sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Mä droppaan sun tunnelman

Suomalaisessa populaarimusiikissa on nykyään hyvä
meisinki, ilonpilaajia ei kaivata joukkoon.
Kävin tuossa jokunen päivä sitten asioikseni oikein kauppaostoksilla. Tuossa valintamyymälässä soi sitten ihka elävä musiikkiraadio, joka näemmä tarjoaa erilaisia lauluja myymälän asiakkaille ja henkilökunnalle.
Itse kun en musiikkiraadiota käytä, niin en tämän paremmin voi kyseista palvelua luonnehtia, mutta varmasti oikein mukavaa kuunneltavaa niille jotka tykkää.
No, sattuipas sitten niin, että kyseinen kanava työnsi kuuloelimiini laulun, jossa heleä-ääninen naisartisti pyysi heleällä naisäänellä, että "älä droppaa mun tunnelmaa". Onneksi kappale oli kaikesta päätellen loppusuoralla, niin minun ei tarvinnut nautiskella tästä suomalaisen populaarimusiikin helmestä juurikaan tämän enempää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, pyysi nainen, joka ilmeisesti tottelee SANNI-nimeä. (Artistin nimi kirjoitetaan tuossa muodossa ilmeisesti siksi, että se täytyy huutaa mahdollisimman lujaa, aivan kuten SAARAn tai ABREUn nimet.)
Kun noita ostoksiani tein ostoskoriini, minua vitutti. Minua vitutti ennen kaikkea siksi, miten perseestä ja vastenmielistä suomalainen populaarimusiikki on nykyään. Miten tyhjänpäiväiseksi, muoviseksi ja mitäänsanomattomaksi se on mennyt. Siis, jos suomalaisen populaarimusiikin hitti kuulostaa hissimusiikilta, niin – sori nyt vaan – onhan tämä nyt todella syvältä.
Olen pyrkinyt välttämään suomalaista populaarimusiikkia muutaman viime vuoden yksinkertaisesti siksi, että se on yleisesti ottaen tyhjänpäivästä, muovista ja mitäänsanomatonta. Kuten tätä alleviivaten SUOMI päättää lähettää ensi vuoden Euroviisuihin maatamme edustamaan Saara Aallon, joka on varmaankin maamme tyhjänpäiväisin, muovisin ja mitäänsanomattomin artisti miesmuistiin.
(Vinkki SUOMELLE: kannattaa varmaan kirjoittaa se Saara Aallon nimi versaalein eli SAARA AALTO, jotta hänen seinätapettinen olemuksensa erottuisi edes jotenkin Euroviisun kulisseista.)
Draamaa saadaan edes sillä, kun makeileva parrasvaloräppäri Mikael Gabriel (en tiedä, onko sukua Sleepy Sleepersin Levyraati-levyn vääpeli Gabriel Kikkelille, toivottavasti) kehittelee suuren talvisodan Nelonen Median kanavajohtajan kanssa, kun Mikael Gabriel Kikkelin säveltaide ei soikaan Nelosen kanavilla.
Tietysti tämäkin taistelu päättyy lopulta kohteliaaseen sovintoon, kuten näissä ison rahan pseudotaiteellisissa paskakuvioissa aina käy – aivan kuten silloin, kun maamme pääministeri Juha Sipilä (Kepu) uhkaili maata yleislakolla pari vuotta sitten, mikäli hänen yhteiskuntasopimustaan ei hyväksytäkään. Ei hyväksytty – mutta ei tullut yleislakkoakaan.
Nähtävästi Mikael Gabriel (Universal) on siis suomiräpin Juha Sipilä.
Iloisessa piirileikissä televisiot ja radiot soittavat siis samoja ylikansallisten levy-yhtiöiden (Warner, Universal, Sony) tuotteita, joita sitten tavan kansa pyörittelee työpaikoillaan ja liikennevälineissään tuottamaan riittävän harmitonta hissimusiikkia kuulijoille, jottei tunnollisten kiky-työläisten työt häiriintyisi lauluista, joissa voisi olla jopa särmää, sanomaa tai jopa kuulijan huomion kiinnittäviä melodiakulkuja.
Jos näitä iltapäivälehtiä lukee (musalehtiähän ei kukaan enää tee tai lue), niin meillä on tänä päivänä Suomessa olemassa vain artisteja, jotka ovat tulleet tutuksi television formaattiohjelmista. Ne täyttävät keikkasalit, television, radiokanavat ja julkiset viestimet. Muut jäävät nuolemaan näppejään.
Onneksi valtavirran ulkopuolelta löytyy kuitenkin edelleen vaikka miten paljon kiinnostavia artisteja sekä musiikkia, joka ei hittilistoilla keiku. Ei tarvitse kuin sulkea telkkarit, radiot, sosiaaliset mediat ja iltapäivälehtien verkkosivut, niin voi tehdä melkoisen musiikillisen seikkailun mitä jännittävimpiin ja kummallisimpiin säveliin esimerkiksi Spotifyn taikka Levykauppa Äxän asiantuntevien myyjien vinkkien avulla.
Ja olihan tämä oma taannoinen kauppareissukin melkoinen seikkailu. Enhän olisi muuten joutunut kosketuksiin tämän SANNIn jättihitin kanssa. Pahaksi epäonnekseni kävin googlaamassa tuon Droppaus-biisin tekijän. Ei olisi kannattanut. Selvisi nimittäin, että laulun esittäjä on SANNIn sijasta Vesala.
En tiedä, kenen puolesta minun pitäisi olla tässä kohtaa enempää harmissani: itseni, joka joutui moisen äänisaasteen altistamaksi vai PMMP:stä tutun Paula Vesalan, joka joutuu levyttämään moisia mitäänsanomattomuuksia henkensä pitimiksi. Ei käy kateeksi.

Toivottavasti tämä blogikirjoitukseni ei droppaa Paula Vesalan sunnuntai-iltapäivän tunnelmaa yhtä pahasti kuin hänen kappaleensa köyhän suomalaisen rocktoimittajan kauppareissun. Naurakoon Paula vain heleästi matkallaan pankkiin, moisen äänisaasteen esittämisestä ansaitsee kyllä kunnon korvauksen tyhmältä junttikansalta – anteeksi, fiksuilta ja filmaattisilta menestyjiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti