lauantai 3. syyskuuta 2016

Parempi ihminen

Itävaltalaissyntyinen saksalainen poliitikko Adolf Hitler
(1889–1945) on kenties maailman tunnetuin parempi
ihminen vielä tänäkin päivänä, olihan hänellä
unelma paremmasta huomisesta eliminoimalla
huonomman ja rumemman aineksen maailmasta.
Kävin alkuviikosta synnyinkaupungissani Helsingissä pyörähtämässä kulttuuririennoissa, tapaamassa vanhoja tuttuja sekä tervehtimässä ikääntyviä vanhempiani.
Jos joutuu lähtemään saaresta Stadiin, on päivä jo valmiiksi pilalla, on Suomenlinnassa asusteleva rakas ystäväni, Havana Black -yhtyeen laulaja-lauluntekijä Hannu Leiden joskus tokaissut.
Viiden Turussa vietetyn vuoden jälkeen on itsensäkin välillä uhrauduttava maamme armaaseen pääkaupunkiin – puhtaasti inhimillisistä syistä.
Tiistai-ilta Helsingin Tavastia-klubilla valokuvaaja-tapahtumajärjestäjä Aki Roukalan Tiketti Galleriassa pyörivän valokuvanäyttelyn jatkoilla sujuu oikein rattoisasti kotimaisen indierockin parissa, josta erityisesti Mannan, Mariskan, Mirel Wagnerin ja Riston laulut sekä tulkinnat tekevät syvän vaikutuksen.
Niin mukavaa on, että Tavastialta kelpaa lähteä oikein jatkoillekin Helsingin yöhön.
Jossakin vaiheessa yön pikkutunteina nuorempi kollega etsiytyy juttusilleni. Hänellä on painavaa asiaa. Hän haluaa tietää ikäni.
43, vastaan totuudenmukaisesti.
Toivottavasti en itse ole yhtä huono, kyyninen ja ala-arvoinen kirjoittaja sinun iässäsi kymmenen vuoden päästä, mies puhisee.
Niin, kuka meistä on parempi tai huonompi, mietin. Samoja kirjaimia me kaikki käytämme, eri järjestyksessä vain. Omassa työssäni olen jo vuosien ajan noudattanut erästä Tuomari Nurmion Rumba-lehdessä lohkaisemaa elämänviisautta:
Jos sinusta joskus tuntuu siltä, ettet kykene luomaan yhtä laadukasta ja merkittävää jälkeä kuin joskus aiemmin, tee sitten huonompaa. Pääasia, ettet lopeta tekemistä.
Tästä ratkaisusta taitaa kiittää ainakin työnantajani, joka vain reilua viikkoa aiemmin kiitteli Iltamakasiinin kaikkien aikojen lukijaennätyksen rikkomisesta.
Eikö sinulla ole enää tippaakaan ammattiylpeyttä jäljellä? Laihduttaakin sinun pitäisi, kaveri jatkaa riidankylvämistä, tehostaen viestiään tökkimällä etusormellaan kolme kertaa rintakehääni.
Nyt tiedän, miltä yhtenä esikuvanani toimineesta Charles Bukowskistakin tuntui.
Lopeta toi tökkiminen, mä en ole sulle antanut lupaa mihinkään vitun tökkimiseen, sähähdän.
Tässä vaiheessa kollegani hieman perääntyy, mutta vain hetkeksi. Joku toinen olisi tässä vaiheessa antanut nyrkkien puhua puolestaan, mikä saattoi ollakin kaverin tarkoitus. Valitettavasti hän ei tälläkään kertaa saanut kuumeisesti kaipaamiaan otsikoita.
Nalle, sinä olet ihan perseestä nykyään. Lopeta kirjoittaminen hyvän sään aikana.
Muistot vuosikymmenten takaa palaavat mieleeni. Olen ollut tässä tilanteessa joskus ennenkin.
Tilanteessa, missä tutut tai tuntemattomat ystävät ja tuttavuudet availevat sanaista arkkuaan, joko nimimerkkien takaa kirjoituksissa tai alkoholista rohkaistuneena kasvotusten.
Ensimmäisen kerran niitä lauseita sai lukea jo 16-vuotiaana Rumba-lehden lukijapalstalta, jo aikana ennen internettiä. Sinne ne kirjoittivat nimimerkkien takaa toivoen "Nallelle kenkää Rumbasta", vain paljastaakseen henkilöllisyytensä osallistumalla levypalkinnon arvontaan. Terveisiä vaan!
Luulisi niiden olevan tyytyväisiä, jos ja kun en enää kirjoita Rumbaan näin 27 vuotta myöhemmin. On se kumma, jos sekään ei kelpaa.
Mikä saatanan sivusto tuo Iltamakasiinikin on olevinaan? Täynnä virheitä viliseviä tekstejä ja jotain tissikuvia, miekkonen raivoaa.
Yritän tiedustella, mihin virheisiin hän teksteissäni oikein viittaa, mutta en saa tähän kysymykseen vastausta. Facebook-ystävänhän olisi helppo tietysti laittaa viestiä virheistä, mikäli sellaisia bongaa, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt.
Miksi sinä sellaiseen höpösivustoon oikein kirjoitat, mies jatkaa tivaamistaan, nyt entistäkin kiihtyneenpänä.
Katsotaanpa. Joskus 15-vuotiaana aloin kirjoittamaan Rumbaan, siitä tie siirtyi reilua vuotta myöhemmin Suosikkiin. Jossakin vaiheessa minut houkuteltiin kilpailevalle kustantajalle Mixiin Suosikista, mikä myöhemmin paljastui virheliikkeeksi. Siitä tie vei muun muassa Soundiin ja myöhemmin takaisin Rumbaan. Jossakin vaiheessa kuvaan tulivat myös Rytmi, HufvudstadsbladetHymy ja Sue.
Edellä mainituista paperilehdistä Suosikki, Mix, Rytmi ja Sue on jo lakkautettu ja omana aikanani joka toinen viikko julkaistu Rumbakin ilmestyy nykyään vain viidesti vuodessa.
Sellaisessa tilanteessa voi olla onnekas, jos löytää uusia julkaisualustoja sekä julkaisuformaatteja. Kaikki eivät ole olleet.
Valitettavasti kaikki eivät voi myöskään kirjoittaa niihin parempiin lehtiin, kuten vaikkapa Helsingin Sanomiin, Suomen Kuvalehteen, Imageen tai Soundiin. Siksi onkin niin lohdullista ja hienoa, että Suomesta ja maailmasta löytyy myös muitakin kanavia.
Kaikki kun emme voi olla niitä parempia ihmisiä.
Remember Luca to always kill your idols to be able to grow on your own, tokaisi kotimainen kitaralegenda Andy McCoy On The Rocksin ohjelmapäällikkönäkin toimivalle laulaja-lauluntekijä Luca Garganolle parisen vuotta sitten.
Tätä Andyn lausumaa kansanviisautta olen itsekin välillä toteuttanut kirjoituksissani antamalla suurten sankareitteni kuten Andy McCoyn, Pertti Neumannin ja Juho Juntusen puolihuolimattomasti vasemmalla kädellä sutaistua sisällötöntä sontaa.
Nyt sain maistaa tuota samaa myrkkyä itsekin kollegani hampaitten välistä.
Sattumaako?
Isänmurhaksikin sitä on tavattu kutsua, kun nuorempi kukkopoika alkaa rintaansa röyhistellen tökkiä vanhempaa tekijää sivummalle.
Se on ihan luonnollista elämän kiertokulkua, sillä tälläkin tavoin maailma kehittyy, uusia innovaatioita syntyy ja kieli kehittyy.
Kysykää vaikka Adolf Hitleriltä.
Vaarana tällaisessa kehityksessä on kuitenkin se, jos alkaa omassa hybriksessään uskoa omaan ylivoimaisuuteensa ja erinomaisuuteensa.
Kysykää vaikka Adolf Hitleriltä.
Siellä asfaltoidulla aukiolla ne huutelevat sotaa pakoon lähteneille turvapaikanhakijoille, että "jihadistit ulos".
Siellä ne kertovat, miten he haluavat "kaikille vaan tuhoa, kuolemaa, tuskaa ja pimeyttä" ja sitten valittavat, kun islamistiset taistelijat hyökkäävät hevikeikalle tuomaan sitä tuhoa, kuolemaa, tuskaa ja pimeyttä.
Siellä ne julistavat, miten jumalallisia ja hyviä uskovaisia he oikein ovat ja sitten huutelevat, miten heidän uskonnollisuutensa ja oikeamielisyytensä on parempaa, kauniimpaa, kirkkaampaa ja jumalallisempaa kuin viereisessä pöydässä.
Siellä kapakan pöydässä ne istuvat keskenään jupisemassa ja parantamassa maailmaa tuopin ääressä, uskoen itse olevansa hyveellisempiä, oikeamielisempiä, kauniimpia ja älykkäämpiä kuin viereisen pöydän hyypiöt.
Siellä ne lämmittelevät uuneja ja valmistelevat kaasukammioita poistaakseen maailmasta kaiken sen kuonan, joka tekee ihmisistä likaisempia ja sekoittuneempia puhdasveristen arjalaisten sijasta.
Nuo paremmat ihmiset.

Helsinki.

Tuo Suomen armas pääkaupunki. Maamme poliittinen keskus. Suurin ja kaunein. Täynnä mahtavia ihmisiä. Toinen toistaan mahtavampia. Edustavampia. Kauniimpia. Rikkaampia.
Parempia.
Helsingissä asuessani olin kauan kummastellut, miksi niin monilla ulkopaikkakuntalaisilla oli niin penseä suhtautuminen kaupungin asukkaisiin.
Ei tarvitse ihmetellä enää.
Joskus voi nimittäin käydä niin, että kun pikkukaupungin kasvatti pääsee suureen maailmaan, saattaa ihminen sokaistua vaikkapa piireihin pääsemisestä, suurista puheista, suurkaupungin sykkeestä, kaupungin värivaloista, kauniista kanssaihmisistä, ystävien ylisanoista sekä sitä kautta omasta erinomaisuudestaan ja peilikuvasta.
Saattaahan se silloin herättää ärtymystä, jos ja kun joku vieraspaikkakuntalainen tulee pilaamaan oman elintilan epäilyttävällä ulkonäöllään, vähä-älyisyydellään, lahjattomuudellaan, työllään, työttömyydellään, rikkauksillaan tai köyhyydellään.
Siispä, oletko sinäkin sellainen parempi ihminen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe