keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomalainen menestystarina ja juntti luuseri

Maamme Suomi juhlii 100-vuotiasta taivaltaan 6.12.2017
(kuva: Voiman verkkosivut).
Juntti.
Juntti löi päänsä pöydänkulmaan ja alkoi itkeä, kun tuore Finlandia-voittaja tölväisi juhlapuheessaan junttia siitä, ettei se osaa ruotsia. Sitten juntti keräsi kaiken raivonsa ja alkoi itkeä verkossa, miten ikävästi se oli kirjailijalta sanottu.
Junttiin sattui. Juntista niin ei olisi saanut sanoa. Ruotsi kun on niin kamalan vaikea kieli. Joten juntin on ollut parempi suomettaa vanha sukunimensä jo hyvissä ajoin, ettei joku viisaampi ja älykkäämpi erehtyisi kuvittelemaan hänen omaavansa vaikkapa ruotsalaista, saksalaista tai venäläistä verta.
Se alkaa jo koulusta. Se eriarvoistaminen. Siinä sinä odotat koulun penkillä tyytyväisenä ja odottavaisena, miten hauskaa ja mukavaa onkaan tavata muita samanikäisiä, joiden kanssa syntyy varmasti kivat jutut ja hyvät leikit.
Onhan lottovoitto syntyä Suomeen.
Tällä uljaalla suomalaisella koululaitoksella on kuitenkin ihan jotain muuta suunniteltuna varallesi. Ensin ne yrittävät rikkoa ja nujertaa itsetuntosi. Se tapahtuu tietysti niin, että koululiikunnassa sinut jaetaan menestyjiin ja luusereihin. Siinä sinä sitten seisot viimeisten joukossa odottamassa, kuka valitsee sinut säälistä joukkueeseensa.
Opetus jatkuu muilla tunneilla joilla tehdään tiettäväksi, miten kaikki elämänilo ja oppimishalu saadaan mahdollisimman tehokkaasti tuhottua ja tapettua. Mutta kuten systeemin opetuksiin kuuluu, ei systeemin opetuksessa ole koskaan mitään vialla – vain oppilaassa.
Joten juntti on tyhmä, jos se ei opi maailman parhaassa koululaitoksessa asioita, esimerkiksi ruotsia.
Niin juntti opetetaan kulkemaan läpi ensimmäisten vuosien aivopesunsa. Siinä se istuu kiltisti tunnilla laput silmillä opettelemassa tietoa, joka on valikoitu oppilaille niin, että mahdollisimman monesta juntista tulisi lauhkea lammas ja mahdollisimman käyttökelpoinen systeemin tuleviin tarpeisiin.
Jos se ei opi, syyttäköön itseään. Mitäs on niin tyhmä.
Itsenäisesti ajattelevat yksilöt saavat huomata olevansa luokan ulkopuolella toisten tyhmien kohtalotovereittensa kanssa, joiden suurin synti oli etteivät ne tajunneet alistua riittävän ajoissa. Luokan sisällä istuvat sitten kädet ristissä ne laumasielut, jotka ovat tajunneet istua hiljaa kädet ristissä ja hymyillä nätisti, kun opettajat kahlaavat tasapäistettyä opetussuunnitelmaansa niille, jotka oppivat alistumaan hierarkkiseen systeemiin.
Jotkut ovat vain niin tyhmiä, etteivät alistu.
Tai sitten ne ovat niin tyhmiä, että alistuvat jo varhaisiin systeemin opetuksiin, etteivät ole riittävän älykkäitä oppiakseen koskaan mitään. Joten heidät voidaan aikuisiällä laittaa vaikka yhdeksän euron päiväpalkalla tekemään käsitöitä kuntouttavan työtoiminnan nimissä, jahka heidät on ensin leimattu mielenterveysongelmaisiksi hylkiöiksi, joiden elämäntehtäväksi ei jää kuin huutaa pelokkaasti apua, kun rajan läpi tulee tumma mies.
Juntti on vain tyhmä. Juntti ei osaa. Juntti on luuseri. Juntti ei oppinut edes ruotsia. Junten lärde sig inte ens svenska.
Suomalaiseen opetukseen kuuluu opettaa kansalaisilleen jo varhain, miten suomalainen koulutus ja opetus on maailman huippuluokkaa. Siihen on valjastettu kansainvälinen PISA-tutkimus, jossa suomalainen koululainen voi loistaa.
Se ei mittaa kuitenkaan sielun sivistystä, ainoastaan koulumenestystä.
Koululaitos on se paikka, jossa suomalainen aivopestään kunnioittamaan auktoriteetteja ja kyseenalaistamaan oma älynsä. Sen näkee jo koulutodistuksesta, jonka numerot kertovat karua kieltään miten hyvin olet elämässäsi pärjännyt – ja tulet pärjäämään.
Ahneelle kapitalistisialle yhdeksän euron päiväpalkalla rehkivä on hyödyllinen idiootti. Kun siltä on viety jo itsetunto sekä ääni, on jäljellä vain systeemin almut, jolla juntti saadaan pidettyä ruodussa, ettei se vaan ala kyseenalaistamaan paikkaansa eikä edes uskalla asettua systeemiä vastaan.
Onhan meille jokaiselle lottovoittajalle jo varhain opetettu, miten jokainen on oman onnensa seppä.
Joten ainoa mitä juntti voi tehdä on itkeä kovaa kohtaloaan erilaisissa verkkopalveluissa, joissa se löytää muita samanmielisiä tilitttämään kovaa kohtaloaan elämän kovassa koulussa. Juntti kun ei osaa edes kirjoittaa. Juntti ei osaa edes valita sanojaan oikein. Juntti ei osaa edes valita mielipiteitään oikein.
Juntti ei edes tajua sitä, ettei suvaitsevattomuutta saa hyväksyä. Paitsi jos on suvaitsevainen, silloin suvaitsemattomuus on ihan soveliasta. Silloin on ihan suvaitsevaista potkia joukolla junttia päähän.
Tällöin on suvaitsevaista siivota sairaat ja huonokuntoiset vanhukset pois katukuvasta vuodepotilaiksi huonon ravinnon äärelle pilaamasta dynaamisten menestyjien katukuvaa. Mitäs elivät niin vanhoiksi ja raihnaisiksi.
Tällöin on suvaitsevaista siivota työttömät pois tilastoista, jotta dynaamiset ja menestyvät oikeistopoliitikot saavat jatkaa eriarvoistavaa kurjistamispolitiikkaansa, jolla Suomi saadaan kuntoon jakamalla maa voittajiin ja häviäjiin.
Tällöin on suvaitsevaista muuttaa euroviisukarsintojen sääntöjä kesken leikin, jotta saadaan runnottua väkisin suomalaista edistyksellisyyttä kuvaava tylsämielinen ja teennäinen lesbo kuvaamaan suomalaista edistyksellisyyttä Euroopan parrasvaloihin.
Tällöin on suvaitsevaista päästää monikansalliset yritykset Suomeen viemään suomalaisten rahat ja luonnonvarat, kunhan sen mainoskasvo on riittävän nuori ja hyvännäköinen. Tai voi se olla ruma setäkin, kunhan se on rehti suomalainen kapitalistisika.
Tällöin on suvaitsevaista päästää kansallismieliset kuulapäät marssimaan pääkaupungin kaduille muistelemaan aikaa, jolloin pommit tippuivat maahan ja kansaa pantiin keskitysleireistä teloituskomppanioiden eteen, mikäli heidän katsottiin olevan ei-tuottavia yksilöitä maalle ja järjestelmälle.
Tällöin on suvaitsevaista jättää heikot yksin oman onnensa nojaan, mikäli heistä ei ole iloa omalle ryhmälle. Mitäs ovat niin heikkoja, tyhmiä, vammaisia, köyhiä, mielenvikaisia, heikkoälyisiä, kummallisia, sairaita, erilaisia, heikkoja, masentavia ja masentuneita.
Siis viallisia.
Ota siis lääke. Se tekee sinut onnelliseksi ja terveeksi. Osta, osta, osta. Osta lääke. Osta ystävä. Osta järjestelmä. Osta himo. Osta menestys. Osta kauneus. Osta ulkokuori. Osta statussymboli. Osta riistokapitalismi. Osta itsekkyys. Osta diagnoosi. Osta paikkasi. Osta kurjuutesi. Osta orjuus.
Siinä satavuotiaan Suomen suomalainen menestyjä kulkee sitten älypuhelin kourassaan tyylikkäästi, itsekkäästi ja tylysti maassa palelevan kerjäläisen ohi, koska näin kuuluu tehdä. On suvaitsevaista potkia köyhää päähän. Rakkaudesta se hevonenkin potkii.
Näin suomalainen kouluopetus on tullut vihdoin maaliinsa. Nyt onkin aika nauttia ylpeinä PISA-menestyksestä. On niin helkutin hienoa olla suomalainen.
Siinä se uljas suomalainen menestystarina istuu illalla television eteen nauttiakseen siitä pukuloistosta mikä kuvaruutuun ilmestyy, kun vuosisadan tärkeimpiin juhliin kutsutut arvovieraat kättelevät kansalaisten valitseman presidenttiparin. Tai kun Suomi pelaa lätkää. Tai kun Lordi voittaa euroviisut.
Hyvä Suomi, hyvin pyyhkii! Kyllä on niin julmetun hienoa olla suomalainen.
Tälläkin hetkellä joku yksinäinen ja hylätty suomalainen sielu tekee unohdettuna hidasta kuolemaa, koska ahneeseen riistokapitalismiin perustunut järjestelmä ei löytänyt sille enää käyttöä ja arvoa.
Mitäs ei tajunnut olla suomalainen menestystarina vaan päätti olla juntti luuseri.
Kun salamavalojen välkkeessä maamme menestyjät tanssivat ylvästä valssia, löytyy ulkomaailmasta vähintään yhtä monta tanssiparia, joille Sielun Veljet -yhtyeen vuonna 1984 L'Amourha -albumilleen levyttämä kappale On mulla unelma edustaa todellisempaa Suomea – vielä tänäkin päivänä.
Mä pyyhin perseeni siniristilipulla
Ja panen LSD: tä syömään Suomen leijonan
Mä haluun elää ja kuolla
Tulla tanssaan tänne päälle maan
Valaa mä en vanno mitään

Mä revin vapaiksi kädet tähtilipusta
Varastan sirpin sekä vasaran
Mä haluun elää ja kuolla
Tulla tanssaan tänne päälle maan
Valaa mä en vanno mitään
Voi meitä poloisia, niin suomalaisia menestystarinoita kuin juntteja luusereitakin.
Suomalainen juntti on juuri niin ahdasmielinen, että kun joku lausuu sanan juntti, se luulee sen tarkoittavan saman tien sitä itseään vain siksi, ettei se oppinut jossain helvetin koululaitoksessa ruotsia. Joten siitä ei voinut tulla Finlandia-palkintoa voittanutta suomalaista menestystarinaa.
Suomalainen koululaitos on onnistunut työssään hyvin.
Se on onnistunut riistämään suomalaiselta juntilta itsetunnon, opiskelumotivaation, elämänilon, elämänhalun, luovuuden, hauskuuden, reippauden, ihmisarvon ja toivon lyödäkseen sen päälle juntin luuserin leiman, jos se ei onnistunutkaan noudattamaan koululaitoksen ja järjestelmän kaikkia sääntöjä sekä opetusmenetelmiä.
Älä kuvittele, että juntti olisi luuseri.

Ne haluavat vain sun uskovan niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti