torstai 25. heinäkuuta 2019

Tsekin Brutal Assault – ei mikään konservatiivinen suomijunttihevifestari

Tsekin Brutal Assault -festivaali on tätä
nykyä yksi Euroopan monipuolisimmista
ja mielenkiintoisimmista metallifestareista.
– Lähdetkö tekemään raporttia meidän festarireissusta Tsekin Brutal Assaultiin, ennakkoluulottoman Kulkukoira-matkatoimiston edustaja kysyi minulta viime kesän kynnyksellä.

Virallisemmin Road Dog Oy -nimellä operoiva Kulkukoira on yli 15 vuoden kokemuksella Suomen vanhin bändejä, artisteja sekä muita erityistarpeita omaavien asiakkaiden kuljettamiseen erikoistunut yritys.

– 15 vuoden kokemus vaativien asiakkaiden kuljettamisesta on hyvä pohja tarjota uutta palvelua, jossa sinun on mahdollisuus päästä kokemaan sama matkustusmukavuus, josta eturivin artistit nauttivat, mainostaa firma festarimatkojaan verkkosivuillaan.

Brutal Assaultiin Kulkukoira on järjestänyt festarimatkoja vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Nämä retket on ajettu Kulkukoiran pitkän matkan festaribussilla, jossa on 20 makuupaikkaa ja istumapaikkoja vastaavasti.

Miksi kukaan haluaa lähteä jollekin ihmeelliselle pitkän matkan bussimatkalle Baltian halki, saattaa joku ihmetellä. Onhan Suomessakin tällaisia metallifestareita yllin kyllin, missä esiintyy kovan luokan metallibändejä laidasta laitaan. Suomihan on hevimaa: Tuska, Nummirock, Sauna Open Air, mitä näitä nyt oikein on.

Niin, hevillä ei hävitä ja paskinkin hevi on parasta. Näitä lausahduksia on viljelty kyllästymiseen saakka siitä asti, kun Ari Koivunen voitti Idolsin vuonna 2007 ja Katri Helena nimettiin Hevi-leidiksi Seuran kanteen myöhemmin samana vuonna.

Mutta siitä on jo 12 vuotta aikaa, minkä aikana Nokia on hajonnut muinaisesta loistostaan atomeiksi, Suomen kansainvälisin hevibändi HIM hajonnut, kaikki Hesan hevibaarit sulkeneet ovensa kannattamattomina ja euroviisuihinkin Suomi lähettää tätä nykyä hevin sijasta Saara Aallon ja Daruden.

Kun konservatiiviset suomijunttihevifestarit alkavat vituttaa
riittävästi, kannattaa suosiolla suunnata ulkomaille.
Niin sanokaa nyt minulle, mikä vitun hevimaa Suomi vuonna 2019 enää on!?!

Ai niin, mutta onhan meillä sentään Mokoma, Stam1na, Battle Beast, Beast In Black ja Amorphis.

Hevillä ei hävitä. Paskinkin hevi on parasta.

Höpö höpö.

VUOROKAUDEN AJOMATKA


Viking Linen XPRS-purkki kuljettaa Helsingistä Tallinnaan reilussa kahdessa tunnissa. Tuon ajan voi käyttää vaikka Turbonegron kuunteluun ja lonkeron juomiseen. Eräistä matkakumppaneistani voi jo herkästi havaita, että tankattu on jo herkemmin ja hanakammin kuin omassa päädyssä.

Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Enhän minä tiedä, mitä tästä reissusta tulee, mutta sen tiedän matkan ratoksi erinäisiä verkkopalveluita tutkailemalla, että Brutal Assaultia on järjestetty jo vuodesta 1996.

Festari oli alkuvuosina pitkälti pieni paikallinen grindcore-tapahtuma, kunnes homma jysähti 2006 isommalle levelille reilun 7000 kävijän muodossa, kun festari muutti Josefovin linnoitukseen, mistä tapahtuma löysi lopullisen kotinsa.

Tätä nykyä Brutal Assault houkuttelee paikalle arviolta 16 000 päiväkävijää joka vuosi. Eikä ihme, kun kattaus on myös vuonna 2018 sellainen kuin on. Kokoluokaltaan Brutal Assault on siis hieman Tuskaa isompi, mutta selkeästi pienempi kuin Euroopan metallijättiläiset - Saksan Wacken ja Summer Breeze, Ranskan Hellfest, Brittien Download ja Belgian Graspop.

Linja-autossa on tunnelmaa... Kuvassa vuorokauden
bussimatkan häveliäisintä antia.
Google Mapsin mukaan Helsingistä Jaromeriin on matkaa 1578 kilometriä. Kansainvälisen karttapalvelun mukaan tuon pätkän tykittää henkilöautolla 21 tunnissa ja 10 minuutissa.

Tässä tapauksessa me olemme kuitenkin matkalla 20 makuupaikkaa omaavalla linja-autolla, jota koskee tietyt ammattiautoilijoiden lainalaisuudet ajopiirtureineen. Onneksi liikennöintiä hoitaa kaksi ammattiautoilijaa, jotta matka voi sujua jouhevammin.

Vai voiko? Puksutettuamme tuollaiset 50-100 kilometriä Viron halki ohjaa Viron poliisi meidät yhtäkkiä kapealle metsätielle. Olkaamme huoleti, niin se ohjaa kaiken muunkin tavaraliikenteen, joten mitään esimerkiksi Hostel-elokuvista tuttua skenaariota ei pääse syntymään.

Lähellä se kuitenkin on, kun vastaamme tällä kapealla metsätiellä tulee venäläisen kuskin kuljettama rekka, jonka kanssa tälle metsäkaistaleelle syntyy kaiken liikenteen pysäyttävä pullonkaula.

Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

MATKAJUOMAA ON MONEKSI


Kun olemme tunnin verran mittailleet ohitusvaihtoehtoja sekä suunnitelleet Hostel-henkisiä veritöitä, hyppää veli venäläinen rekkaansa ja peruuttaa sen tyynesti viereisen hotellin parkkipaikalle, jotta voimme jatkaa matkaamme.

Mitä opimme tästä? Opimmeko mitään? Ehkä sen, että maailmassa on myös törppöjä ammattiautoilijoita.

Kohteessa meitä oli vastassa tähänastisen
elämäni ikimuistoisin kapteeni, jonka jälkeen
mikään ei ole ollut enää entisellään -
Captain Blood.
Onneksi Kulkukoiran kuskit eivät ole törppöjä. Tällainen kiperä ja kuumottava kohtaaminen eri kansallisuuksien kanssa aiheuttaa kuin varkain myös suomalaisten yhteishengen tiivistymisen.

Mitä jengiä täällä Kulkukoiran bussissa sitten on? Nähtävästi raskaamman musiikin kuuntelijoita laidasta laitaan: yhdet ovat käyneet bläkkisfestareilla Venäjällä, toiset taas punkkikemuissa Puolassa. Silti nämäkin suhteellisen erilaiset maailmat mahtuvat helposti samaan linja-autoon, kun viina virtaa ja rokki raikaa hyvässä yhteishengessä.

Itse olen varustautunut valtatielle kolmen litran valkoviinitonkalla ja lavallisella soodavettä. Järkeilen asian niin, että paahtavassa bussissa vedellä lantrattu valkoviini on lämpimänä miellyttävämpää juotavaa kuin kädenlämpöinen kalja.

Kanssamatkustajien ilmeistä päätellen olen tehnyt täysin oikean ratkaisun.

1500 kilometriä Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan läpi Tsekkeihin ei käy käden käänteessä. Onneksi Kulkukoiran bussissa on makuupaikat joka matkustajalle, joten välillä matkaväsymystä voi taltuttaa pienillä tirsoilla vaaka-asennossa.

LUULOT POIS


Näin maanantai-iltana 6. elokuuta 2018 Helsingistä liikenteeseen lähtenyt suomalainen seikkailija voi herätä keskiviikko-aamuna 8. elokuuta 2018 Tsekin Jaromerin kylässä hirveään älämölöön.

Käy ilmi, että aiempina vuosina bussin parkkipaikkana toiminut piha ei tällä kertaa bussin parkkipaikaksi oikein sovikaan, vaan parkkipaikan omistaja näyttää haluavan lebensraumia. Ilmeisesti jossakin Itämerellä kulkee sellainen raja, ettei sen takaa oteta enää suomalaisia busseja Tsekkeihin parkkiin, vaikka lääniä olisi tarjolla vaikka koko Tattarisuolle.

Captain Blood ja ilmaista kaljaa,
onko tämä taivas vai helvetti!?!
Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Minkäs teet, tuumivat kuljettajamme, ja tekevät tiettäväksi tsekkiläiselle toverille, että tämä bussi liikkuu EU:n kuljettajasäädösten mukaisesti seuraavan kerran sunnuntaina.

Parkkipaikan omistaja nielee kiukkunsa ja tappionsa vähin äänin.

Jaromer on pieni 12 000 asukkaan kylä Pohjois-Tsekissä, minne on Prahasta matkaa tuollaiset 130 kilometriä. Koska kyseessä on pieni kyläpahanen, myydään sen hotellit loppuun lähes välittömästi kun edellisvuoden festivaali on päättynyt.

Tästä seuraa se, että hotellimajoituksesta haikailevat Brutal Assaultin festarivieraat majoitetaan yleisesti noin 20–30 kilometrin päähän festivaalialueelta, minne saa sitten sukkuloida suhteellisen aikaavievästi ahtailla festaribusseilla tai hinnakkaasti taksipalveluita hyödyntäen.

Tässä suhteessa Kulkukoiran matkantekoväline alkaa olla yhtäkkiä huomattavasti houkuttelevampi ja mukavampi vaihtoehto kaikin tavoin.

Tätä tosiasiaa alleviivatakseen jostakin takavasemmalta ilmaantuu joukko paikallisia hahmoja, jotka alkavat valuttaa ilmaista mallasjuomaa kaikille niille, jotka sattuvat tällä hetkellä nauttimaan Tattarisuon kokoisen parkkipaikan etuisuuksista.

Tähtireportterinne tekemässä lähempää
tuttavuutta uuden ystävänsä Captain
Bloodin kanssa.
Jostakin kaljatynnyrien takaa könyää seuraava sankari, jolla on tarjolla jo vähän tiukempaakin tavaraa.

Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Näköjään 73 prosenttista Captain Blood -rommia!

Ja tämä slovakialainen sankari on sellainen veijari, ettei hän hyväksy eitä vastaukseksi.

Tai moiset vastalauseet käsitellään varmaankin Hostel-elokuvista tutuissa olosuhteissa.

Siinä kyllä otetaan nopeasti luulot pois suomalaisilta heviseikkailijoilta ja -sikailijoilta, kun slovakialainen saatana panee Captain Bloodin pöytään pyörimään.

Kikkelis kokkelis, mitäs läksit nii!

KALJAA KONEESEEN


Neljän päivän aikana Brutal Assaultissa esiintyy toistasataa aktia. Luonnollisista syistä kaikkia on mahdotonta todistaa, ellei sitten ole Metal Rules -sivuston toimittaja Arto Lehtinen, joka näyttää olevan aina katsomassa kaikkia akteja siellä missä minäkin.

Kenties legendaarinen sankarimatkailija Arto Lehtinen haluaa opettaa kaikille janoisille loppasuille, että jos ei dokaa näkee enemmän.

Toinen suomalainen sankarimatkailija voi puolestaan vastavuoroisesti opettaa, että mitä enemmän Tsekeissä dokaa, sitä enemmän säästää.Jos janoinen loppasuu nykäisee vaikkapa Tuska-festareilla kymmenen tuopin päiväkännin, saa tämä pulittaa moisesta lystistä sellaiset 80–100 euroa.

Brutal Assaultin festivaalialue on kieltämättä
majesteettinen ja massiivinen.
Toisin on Brutal Assaultissa, missä kelpo tuopin paikallista mallasjuomaa saa sellaiseen puolentoista euron hintaan.

Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Kulkukoiran 530 euron bussireissu Brutal Assaultiin saattaa ensi alkuun vaikuttaa varsin hinnakkaalta, mutta kun laskee siihen sisältyväksi matkan, majoituksen ja kaikki luontaisedut Captain Bloodista tsekkiläisiin säästökaljoihin, niin yhtäkkiä kuva alkaa piirtyä täysin toisenlaiseksi.

Ja tässä kohtaa on varmaan aika perehtyä myös Brutal Assaultin bänditarjontaan, joka on jotakin ihan muuta kuin perinteisten suomijunttihevifestareiden konservatiivinen bulkkitarjonta.

MAAGISTA TUNNELMAA


Kaikki kunnia kaikille konservatiivisille suomijunttihevifestareille, mutta Brutal Assaultissa on onneksi tarjolla muutakin kuin Mokomaa, Stam1naa, Battle Beastia, Beast In Blackia Amorphista.
2018 Brutal Assaultin suomalaisedustuksesta vastaavat Steve ’N’ Seagulls sekä Grave Pleasures.

Steve 'N' Seagulls veti kivasti jengiä toisen päälavan eteen.
Yksinomaan niiden takia en Tsekkeihin kuitenkaan suunnannut vaan päätöksen tekivät puolestani Armored Saint, Shelter, Gojira, Paradise Lost, Ratos De Porao, Tormentor, Lamia Vox, Myrkur, Moonspell, Laibach, Converge, Marduk, At The Gates, Ministry, Carpathian Forest, Akercocke, Integrity, Origin, Nocturnus AD, Danzig, Perturbator ja Esoteric.

Eritoten Myrkur, Moonspell, At The Gates, Ministry, Danzig ja Perturbator tarjosivat paikoitellen niin maagisia hetkiä, etten olisi niiden aikana halunnut tässä maailmassa olla missään muualla kuin juuri Tsekin Jaromerissä niiden aikana.

Tähän tunteeseen vaikutti eittämättä myös Brutal Assaultin maaginen tunnelma. Vanhaan linnoitukseen kun sisältyy paljon synkkää historiaa, ainutlaatuista tunnelmaa, kiehtovaa magiaa ja kansainvälistä eksotiikkaa.

Kuten se hetki, jolloin valot sammuvat koko festivaalialueella ja Myrkurin keikka keskeytyy, koska eräs festivaalialueella sijainnut kukkula on syttynyt tuleen. Tai kun seuraa Steve ’N’ Seagullsin kymmenien metrien pituista nimmarijonoa. Tai kun Danzigin keikalla kurkku suorana tämän klassikoita hoilatessani nainen vierelläni kertoo tulleensa helvetistä Tsekkeihin.

Tulipalo ja palokunta keskeyttivät Myrkurin
majesteettisen keikan. Hupsista!
– Ootsä siis Stadista, kysyn.

– Joo, nainen vastaa.

Tai kun backstagella törmään Grave Pleasuresin rumpaliin Raikkuun, joka esittelee minut Ministryn rumpalille, jotta voimme hetken päästä ottaa yhteisen kaverikuvan sosiaaliseen mediaan kaikki kolme, jolla rekisteröidä Brutal Assaultin suurpiirteisyys, avarakatseisuus ja yhteenkuuluvuuden tunnelma.

Se tunnelma, joka esimerkiksi Tuska-festivaaleilta katosi, kun festari siirtyi Kaisaniemestä Suvilahteen.

METALLIN YDIN LÖYTYY


Sellaista on elämä. Se kuljettelee meitä minne milloinkin: eräänkin matkalaisen se muutti Helsingistä Prahaan lyömään korttia rahasta ja hankkimaan sillä tavoin elantonsa.

Toisen se taas etäännyttää suomalaisesta heviskenestä siihen malliin, ettei se jaksa enää edes katsoa, mitä ne suomalaiset hevifestarit oikein tänä vuonna tarjoavat – samat Mokomat, Stam1nat, Battle Beastit, Beast In Blackit ja Amorphikset niissä on kumminkin.

Kuvassa kaksi Earachen legendaarista tähtiartistia kohtaa
17 vuoden breikin jälkeen, Gandalfin Nalle Österman ja
Akercocken Jason Mendonca. Wicked!
 
Siinä kohtaa on aika suunnata katseet Suomen ulkopuolelle.

Vuonna 2019 Brutal Assaultissa esiintyy neljän päivän aikana yli 130 bändiä viidellä lavalla. Suomesta pelipaikoilla ovat tänä vuonna Ensiferum, Omnium Gatherum ja Shape Of Despair.

Itselle ehdottomia tapauksia olisivat tänä vuonna ainakin Deiciden, Sodomin, Wolfbrigaden, Vltimasin, Tom G. Warriorin Hellhammer-tribute Triumph Of Deathin sekä Dischargen keikat, joita katsellessa tuskin tulee ikävä konservatiivisille suomijunttihevifestareille niitä puolentoista euron tuoppeja siemaillessaan.

Itselleni oman Brutal Assault -pyhiinvaellusmatkan kohokohta oli kuitenkin tavata Akercocken herrasmiehet, joiden kanssa tein unohtumattoman Englannin kiertueen kesällä 2001 Gandalf-yhtyeellämme.

Kun istun backstagella Akercocken laulaja-kitaristi Jason Mendoncan kanssa muistelemassa menneitä ja kokemuksiamme yhteisen levy-yhtiömme kanssa muistan, mikä metalliskenessä on parhaimmillaan ollut parasta, kauneinta ja upeinta.

Veljeys, yhteisöllisyys, ymmärrys ja rakkaus.

Tätä kohtaamista, tunnelmaa ja fiilistä en ole saanut kokea Suomessa enää vuosiin.

Se piti tulla kokemaan Tsekkeihin.

Vuonna 2019 Brutal Assault järjestetään Tsekin Jaromirissä 7.-10. elokuuta 2019, esiintymässä mm. Anthrax, Destruction, Deicide, Discharge, Sodom, Carcass, Agnostic Front, Ensiferum, Anathema, Carpenter Brut, Godflesh, Meshuggah, Napalm Death, Parkway Drive, Sick Of It All, Voivod ja Vuur. Kulkukoiran festaribussiin tarjolla vielä yksi 530 euron hintainen peruutuspaikka täältä.

Brutal Assaultin motto on "väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta
vastaan", mikä näyttäisi eittämättä olevan myös Ministryn
lavalle roudaaman lavakoristeen viesti. Natsit vittuun!  
EDIT to 25.7.2019 klo 20.35: Kaikenlaisen läpinäkyvyyden nimissä kerrottakoon, etten ole vastaanottanut tästä kirjoituksesta euroakaan kirjoituspalkkiota tai mitään muutakaan mainosrahaa, ainoastaan bussimatkan Kulkukoiralta sekä festivaalipassin järjestävältä taholta Steve 'N' Seagullsin avustuksella. Tämän bloggauksen painopiste on Kulkukoiran festivaalimatkassa yksinkertaisesti siksi, että he tämän festivaalireportaasipyynnön esittivät. Ilman Kulkukoiraa tätä tekstiä ei yksinkertaisesti olisi, joten siksi.