tiistai 9. joulukuuta 2014

Musiikki, murhat ja mielialalääkkeet

The Beatles -yhtyeestä tuttu John Lennon ammuttiin
kuoliaaksi 8. joulukuuta 1980, 40-vuotiaana.
Eilinen päivä, 8. joulukuuta, on musta päivä populaarimusiikin historiassa. Tuona nimenomaisena päivämääränä kaksi nimekästä, arvostettua ja maailmanlaajuisesti rakastettua lauluntekijää on kuollut mielenvikaisten ampujien luoteihin.

8. joulukuuta 1980 brittiläisen The Beatles -yhtyeen lauluntekijä John Lennon oli astumassa vaimonsa Yoko Onon kanssa kotiinsa New Yorkin loskaisilta kaduilta, kun Mark Chapman -niminen mies kutsui lauluntekijää nimeltä.

Mr Lennon", kuultiin 25-vuotiaan Chapmanin lausuvan, ennen kuin tämä ampui viisi laukausta Lennonia kohti New Yorkin illan hämärässä kello 22.49.

40-vuotiaan John Lennonin viimeiset sanat olivat ”I’m shot”, minua on ammuttu.

Chapmanin tiedetään aiemmin olleen huumausaineriippuvainen, uudestisyntynyt kristitty ja mielisairaalan potilas. Hän oli ollut The Beatlesin – ja erityisesti John Lennonin – fani jo vuosia. Kun Chapmanin oma elämä ja henkinen tila heikentyivät, hän alkoi vihata entistä sankariaan ja esikuvaansa. Hän tuomitsi Lennonin epäaidoksi.

8. joulukuuta 2004 Damageplan-yhtyeen kiertuebussi kaarsi Yhdysvaltojen keskilännessä Alrosa Villa -nimisen klubin pihalle Ohion Columbuksessa. Sen sisältä löytyivät Abbotin veljekset, rumpali Vinnie Paul sekä kitaristi Dimebag Darrell, jotka olivat nousseet maailmanmaineeseen Pantera-yhtyeen riveissä edellisen vuosikymmenen alkupuolella 1990 julkaistun Cowboys From Hell -albuminsa myötä.

Aggressiivista asennemetallia esittäneen yhdysvaltalaisen Panteran voidaan syystäkin sanoa olevan nu metallin, metalcoren ja mallcoren kaltaisten uusmetallisten tyylisuuntien kantaisä, joka rikkoi myyntiennätyksiä metallin saralla koko 1990-luvun ajan. Panteran viimeinen keikka oli syksyllä 2001, jonka jälkeen yhtyeen solisti Phil Anselmo kertoi ottavansa aikalisän. Hän kuitenkin jatkoi bändeissä Down ja Superjoint Ritual.

Turhautuneina odottamiseen Abbotin veljekset päättivät lakkauttaa Panteran ja perustivat Damageplanin, jonka debyyttialbumi New Found Power ilmestyi 10. helmikuuta 2004. Uuden bändinsä kanssa Abbotit kaarsivat pienelle klubille väestöltään Helsingin kokoiseen Columbukseen kasaamaan laitteistoaan, missä heidän olisi illemmalla määrä esiintyä.

Lennonin ampui Mark Chapman, joka oli tekohetkellä 25-
vuotias. Siitä lähtien hän on elänyt vangittuna vankilassa.
Se jäisi 38-vuotiaan Dimebag Darrelin viimeiseksi keikaksi.

Se jäisi myös yhtyeen turvamiehen JefferyMayhemThompsonin, Alrosa Villan teknikon Erin Halkin, fanaattisen metallidiggarin Nathan Brayn ja 25-vuotiaan ammuskelijan Nathan Galen viimeiseksi konsertiksi.

Gale oli entinen Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas, joka oli nuoruudessaan pelannut amerikkalaista jalkapalloa. Häntä voidaan siis pitää moraalisesti fiksuna ja suoraselkäisenä nuorukaisena, joka huokui urheilullisuutta, voimaa ja isänmaallisuutta.

Miten näin esimerkillinen ja säntillinen nuori mies ajautui tällaiseen hirmutekoon?

Jälkipolvi voi vain arvailla teon motiivia – sen tiedon Gale vei mukanaan hautaan konstaapeli James Niggemeyerin ampuman haulikkolaukauksen myötä.

Ehkä mitään motiivia ei edes ollut?

Galella oli mielenterveydellisiä ongelmia, joihin hän sai lääkitystä, arvatenkin mielialalääkkeitä. Hänellä oli aiemmin todettu paranoidinen skitsofrenia. Myös Lennonin ampuneen Chapmanin on kerrottu sairastaneen paranoidia skitsofreniaa.

Galen henkilökohtaisten muistiinpanojen mukaan Pantera luki hänen ajatuksiaan, jonka seurauksena yhtye kykeni varastamaan Galelta biisejä Panteralle. Jo reilut puoli vuotta aiemmin, 5. huhtikuuta 2004 Gale oli käynyt heilumassa lavalla Damageplanin keikalla Cincinnatissa, mutta tällöin välikohtauksesta oli selvitty vain aineellisin vahingoin.

Lennonin ja Abbotin surmatöissä tuntuu olevan enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia: molemmat olivat 25-vuotiaita nuoria miehiä ja olivat aiemmin olleet ampumiensa artistien suuria faneja, kunnes olivat sittemmin pettyneet karvaasti idoleihinsa. Heidän kerrotaan myös kärsineen mielenterveysongelmista, joihin saivat lääkehoitoa.

Pantera-yhtyeestä tuttu Dimebag Darrell ammuttiin
kuoliaaksi 8. joulukuuta 2004, 38-vuotiaana.
Noin kymmenen vuotta sitten elin elämänvaihetta, johon sisältyi selittämätön ahdistus ja masennus. Kun alkoholi ei enää tepsinyt, päätin hakeutua lääkärin pakeille. Hän määräsi minut reseptilääkitykselle. Lääkkeeni oli Efexor, jonka vaikuttava aine on venlafaksiini.

Wikipedia kertoo, että "venlafaksiinia käytetään masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden sekä neuropaattisen kivun hoitoon. Lääkettä määrätään yleisesti vasta, jos SSRI-tyypin masennuslääkkeistä ei ole saatu merkittävää hyötyä."

Mitään SSRI-tyypin lääkkeitä minulle ei oltu koskaan määrätty vaan pääsin suoraan venlafaksiinikuurille.

Jonkin ajan päästä aloin huomata itsessäni vaikutuksia. Tai huomasin, että tunneskaalaltani alkoivat erilaiset ääripäät tippua pois. Olin toimintakykyinen, mutta tunneköyhä. Kenties mieli oli vakaa, mutta aisti- ja tunneherkkyys tipotiessään. Muodollisesti olemassa, sisäisesti ontto.

Wikipedia jatkaa: "Erityisesti alle 25-vuotiailla venlafaksiinin on huomattu kasvattavan itsetuhoisen käyttäytymisen riskiä."

Kyllä se itsetuhoinen käytös tuntui toimivan ihan kolmekymppisenäkin, varsinkin jos veti viinaa. Ja sitähän kannatti vetää, koska sen avulla pääsi ihan uusiin estottomuuden ja moraalittomuuden sfääreihin.

Ruisrockissakin neljän turvamiehen raudoittamaksi ja rantabaarin karaokelavalle näyttämään yleisölle persettä laulamani Doorsin L.A. Woman -laulun tahtiin.

(Myöhemmin kuulin, että paljas perseeni oli siirtynyt Ruisrockin jokaiselle screenille karaokelavan kameran välityksellä minuuttien ajaksi, koska en saanut housujani takaisin jalkaan. Nyttenpähän tiedätte mistä sekin johtui.)

Lopulta Juhani Merimaa poisti kaulastani Ruisrockin vippipassin.

Darrellin ampui Nathan Gale, joka oli teko-
hetkellä 25-vuotias. Hän kuoli poliisin luotiin.
Päädyinkin jonkin ajan päästä johtopäätökseen, että tästä aineesta kannattaa hyvän sään aikana päästä eroon.

Vielä lopettamisvaiheessa tuossa Efexorissa oli sellainen hauska puoli, että jos sen yritti lopettaa seinään, alkoi silmissä näkyä outoa rätinää ja säkenöintiä. Lääkitys piti siis lakkauttaa asteittain.

"Oh, man, what a trip!", kuten Andy McCoy lausui, kun japanilaista toimittajaa näytellyt Outi Mäenpää riisui peruukkinsa kameroiden edessä Andylle ja paljastikin olevansa suomalainen. 

Kun nuori surmaa itsensä, julkkiksen tai joukon koulukavereita, alkaa syntipukkien metsästys. Niitä on vuosien mittaan haettu muun muassa Ozzy Osbournesta (1988-91), Judas Priestistä (1990), Slayerista (2001) ja Marilyn Mansonista (1999).

Harvemmin syitä on löytynyt reseptilääkkeistä – tai sitten niille löydöksille on haluttu ummistaa silmät, koska lääketeollisuus on niin iso bisnes.

Omiin kokemuksiini pohjautuen en ole ikinä ollut niin sekaisin kuin mielialalääkityksen ja alkoholin yhteisvaikutuksen alaisena.

Muistellessani omia kokemuksiani mielialalääkkeistä pystyn jollain kierolla tavalla ymmärtämään myös Mark Chapmania ja Nathan Galea.

Itse ole tippaakaan yllättynyt uutisista, joiden mukaan ylivoimaisesti suurin yksittäinen tekijä viimeisen 20 vuoden aikaisten joukkosurmien takana on säännöllinen ja aktiivinen psyykenlääkkeiden käyttö juuri ennen tai jossain vaiheessa lähimenneisyyttä.

John Lennon ja Dimebag Darrell kuolivat turhaan, sitä ei käy kiistäminen. Silti heidän muistonsa ja musiikkinsa elää ihmisten mielissä edelleen.

Musiikin terveyshyödyt ja vaikutukset on tiedetty jo vuosia. Niin Chapman kuin Gale olivat olleet surmaamiensa idolien suuria faneja aiemmin, kunnes kokivat artistien pettäneen heidät jotenkin.

Entä jos kaikki johtuikin lääkkeistä? Entä jos psyykenlääkkeiden tasapäistävä vaikutus söi sen terapeuttisen, tervehdyttävän ja euforisen vaikutuksen, jonka musiikki oli aiemmin antanut näille mielenterveysongelmista kärsineille faneille ennen lääkehoitoa?

Entä jos Chapman ja Gale haukkuivat väärää puuta?

Joten, mikäli jonakin päivänä istut lääkärin vastaanotolla mielialalääkeresepti kourassa, mieti vielä kerran.

Pahimmassa tapauksessa suosikkiartistisi ei tule koskaan enää kuulostamaan samalta.

1 kommentti:

  1. Lääkkeet+ alkoholi on useimmiten todella vaarallinen yhdistelmä. Onko vika silloin lääkkeessä jos silloin tulee sekoilua?, vai siinä ihmisessä joka päättää juoda viinaa yhdessä lääkkeiden käytön kanssa?

    Ei lääkkeet ole ihmeparannusainetta, usein psyykkisistä sairauksista toipuakseen tai parantuakseen tarvii tehdä muutakin kuin syödä nappeja.

    Lääkkeet ikävä kyllä on raakaa bisnestä. On monia todella hyviä lääkkeitä mutta niitä käytetään niin vähän että lääkeyhtiöt ei valmista niitä kuin tiettyyn muotoon. Esim pilleriksi. Kun usein olisi kaivattu injektiona niitä.
    Mutta kun se ei kannata. Lisäksi lääkäreitä ja kyllä myös meitä hoitajia pyritään jatkuvasti manipuloimaan erilaisia piilomarkkinointi keinoin suosimaan tiettyjä lääkkeitä. Lääkäreitä kohtaan tämä on huomattavasti suorempaa. Bisnes is bisnes.

    Onko noilla tapahtumilla syy seuraus-suhde, no taatusti on. Ihmiset jotka saa lääkkeitä saattaa seota, ihmiset jotka tarvitsis lääkkeitä mutta ei ota sekoa varmasti. Tuossa on pieni ero. Psykiatriassa ikävä kyllä ei ole olemassa sellaista taulukkoa jossa käy ilmi mikä sairaus tarvii mitäkin lääkettä. Usein joudutaan valitettavasti menemään kokeilun ja erehdyksen kautta ennenkuin löytyy sopiva lääkitys. Shit happens, mielisairaus on todella paha vitsaus jos sellaisen saa. Häiriöt on asia erikseen.

    VastaaPoista

Gadgetissa oli virhe