2:lla alkavaan We Want More -ohjelmasarjaan, jossa paluun parrasvaloihin tekevät viisi ysäribändiä.

Universalin Jarkko Nordlundin
kelpaa hymyillä, sillä peräti kolme
(3) We Want Moren bändiä tulee
hänen tallistaan (Kuva: Iltalehti).
Kirjoituksensa alussa Renko kysyy, mitä yhteistä on Vain elämää-ohjelmalla ja 13.9. alkavalla We Want More-sarjalla todeten, että päällisin puolin ei juuri mitään. Myöhemmin blogistani inspiroitunut Renko kokeilee Vain elämää -listaukseni pohjalta, mistä We Want Moren artistivalinnat oikein ovat kotoisin.
We Want More, 1. tuotantokausi, Yle (2014):
Kwan (Universal)
Miljoonasade (Warner)
Don Huonot (Sony, Universal)
Neon 2 (Sony)
Mascara (Polydor, Universalin tytäryhtiö)
We Want Moren viidestä artistista kaikki tulevat monikansallisilta levy-yhtiöiltä!

Inspiroiduin niin paljon Rengon blogista, että päätin ottaa tarkempaan syyniin muutaman viime vuoden television musiikkiohjelman. Päätin jättää Ylen euroviisukarsinnat  eli Uuden musiikin kilpailun  listoilta pois, niissä kun artistit pääsevät kisailemaan avoimen sävellyskilpailun kautta. No, voimmehan me silti nopeasti katsastaa, mitä artisteja Suomesta on viiden viime vuoden aikana lähetetty viisuihin.
2010: Kuunkuiskaajat (Magnum Music)
2011: Paradise Oskar (Warner)
2012: Pernilla Karlsson (ei levy-yhtiötä)
2013: Krista Siegfrids (Universal)
2014: Softengine (Sony)
Näyttäisi siltä, että Euroviisuihin voi päästä ilman suurenkin levy-yhtiön tukea.

Entäs sitten nämä muut, mitä näitä nyt on  Kuorosota, Tähdet Tähdet ja The Voice Of Finland?
Kuorosota, 1. tuotantokausi, Nelonen (2009):
Irina, Heinola (ohjelman aikaan EMI, nyk. Ratas/Sony)
Kristiina Wheeler, Tampere (Universal, nyk. Sony)
Marion Rung, Helsinki (AXR, nyk. Warner)
Mikki Kauste (Egotrippi), Espoo (KHY Suomen musiikki)
Timo Kotipelto (Stratovarius), Lappajärvi (Edel, nyk. EarMusic)
Veeti Kallio, Salo (Universal)
Monikansalliset jylläävät täälläkin, kuten vielä viime vuosikymmenellä monikansallisiin suuryhtiöihin lukeutunut vuonna 1931 perustettu EMI. Sittemmin yhtiön silloinen omistaja, amerikkalainen rahoitusyhtiö Citigroup ilmoitti marraskuussa 2011 myyvänsä EMI:n levymerkit Universalille ja musiikkikustannustoiminnnan Sonyn johtamalle ryhmälle. Näin neljästä tuli kolme.

Nykyään EMI:n Suomen haarakonttorin verkko-osoite ohjaa Universalin sivuille.

Edel Records Finland Oy (ent. K-Tel) oli puolestaan suomalainen levy-yhtiö, joka tuotti kotimaista musiikkia ja toimii monien ulkomaisten levymerkkien edustajana Suomessa. Suomen Edelin emoyhtiö oli saksalainen Edel Music AG.

Ile Vainion (vas) ja Niko Nordströmin kelpaa hymyillä, kun
Vainio sai myytyä AXR:n Warnerille (Kuva: Iltamakasiini).
Vuonna 2010 Playground Music osti Edelin Suomen toiminnot. Samanaikaisesti Playground myi Edelin kotimaisen katalogin uudelle AXR Musicille.

Helmikuussa 2014 Ilkka "Ile" Vainion johtama AXR myytiin Warnerille.

Kuorosodan ensimmäisestä tuotantokaudesta näkee, ettei monikansallisen yrityskolmikon hallinta suomalaisesta musiikkikentästä ole tuolloin vielä paisunut nykyisiin mittoihinsa.

Ensimmäisen tuotantokauden voittajaksi nousi Edelin Timo Kotipelto.
Kuorosota, 2. tuotantokausi, Nelonen (2010):
Sani, Hämeenlinna (EMI, nyk. Turenki Records)
Kristiina Brask, Leppävirta (Warner)
Vicky Rosti, Vantaa (Edel, nyk. Universal)
Sebastian Rejman (The Giant Leap), Helsinki (EMI)
Marco Hietala (Tarot, Nightwish), Kuopio (Universal, Spinefarm-alamerkillä)
Ilkka Alanko, Joensuu (EMI, nyk. Ratas/Sony)
Ohjelman toisella tuotantokaudella puolet solisteista tuli EMI:ltä, Vicky Rostin ollessa ainoa riippumattomampi artisti. Voittajaksi nousi EMI:n Ilkka Alanko.
Kuorosota, 3. tuotantokausi, Nelonen (2010):
Suvi Teräsniska, Oulu (Warner)
Meiju Suvas, Vantaa (Universal)
Emma Salokoski, Helsinki (Texicalli, nyk. Warner)
Pete Parkkonen, Pihtipudas (Sony, nyk. Warner)
Olli Herman (Reckless Love), Kuopio (Universal)
Aste, Lahti (Warner, nyk. Monkey Records)
Kolmannella tuotantokaudella niin Warner kuin Universal saivat kaksi artistia ohjelmaan kumpikin, Emma Salokosken ollessa ainoa riippumattomampi artisti. Nykyään hänkin levyttää Warnerille.

Voittajaksi nousi Warnerin Suvi Teräsniska.

Sittemmin Aste on saanut lähtöpassit Warnerilta ja perustanut oman The Monkey -nimisen levy-yhtiön. Tästä syystä ette tule kuulemaan Asteestakaan juurikaan enää  ellei hän sitten päätyisi jonakin päivänä takaisin monikansallisen yhtiön talliin.
Syksyn Sävel, MTV3 (2011):
Emma Salokoski (Texicalli, vuodesta 2012 Warner)
Janne Raappana (EMI)
Jari Sillanpää (AXR, nyk. Warner)
Juha Tapio (Kaiku/Universal)
Kaija Koo (Warner)
Kristiina Brask & Häppölä (Warner)
Martti Saarinen (Sony)
Mikki Kauste (KHY Suomen Musiikki)
Puhuva Kone (Rähinä)
Stina Girs (Sony)
Suvi Isotalo (Sound Of Finland)
Tommi Läntinen (Universal)
Monikansalliset suuryhtiöt ovat melko hyvin edustettuina myös Syksyn sävelessä, 12 kilpailijasta puolet lukeutvat suoraan näihin yhtiöihin, muutama muu välillisesti.

Voittajaksi valikoitui AXR:n Jari Sillanpää kappaleellaan En se olla saa.
Kuorosota, 4. tuotantokausi, Nelonen (2011):
Kaija Koo, Tuusula (Warner)
Jussi Selo (Uniklubi), Hämeenkyrö (Sony)
Hanna Pakarinen, Lappeenranta (Sony)
Ressu Redford, Turku (Sony)
Jonsu (Indica), Espoo (Nuclear Blast, vuosina 2002-2009 Sony)
Mr. Lordi, Rovaniemi (Sony)
Kuorosodan neljäs tuotantokausi on Sonyn juhlaa: kuudesta artistista neljä tulee suoraan Sonylta ja Indican Jonsukin oli tätä ennen tehnyt Sonyssa miltei vuosikymmenen mittaisen uran.

Neljännen tuotantokauden voittajaksi selviytyi Uniklubin Jussi Selon johtama Hämeenkyrön kunta. Ohjelman 2. joulukuuta 2011 esitetyn finaalin kulisseista minulle on kuitenkin kantautunut pyytämättä ja täytenä yllätyksenä aikoinaan väite, jonka todenperäisyydestä minulla ei ole takeita. Suhtautukaa seuraavaan väitteeseen siis varauksella.

Näin iloisesti sinua morjestaa Ile Vainio
(Kuva: Iltalehti).
Tämän väitteen mukaan vielä viisi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä Mr. Lordin johtamalla Rovaniemellä olisi ollut roima johto. Loppumetreillä Hämeenkyrö nousi kuulemma Rovaniemen ohi Hämeenkyrön kunnan sijoitettua 5000 euroa Selon ja Hämeenkyrön voittoon.

En ole tutkinut tätä väitettä sen enempää, se on taloustoimittajien tehtävä. Vaan jos tällainen investointi on tehty, uskoisi Hämeenkyrön kunnan vuoden 2011 taloustiedoista ja kirjanpidosta löytyvän mystinen 5000 euron markkinointikulu. Siitä vain tonkimaan.
The Voice Of Finland, Nelonen (2011-2012):
Michael Monroe (Universal)
Lauri Tähkä (Universal)
Paula Koivuniemi (Warner)
Elastinen (Sony ja Rähinä)
Nämä pitkän linjan musamiehet (vasemmalta Wemppa
Koivumäki, Epe Helenius ja Gabi Hakanen) perustivat
vuonna 2009 Ratas Musicin ja möivät sen syyskuussa
2012 Sony Musicille. Aiemmin Suomen EMI:n
toimitusjohtajana toiminut  Koivumäki on
nykyään Sonyn toimari (Kuva: Ratas).
The Voice Of Suomi alkoi pyöriä Nelosella marraskuussa 2011. Toisin kuin joku saattaa ajatella, eivät ohjelman tärkeimmät hahmot ole muutaman minuutin välein vaihtuvat laulajat vaan jo valmiksi tunnetut ja isoille levy-yhtiöille levyttävät tähtivalmentajat.

Siinä he punaisissa tuoleissaan tekevät itseään tunnetuksi uusille sukupolville, jotka myöhemmin voivat käydä tutustumassa näiden mukavien artistien tuotantoon joko Spotifyssä, markettien levyosastoilla tai keikkalavoilla. Tällä kokoonpanolla mentiin kaksi tuotantokautta.

Ensimmäisen The Voice Of Finlandin voitti Mikko Sipola, toisen Antti Railio. Palkinnoksi he saivat levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Nyt tämä kaksikko on jo lähestulkoon vaipunut unholaan.
Syksyn Sävel, MTV3 (2012):
Mariska (Sony)
Yölintu (Warner)
(Poko Rekords 1981-2011, vuodesta 2012 Ratas/Sony)
Tuuli (Warner)
Topi Saha (Warner)
Marita Taavitsainen (Sony)
Laura Voutilainen (Universal)
Kalle Kaaja & Kulkukoirat (EMI)
Jesse Kaikuranta (Universal)
Anneli Mattila (Sony)
Aikakone (Helsinki Records, aiemmin Sony BMG)
Costello (Highlight Records)
Tässä monikansallisilla alkaa olla jo aika vahva edustus. Aikakone loi menestyksekkään uran aikoinaan Sony BMG:llä, Costello puolestaan tunnetaan parhaiten pitkästä taipaleestaan Popedan kitaristina. Ohjelman 12 solistista 10 tulevat suoraan monikansallisista.

Voittajaksi valikoitui Universalin Jesse Kaikuranta kappaleellaan Järjetön rakkaus.
Syksyn Sävel, MTV3 (2013):
Markku Aro (Sony)
Neljänsuora (Warner)
Freeman (Universal, Johanna-alamerkillä)
Stig (Warner)
Muska Babitzin (omakustanneartisti)
Pate Mustajärvi (Sony)
Antti Railio (Universal)
Kake Randelin (Sony)
Ressu ja Jussi (Sony)
Milana Misic (Turenki)
Suvi Teräsniska (Warner)
Virve Rosti (Universal)
Kuten edellisvuonna, 12 laulajasta 10 oli monikansallisilta: neljä Sonylta ja kolme kumpanenkin Warnerilta ja Universalilta.

Voittajaksi kruunattiin Warnerin Suvi Teräsniska kappaleellaan Täydellinen elämä.

Tuskin kukaan odotti, että Muskan kaltainen omakustanneartisti olisi käärinyt voiton kotiin.
The Voice Of Finland, Nelonen (2013-2014):
Michael Monroe (Universal)
Anne Mattila (Sony)
Mira Luoti (Sony)
Elastinen (Sony ja Rähinä)
The Voice Of Finlandin kolmannelle tuotantokaudelle ilmaantui uusia kasvoja, kun Lauri Tähkä ja Paula Koivuniemi saivat tarpeekseen. Näin ohjelmasta tuli Universalin sijasta Sonyn edustajien juhlaa.

Kolmannen tuotantokauden voittajaksi leivottiin Siru Airistola. Kuka?
Tähdet Tähdet, MTV3 (2014):
Jari Sillanpää (AXR, nyk. Warner)
Vicky Rosti (Universal)
Olli Herman (Universal)
Diandra (Universal)
Timo Rautiainen (Universal)
Irina (Ratas/Sony)
Laura Pyrrö (Fantastico Music)
Stig (Warner)
Vuoden alussa Maikkari toi ruutuun jälleen uuden musakisan. Tässä ohjelmassa tähtiartistit pantiin puolestaan humputtamaan ja esittämään eri tyylejä erittäin viihdyttävästi, kuten Jari Sillanpää oopperaa ja Diandra Led Zeppeliniä.

Laura Pyttöä lukuun ottamatta kaikki artistit tulevat Sony-Warner-Universal -akselilta, etupäässä Universalilta (4).

Ohjelman finaali olikin kahden kauppa, Universalin Diandran ja Warnerin Jari Sillanpään. Yleisöäänestyksen voiton vei Warner, joka sai kieltämättä vetoapua Jari Sillanpään pitkästä urasta.

Seuraavia musiikkiohjelmia ei tarvitse enää odottaa pitkään, kun kanaville tärähtävät Ylen We Want More, Nelosen Vain elämää sekä Maikkarin Elämä lapselle -hyväntekeväisyyskonsertti. Katsotaanpa, ketkäs siellä oikein ovat tällä kertaa levittämässä positiivista energiaa.
Lastenklinikoiden Kummit ry:n MTV3-kanavalla televisoitava Elämä lapselle -konsertti keskiviikkona 17. syyskuuta 2014:
Anna Abreu (Warner)
Aurora (Sony)
Benjamin (Warner)
Haloo Helsinki (Sony)
Isac Elliot (Sony)
Jannika B (Sony)
Jenni Vartiainen (Warner)
Jeremy Folderol (Warner)
JVG (PME Records, Warner jakelee ja markkinoi)
Karri Koira (Monsp)
Kliff (Warner)
Mikael Gabriel (Universal)
Pete Parkkonen (Warner)
Robin (Universal)
Vain monikansallisten levy-yhtiöiden artistit saavat
harjoittaa hyväntekeväisyyttä televisiossa
Suomessa (Kuva: MTV3).
Ohhoh, kuinkas näin nyt kävikään, että suomalaisista artisteista ainoastaan monikansallisille levy-yhtiöille levyttävät artistit osaavat tehdä hyvää!?! 14 esiintyjästä 7 tulee Warnerilta, 4 Sonylta ja 2 Universalilta. Ainoastaan Monspille levyttävä Karri Koira on säännön vahvistava poikkeus.

Aurora, Benjamin, Jeremy Folderol ja Kliff ovat nimiä, jotka eivät sano meikäläiselle mitään  ainakaan vielä  mutta ennustan, että nämä uudet tulokkaat tulevat soimaan radioissa ja näkymään medioissa kyllästymiseen saakka siinä vaiheessa, jos jonkun laulu alkaa puhutella riittävästi suurta yleisöä tai kohderyhmää

You have been warned!
Jukebox, Nelonen (marraskuu 2014):
Maarit Hurmerinta (Sony)
Jari Sillanpää (Warner)
Kaija Koo (Warner)
Janna Hurmerinta (Universal)
Diandra (Universal)
Sanni (Warner)
Jesse Kaikuranta (Universal)
Anna Abreu (Warner)
Arttu Wiskari (Warner)
Suvi Teräsniska (Warner)
Muistatteko supersuositun The Giant Leap -yhtyeen? Minä ainakin muistan! Yhtyeen supersuosio tuli siitä, kun EMI:lle levyttänyt bändi ajoi joskus syksyllä 2010 keikkabussillaan kolarin, jonka jälkeen kaikki iltapäivälehdet kirjoittivat yhtäkkiä supersuositusta The Giant Leapista!

Kuvassa on supersuositun The Giant Leap -yhtyeen
superseksikäs laulusolisti Sebastian Rejman. Hän
ei hymyile siksi, koska hän on seksikkäämpi silloin,
kun ei hymyile. Siksi hän ei hymyile (Kuva:Ilta-Sanomat).
Supersuosio ei estänyt yhtyeen solistia Sebastian Rejmania ryhtymästä Helsingin kuoron vetäjäksi Kuorosodan 2. tuotantokaudella sekä Talentin ja The Voice Of Finlandin takahuonejuontajaksi 2012-2013.

Supersuosiosta huolimatta  tai ehkä juuri tämän supersuosion tähden  The Giant Leap pantiin telakalle loppuvuodesta 2013.

Nyt tämä supersuosittu seksikäs namupala palaa marraskuussa ruutuun ainakin kaikkien The Giant Leap -fanien iloksi vetämällä Jukebox-nimistä ohjelmaa Nelosella, jossa nähdään kosolti Sebun hyviä ystäviä  Warnerilta (6), Universalilta (3) ja Sonylta (1). Mahtaa olla huikeaa olla noin supersuosittu, kun ystäväpiiri koostuu vain isoille levy-yhtiöille levyttävistä supersuosituista artisteista.

Sattumaako?
The Voice Of Finland, Nelonen (2015):
Michael Monroe (Universal)
Olli Lindholm (Sony)
Tarja Turunen (Universal)
Redrama (Sony)
The Voice Of Finlandin ensi vuoden alkupuolella esitettävälle neljännelle tuotantokaudelle konseptit menivät lähes kokonaan uusiksi, kun ainoaksi tutuksi kasvoksi jäi alusta asti mukana ollut Michael Monroe. Voice Of Finlandin tuleva tähtivalmentajakaarti on kahden kauppa, Universalin ja Sonyn.

Jos olet laulaja, sinun tehtäväksesi jää vain lähettää videoleike ohjelmaan, jonka jälkeen vajoat unholaan saatuasi omat 15 minuuttiasi parrasvaloissa.

Joten sinä aloitteleva artisti siellä jossakin, joka haaveilet näkyvästä artistin urasta suomalaisessa musiikkiteollisuudessa, herää! Tänä päivänä sinulla ei ole enää toivoakaan saada itseäsi laajaan näkyvyyteen televisioon, radioon tai iltapäivälehtiin, vaikka kuinka hakkaisit päätäsi seinään  ellet sitten satu levyttämään monikansallisille suuryhtiöille.

Tässä kuvassa Yleisradio panee minua halvalla ohjaamalla
verorahani minulta kysymättä suoraan monikansallisille
levy-yhtiöille. Aahh! WE WANT MORE!!!
Tässä suhteessa Yleisradion sietäisi hävetä.

Yleisradio, joka tätä nykyä ottaa kansalaisten verotetusta tulosta automaattisesti varat toimintansa ylläpitämiseen, voisi helposti ja turvallisesti ryhtyä tuottamaan kansalaisille Jyrkin kaltaista musiikin makasiiniohjelmaa.

Tällainen makasiiniohjelma kun tarjoaisi artisteille tasapuolisen mahdollisuuden saada osaamistaan näkyviin ja kuuluviin sekä katsojille mahdollisuuden nähdä ja kokea uusia elämyksiä valtavirran ulkopuolelta. Tämä palvelisi koko yhteisöä.

Sen sijaan Yleisradio on päättänyt toimia mainosrahoitteisten kanavien tavoin ainoastaan monikansallisten levy-yhtiöiden käsikassarana ja edunvalvojana sulkemalla ovet televisioon pienemmille levy-yhtiöille levyttäviltä artisteilta lähes kokonaan – euroviisukarsintoja lukuun ottamatta.

Surullista.

Häpeällistä.

Anteeksiantamatonta.

Minne voin lähettää tilinumeroni, jolle maksatte veroeuroni takaisin?

PS: Lisättyäni tämän kirjoituksen verkkoon klo 15.49, laittoi Yleisradion viihdeohjelmien tuottaja Jani Mikkonen Facebook-seinälleni julkisen viestin klo 16.22, jossa huomautti, että "Ylellä teemme muutakin musaohjelmistoa televisioon. Esim. Yle Live näyttää bändien keikkoja. Niitä ei toki katsota yhtä paljon koska kyseessä ei ole testattu tv-formaatti. Tv-ohjelmia ne kuitenkin tavallaan ovat."

Areenan linkistä aukeaa 13 musiikkiesitystä. Katsoin huvikseni, kenelle nämä artistit levyttävät tai ovat levyttäneet:

Flow-kooste, Eri esittäjiä
Peter Gabriel (nyk. oma Real World -records, aiemmin Universal)
Pet Shop Boys (nyk. x2, aiemmin EMI)
Iiro Rantala (nyk. ACT, aiemmin mm. EMI & Universal
Heikki Salo & Tulipalo (AXR, nyk. Warner)
Samae Koskinen (Universal)
Dalindèo (KHY Suomen Musiikki)
Jonna Tervomaa (Universal, Johanna-alamerkillä)
Pauli Hanhiniemi & Hehkumo (Universal)
Verneri Pohjola (Creatika Agency)
Edu Kettunen (Kaiku/Universal)
Timo Lassy Band (Schema Records)

Valtaosalla näistäkin näyttää olevan kytkös monikansalliseen levyteollisuuteen.


13 kommenttia:

  1. Summerissa YLE on näyttänyt varsin mainiosti myös muuta kuin ylikansallisesti tuotettua matskua. Useampana vuonna tuli tuota esiteinien kesälomien aamun täytettä tsekkailtua vain ja ainoastaan musavlintojen vuoksi, vaikken kohderyhmään kuulukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eihän Summeri ole koskaan ollut mikään puhdasverinen musiikkiohjelma kuten Jyrki. Toiseksi ohjelmaahan on esitetty vain kesäisin.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Summeri

      Poista
  2. Kas, joku muukin kuin minä on lukenut tekstini. Olen otettu!

    VastaaPoista
  3. Tämähän se on ollut tiedossa jo pitkään... pieni piiri päättää ketkä suomessa saa näkyvyyttä... vähän niin kuin edesmenneessä Neuvostoliitossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän tää on, vain tylympänä kuin koskaan aikaisemmin.

      Poista
  4. Onko tämä nyt vähä turhaa vouhotusta ja retostelua. Enemmänki seuraus kuin syy. Jos aiemmin kirjottamassasi jutussa kaikki isot levy-yhtiöt ovat kaapannet suositut artistit, on myös aika ilmeistä, että primetime -ohjelmissa myös esiintyy sitten suuren kansan (mainostuloja lihottavia) suosikkeja.

    Yksi asia mikä mietityttää on, ketä varten näitä idolsseja ja Voffeja oikeasti enää tehdään. Tehdäänkö niitä edes saadaksemme uusia artisteja tähän maahan, vai edistääkseemme tosiaan näitä tuomareittein uria ja mainostuloja.

    Jos miettii esim. viime Idolssia. Jokainen "uusi" tuomari sattui julkaisemaan loppusyksystä oman uuden levyn. Lauri Ylönen, Sini Sabotage ja Jussi 69:n The 69 eyes.

    Tämän lisäksi nähtiin teemajaksot J Karjalainen, Jenni Vartiainen, mukavasti buustaamaan jo hyvin myyneen ja semisti unohdetun levyn joulumyyntiä.

    VastaaPoista
  5. Siis eikö nämä formaatit ole alusta asti selkeästi olleet isojen lafkojen promoväyliä? TV-alan ollessa netin murroksen vuoksi pienessä kriisissä, keksivät lafkat näitä formaatteja liukuhihnalta saadakseen näkyvyyttä artisteilleen. Tähän voi satsata, sillä musavideot youtubessa eivät tuo rahaa. Nettimainonta ja SoMe PR on myös sen verran halpaa, että rahaa voi poltella ohjelmiin minkä ehtii. Kaipaan Jyrkiä.

    VastaaPoista
  6. Hyvä, Nalle! Ja kiitos tästä. Sain voimia tehdä vielä yhden biisin lisää. Vaikkei sitä kukaan kuuntelekaan, kun en ole Warnerin, Universalin enkä Sonyn artisti...

    VastaaPoista
  7. Hyvä Nalle!
    Suuret jyrää ja pienet nuolee näppejään. Näin se menee.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe